top of page

Olen kansakoulun loppuun käynyt kauppatieteiden kandidaatti. Elämäntyöni olen tehnyt IT:ssä, taloushallinnossa ja KHT-tilintarkastajana. Asun teknisesti Vantaalla, tosiasiassa mökkiläisenä Ristiinassa ja reppumatkailijana eri puolilla maailmaa.


Tositteeton tiliote on keksintöni, joka on tuonut miljardisäästöt suomalaisille rahalaitoksille ja yrityksille. Olen kirjoittanut 1990-luvulla lakipykälät ja säännökset, jotka veivät Suomen maailman kärkeen internetin hyödyntämisessä taloushallinnossa.

​

Tänään en ole sähköisen taloushallinnon hyväksi tekemästäni työstä kovin iloinen, koska osin automaation takia maailmassa on miljardeja ihmisiä, joilla ei ole mielekästä tekemistä.


Viimeiset 20 vuotta olen keskittynyt ajamaan suomalaisen yrittäjän asemaa. Pienet yritykset ovat Suomen tulevaisuuden pelastus, mutta heitä kohdellaan juhlapuheiden ulkopuolella entistäkin huonommin.


Harrasteeni on olla kansalaisaktivisti numeroiden avulla. Kahdenkymmenen vuoden aikana olen tuonut julkisuuteen monenlaista asiaa työvoimapulattomuudesta, eläkejärjestelmän romahduksesta, verotuksesta ja vaalirahoituksesta maahanmuuton hintaan.


Yrittäjiä kohdellaan huonosti, mutta samaan aikaan yhteiskunta on tuhonnut yhteisen taloutemme suosimalla ihmisen oman vastuun ulkoistamista. Vahtera.Blog-sivuilla tulen käsittelemään ensisijaisesti yrittäjyyttä, verotusta, maahanmuuton haitallisuutta sekä Suomen kansantalouden katastrofaalista tilaa.

 

Tulen esittämään miten Suomi romahtaa, mutta myös ulospääsyteitä romahduksesta selviämiseen.
 

Pauli.jpeg
Jätä blogivinkki:
paulivahtera@gmail.com
bottom of page