Paulin joulukertomus Facebookissa 2017
Väinö Linnan 3-osainen suurteos ja siitä tehdyt elokuvat kertovat Suomen historiasta enemmän ja konkreettisemmin kuin yksikään historiantutkimus. Monissa perheissä todellisuus on ollut Jussi Koskelaakin karmeampi.
Oma isoisän isäni oli Luukkalan kartanon torppari Somerolla. Hän raivasi perheelleen suosta viljelysmaata ja samalla hän kävi vuokran maksuna päivätöissä kartanossa. Kesät pelloilla ja talvet karjaa hoitaen ja metsätöissä. Oma maa hoidettiin usein yötöinä.
Kirjan Jussi Koskela joutui luovuttamaan kolmasosan raivaamastaan 12 hehtaarin maasta kirkkoherran hienon rouvan ylellisen elämän helpottamiseksi. Oma isoisän isä joutui antamaan kaikki kartanolle ja isoisäni aloitti tyhjästä oman suonsa perkaamisen. Isoisällä oli muutama lehmä ja hevonen. Kun kartanon maita kynnettiin kahdella hevosella, lainasivat torpparit toinen toisilleen toisen hevosen avuksi.
Kun torpparit vapautettiin maaorjuuden kaltaisesta kurjuudesta kansalaissodan 1918 jälkeen, osti isoisä itse raivaamansa 7 hehtaarin suo- ja metsäplänttinsä 12.000 markalla. Maiden lunastus tarkoitti ostamista. Nykyrahassa maiden hinta oli 4000 euroa. Mutta ei rahoja voi noin vaan verrata keskenään. Hevosen varsa samaan aikaan maksoi 100 markkaa. Varsan ostaminen edellytti paljon työtä, puurtamista ja kituuttamista.
Oma äitini syntyi joulun alla 1908. Hänen isänsä ei osallistunut kansalaissotaan. Perheen elantoa varten isällä oli kolme metsästysasetta, jotka isoisä piilotti eri paikkoihin. Kaksi löydettiin ja kolmatta ei. Tämä ase oli tärkeä 20- ja 30-luvuilla, koska isoisä ampui metsästä lisuketta niukkaan ruokapöytään.
Isän puolella elämä oli vieläkin niukempaa. Isoisä oli jalastaan sairas, eikä pystynyt osallistumaan töihin täysipainoisesti. Isoäiti kuoli synnytykseen 1926. Sen jälkeen perhe eli erilaisilla Uudenkylän kartanoa palvelevilla töillä, joihin joutuivat osallistumaan perheen pojat jo 10-vuotiaasta alkaen. Isoisä hankki tienestiä polttopuita hakkaamalla kylän kansakouluun ja kyläläisille. Vanhin tytöistä hoiti äidin roolia perheelle. Mitään sosiaaliturvaa ei ollut.
Perhe asui pienessä talossa, jossa alun perin oli vain yksi huone. Neljä tyttöä ja kolme poikaa sekä isoisämme. Huone jaettiin kolmeen osaan, jotta perheelle saatiin hieman yksityisyyttä.
Isäni oli Suomen sodissa vuodesta 1939 jatkosodan loppuun asti syksyyn 1944. Lapset saivat oman osansa sodista muun muassa painajaisista, joita isä näki vuosia sodan loputtua.
Täällä maailman taivaan alla
Tänään Suomi täyttyy nuorista miehistä, jotka eivät ole sotaa nähneetkään. Heille ja heidän perheilleen annetaan ilmainen elämä Suomessa.
Jos tänne on niin hinku tulla, niin mitäpä jos annetaan heille suo ja kuokka. Jos niillä on Suomi rakennettu, niin varmaan elannon saavat myös ne miljoonat afrikkalaiset ja Lähi-Idän arabit, jotka tulevat lähivuosikymmeninä Suomeen asti pois väestöräjähdysten tuhoamista omista maistaan. Ainakaan suomalaiset eivät heitä pysty elättämään, eikä velkaakaan ikuisesti saada lisää. (No, eipä irakilaisten tarvitse tulla Suomeen asti suota kuokkimaan, maassa on omat suoalueensa.)
Suomen 100 vuotta on ollut rankkaa aikaa, eikä mitään ole saatu helpolla. On suoranaista järjettömyyttä antaa kaikki ilman vastiketta ilmaiseksi ulkomaille ja ulkomaalaisille.
Ihmetellä voi hyvästä syystä, miten nuoret miehet kehtaavat tulla elämään toisten siivelle tänne karuun maahan. Ihmiset ovat hyväksikäyttäjiä ja hyviä valehtelemaan, jos siitä saa etua itselleen. Enemmän voikin ihmetellä, miksi Suomen suvaitsevaisto kehtaa antaa oman maansa näille valehtelijoille. Sillä suvaitsevaisillakin on isoisät ja isoäidit, jotka eivät saaneet mitään ilmaiseksi.
---
Kirjoitus sai FB:ssä 303 tykkäystä, 88 kommenttia ja 3 jakoa.
Ensimmäinen kommentti oli omani:
Suomessa oli itsenäistymisen jälkeen oikeita pakolaisia. YLE: Pakolaisten määrä oli suurimmillaan vuonna 1922, jolloin Suomessa arvioitiin olleen noin 35 000 pakolaista. Suomeen tulleista noin puolet oli venäläisiä, toinen puoli koostui heimokansoista, lähinnä inkeriläisistä ja karjalaisista. Osa Suomeen tulijoista, erityisesti venäläisemigrantit, jatkoivat matkaansa muualle kolmansiin maihin joko Eurooppaan tai Pohjois-Amerikkaan.
Joka tapauksessa pakolaisten määrä oli merkittävä runsaan kolmen miljoonan asukkaan Suomessa, jossa elintason nousua saatiin odottaa vielä vuosia.
