Maailman onnellisimmat virkamiehet

Nykyajan ihmiset valittavat kaikesta ja kaikki pitäisi saada valtiolta mitään tekemättä. Hyvinvointivaltio on vähitellen vuosi vuodelta muuttunut Euroopan kommunistisimmaksi valtioksi.

Sodan jälkeisten suurten ikäluokkien nuoret olivat nykynuoriin verrattuna todella köyhiä. Minkäänlaista sosiaaliturvaa ei ollut. Kaikki halusivat osallistua yhteiskuntaan työtä tekemällä.

Vuonna 1967 olin Ruotsissa pesulassa töissä hankkiakseni opiskelurahaa. Samana vuonna iskelmätaivaan huipulla oli silloin 66-vuotias Louis Amstrong esityksellään What a Wonderful World.

Nuoren koivun nään

kaareutuvan,

silmujen

aukeavan

ja ihmettelen,

kuinka kaunista on.

Juuri noin kaikki sen ajan nuoret suhtautuivat elämään. Meillä ei ollut mitään aineellista, mutta meillä oli tulevaisuus. Omissa käsissämme.

Oli meillä muutakin: The Beatles. Beatlesien avulla saimme uuden sukupolven alun elämäämme.  Ei ollut puhelimia, eikä useimmissa perheissä televisiotakaan. Harvoilla oli levysoitin kotona. Mutta oli radio ja 60-luvun puolivälissä tulivat C-kasetit, joihin tallensimme radiosta kukin omat toivelevymme. Ensimmäisen kerran kuulin Beatlesia Radio Luxemburgista 1962 13-vuotiaana.

Ihmiset elivät omillaan, minkä vuoksi valtion velka 60-luvun lopulla oli vain 700 miljoonaa euroa (nyt 175.000 miljoonaa euroa; velka on 250-kertaistunut). Jos sairastui, pääsi kunnanlääkärille samana päivänä. Yksikään koululaisista ei ollut ylipainoinen. Oppilaitten kunto oli hyvä, vaikkei mitään urheiluhalleja ollut.

Jokainen oppi lukemaan ja kirjoittamaan koulussa, vaikka luokat olivat suuria. Kouluissa ei ollut mitään häiriöitä, koska koulukuri oli hyvä. Ja opettajat olivat auktoriteettejä; myös naisopettajat.

Yhteiskunta oli turvallinen. Ovien taakse laitettiin luuta merkiksi, ettei kukaan ole kotona. Lukkoja ei ollut. Lapset kulkivat syyspimeässä ilman vanhempia kilometrien matkat katsomaan Pekka Puupäätä ainoana valona kuu ja tähdet, milloin ei ollut pilvinen sää.

Vielä 60-luvun alussa asunnot olivat pieniä ainoana mukavuutena sähkö. Vedet kannettiin sisälle ja ulos. Asunnot lämmitettiin ja ruoka valmistettiin puilla eikä talvipakkasilla lämpö riittänyt aamuun asti. Meillä 6-henkinen perhe asui 25 asuinneliön talossa. Nyt jokainen kehitysmaista tullut luikuri saa yksin asuttavakseen suuremman asunnon jääkaappeineen, sähköliesineen, pakastimineen, televisioineen ja kännyköineen ilmaiseksi.

Asukkaita Suomessa oli 4,6 miljoonaa, joista vain kourallinen oli vieraskielisiä (kiitos Eila Kännön). Lääketiede ei pystynyt vielä silloin pitämään ihmisiä hengissä keinotekoisesti liian pitkään, jolloin ihmiset saivat arvokkaan loppuelämän. 30-luvun pula-ajalla karaistuneet ihmiset elivät terveinä pitkään: omassa suvussanikin äidin puolelta järjestään yli 90-vuotiaiksi.

60-luvun kouluissa ei ollut ylipainoisia lapsia. Kaikenmaailman ruoka-allergioista ei kukaan edes tiennyt. Lasten kunto oli hyvä, suorastaan erinomainen, jokapäiväisen liikkumisen myötä. Mitään urheilu- eikä uimahalleja ollut. Silti kaikki 5 kilometrin säteellä vedestä asuvat lapset oppivat uimaan. Polkupyörän ajo opittiin omatoimisesti ilman vanhempien apua ja pyöräkursseja.

Maapallokin voi hyvin: neljä miljardia asukasta ylitettiin 1974. Toki maatalouden virheiden takia Salon joen ravut kuolivat jo 50-luvulla ja runsas kalakanta vähän myöhemmin. Maapallon väkiluku on kaksinkertaistunut yli 8 miljardiin ja sen myötä maapallo ja myös ihmiset voivat huonosti. Liian hyvä eurooppalainen sosiaaliturva tuo Afrikan ja lähi-idän liikaväestön Eurooppaan.

Suomi maailman onnellisin maa

Nuoruudessani ei mitattu maailman onnellisinta maata. Onnellisuus ei ollut mikään tavoiteltava arvo. Arvokasta oli elämä, jossa huominen on parempi kuin eilinen; omien käsien työllä.

Nykyisin Suomessa on aika vähän ihmisiä, joista voi sanoa, että he ovat onnellisia.

Maahanmuuttajat eivät ole onnellisia, sillä kukaan ei voi olla onnellinen toisten elätettävänä. He muuttavat oman ympäristönsä samanlaiseksi kuin elämä on heidän kotimaissaan. Ainoana erona on se, että kotimaassa he tekevät töitä, täällä Suomessa rikoksia. Loisena ei kukaan ole onnellinen.

Yksityissektorin työntekijäperheiden tulevaisuus on epävarma, koska tahansa voivat työt loppua. Yrittäjien elämä on muuttunut kammottavan epävarmaksi. Yrittäjät viettävät unettomia öitä, mistä saa kerätyksi rahaa palkkojen, laskujen ja verojen maksamiseksi. Byrokratia on internetin myötä satakertaistunut verrattaessa 60-luvun byrokratiaan, jonka koin tilitoimiston kirjanpitäjänä vuonna 1968.

Esimerkki takseista: 60-luvulla joka kylässä oli oma taksi, joka hoiti bussien ohella kaiken kuljetustarpeen, koska autoja ei juurikaan ollut. Taksinkuljettajat olivat arvostettuja yrittäjiä, jotka menestyivät ihan mukavasti. Tänään taksipalvelut on tuhottu. Niitä saadaan lähinnä virka-aikaan, koska suuri osa matkoista maksetaan julkisista varoista terveydenhoitoon ja kouluun päästäkseen. Ilta- ja yömatkat ovat maahanmuuttajien hallussa. Niihin liittyy surullisen paljon raiskauksia ja muuta rikollisuutta. Suomalaisten taksiyrittäjien tulotaso on romahtanut. Samalla tavalla on käynyt kantasuomalaisten parturien.

Vai tekevät virkamiehet yhtä tärkeää työtä kansakunnan hyvinvoinnin eteen kuin vientiteollisuuden työntekijät.

Mutta on Suomessa onnellinen kansanosa – julkisen sektorin työntekijät.

Virkamiehet, joiden piti olla kansan palvelijoita, mutta joista on tullut byrokraatteja, jotka keskittyvät kantasuomalaisten lisääntyvään valvontaan sekä turhien tehtävien rahoittamiseen. Heillä on ollut turvallinen eläkevirka, vaikkei töitä olisi nimeksikään.

Nämä ajatukset kumpusivat julkisen sektorin 8 %:n palkankorotuksista. Helppo neuvotella kun pöydän molemmin puolin on virkamiehiä. Korotuksen suuruus perustuu vientialalla tehtyyn sopimukseen palkoista. Siis mitä helvettiä?

Valtiollahan on Suomen parhaat palkat ja nyt niitä edelleen korotetaan.

Tavaraviennin arvo laski viime vuonna 5,5 prosenttia. Suomen korkean hintatason takia vienti on vaikeuksissa. Se johtaa siihen, että henkilökunnan määrä sopeutetaan laskevan viennin volyymin takia. Korkea palkankorotus tarkoittaa lisää irtisanomisia ja lomautuksia vientialalla.

Julkisella sektorilla kaikki on toisin. Kun keksitään uusi kansalaisten valvontakohde (kompostitarkastajat, puuvajojen mittaajat), siihen palkataan uusi henkilökunta johtajineen. Kun verojen korotukset johtavat verokertymän alenemiseen (vrt. arvonlisävero), ei veroja voida määrättömästi korottaa ja siksi otetaan lisää velkaa. Tuollainen rahankäyttö johtaa tehottomuuteen, joka ilmenee monin tavoin: esimerkiksi julkisella sektorilla sairauspoissaoloja on enemmän kuin teollisuudessa.

Julkisen sektorin päättäjillä ei ole mitään tulosvastuuta tekemisistään, eikä muutakaan vastuuta. Tällainen jatkuva uusien palvelujen keksiminen ja holtiton rahankäyttö on johtanut Suomen velkakurimukseen, johon hallituksen tekemillä sopeutustoimenpiteillä ei ole puupennin merkitystä.

Julkinen sektori on välttämätön. Mutta Suomi voi selvitä matkasta kohti romahdusta vain julkista sektoria vähentämällä. Vuonna 1970 julkisella sektorilla toimi 369.000 ihmistä. Tällä hetkellä 700.000. Näin vaikka monet silloiset virkamiehet on siirretty tilastoinnissa yksityissektorille (esimerkiksi posti, suuri osa yliopistoista ja ammattikorkeakouluista). Kaikki automaatio on vain lisännyt julkisen työntekijöiden määrää. Mitään tuottavuuden lisäystä ei ole saatu aikaan.

Vuonna 1970 Suomessa kaikki tarpeellinen toimi hyvin. Työttömiä oli 46.000; nyt yli 400.000 kun tempputyöllistetyt otetaan huomioon. Ulkomaista työvoimaa ei ollut, koska kaikki työt kelpasivat suomalaisille. Työttömyysaste oli 2 %.

Hallituksen tavoitteeksi tulee asettaa julkisen sektorin puolittaminen. Siitä alkaisi Suomen pelastumistarina.

Suomen tilanteen karmeutta kuvaa myös se, että 72 % valtionvelasta johtuu kehitysavusta ja humanitaarisesta maahanmuutosta kun nollavuodeksi katsotaan 1990 (jolloin somaleja tuli Moskovasta) ja velan koroksi merkitään 2 %.

Valtion velan kokonaismäärä tammikuussa tänä vuonna oli 175,1 miljardia euroa. Vaikka kaikki kahden seuraavan vuoden valtion tulot käytettäisiin velkojen maksuun, silti velkaa olisi yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1990.

Valtion tämän vuoden talousarvion kaikkien tulojen yhteismäärä on 77 miljoonaa euroa ilman lisävelkaa. Talousarvio on alijäämäinen 12,3 miljardia euroa. Kaikkien menojen yhteismäärä on 89,3 miljardia euroa.

Verojen ja veroluontoisten tulojen osuus valtion tuloista on 67 miljardia euroa. Jos alijäämä katettaisiin veroja korottamalla, veroja tulisi nostaa viidenneksellä. On jo nähty, että verojen korottaminen vähentää tuloja, joten niin ei pidä missään nimessä tehdä.

Vain menojen suursiivouksella saadaan jotain todellista aikaan. Miksi Suomi esimerkiksi ottaa velkaa antaakseen vastikkeetonta rahaa, josta on vain haittaa Afrikan maille. Toki korruptoituneet maiden johtajat riemuitsevat. Kehitysapu pitää lopettaa kokonaan. Vain katastrofien yhteydessä voidaan antaa lyhytaikaista apua muutaman kuukauden ajan.

Luvut osoittavat kylmästi, että hallituksen sopeutustoimilla ei ole mitään todellista merkitystä. Silti siitä on aikaansaatu hirmuinen mekkala oppositiopuolueiden taholta.

***

Tue blogin toimintaa https://www.vahtera.blog/tilaus

Blogisivuston ylläpito maksaa ja lisäksi joudun maksamaan eräistä tietopyynnöistä. Samaan aikaan Suomen asioita sekoittavat henkilöt saavat hulppeita palkkoja ja bonuksia.

Siksi pienikin tuki on paljon, jos useampi taho osallistuu vapaaehtoisen tilausmaksun maksamiseen.

Yritykset saavat vähentää tilausmaksun omassa kirjanpidossaan ja tuloverotuksessaan sekä arvonlisäveron (10 %), koska sivustolla käsitellään paljon yrittämiseen ja verotukseen liittyviä asioita.