Helsinkiin tulin 20-vuotiaana toukokuussa 1970 matkassa isän salkussa vaihtoalusvaatteet. Siinä kaikki. Ajattelin, etten näin köyhä tulisi enää koskaan olemaan. Ensimmäisen viikon nukuin velipojan yksiön keittokomeron lattialla. Sitten sain alivuokralaishuoneen savolaispojan kanssa Mannerheimintien ja Runeberginkadun kulmilta.
1970 Hankkija oli monessa mukana
Minut määrättiin kolmannella työviikolla Nokian järjestämälle COBOL-ohjelmointikurssille. Kurssi lähestyi loppuaan ja olin ihan pihalla. Etenkin sorttaaminen (lajittelu) meni ymmärrykseni yli. Kahden viikon kurssin päätteeksi oli perjantaina loppukoe. Aloin pelätä, että joudun maitojunalla takaisin Saloon, koska en selviä loppukokeesta. Vasta toisen viikon keskiviikkoiltana aloin tajuta, mistä on kyse. Ja loppukoe menikin tosi hyvin.
Hankkijan atk-osasto toimi osoitteessa Dagmarinkatu 14. Sisään mentiin Dagmarinkadun ja Freesenkadun kulmassa olevasta ovesta. Heti ovesta tultua oli kellokorttilaitteisto. Lävistyksen kauniit tytöt leimasivat korttinsa ja aloittivan sen jälkeen meikkauksensa.
GE400-sarjan tietokonelaitteistot olivat viidennessä kerroksessa, jonne ne oli nostettu ikkunasta nosturilla. Ne veivät ison osan kerrostalon kerroksesta. Konehuoneessa oli kaksi GE425-tietokonetta ja kuusi magneettinauha-asemaa. Levyasemia ei vielä silloin ollut. Sen takia esimerkiksi lajittelu oli hidasta kun siihen tarvittiin usea nauha-asema yht´aikaa.
Koneilla voitiin tehdä vain eräajoja - yhdessä koneessa yksi ohjelma kerrallaan. Eräajossa luettiin ensin reikänauhat ja -kortit ja sen jälkeen ajettiin kaikki ohjelmat järjestyksessä loppuun asti. RV10 oli sisäänluku ja virheiden tarkistuslistojen teko, RV20 lajittelu, RV30 hinnoittelu. RV40-RV80-ohjelmat tulostivat viljan ostolaskut ja tilastot, tallensivat tapahtumat historianauhoille ja varmistuksetkin otettiin.
Hankkijan GE415-tietokoneen keskusmuistin koko oli 8192 nelimerkkistä sanaa eli 8 kt. Tämä kirjoitus on tehty MacBook Pro-mikrotietokoneella, jonka keskusmuisti on 16 Gt (gigatavua) eli 16 miljoonaa kilotavua. Ero 50 vuodessa on käsittämätön. Aivan vähän kokoeroa voi hahmottaa sillä, ettei Hankkijan koneessa ollut pieniä kirjaimia eikä värejä. Eikä multimediaa, eikä internettiä. Muistaakseni yhden viljalaskutuksen ajot kestivät pari tuntia.
Ruokatunnilla käytiin pääkonttorissa syömässä. Ateria maksoi 1,40 markkaa ja puoliateria 0,70 markkaa. Kun ajoin kesärenkailla ensimmäisellä talvikelillä 1970 vuokra-auton ympäri, elin pari kuukautta puoliaterialla korvaukset maksaakseni. Siinä tosin meni parin kuukauden palkkarahat.
RV Rehuvilja-systeemi reikänauhoilla
COBOL-kurssin jälkeen minulle annettiin tehtäväksi suunnitella Hankkijan viljanostosysteemi. Systeemin nimeksi tuli kaksikirjaimisena RV (RehuVilja). En ymmärtänyt tietokannoista mitään. Silloinen atk-päällikkö neuvoi minua laittamaan ostajien perustiedot jokaiselle ostotositteelle erikseen. Se oli moka, jota häpeän vieläkin. Tapahtumien sisäänluku tehtiin reikänauhoilla. Jokaiseen tositteeseen laskettiin tarkistusluku eli numerotietojen summa. Jos lävistyksessä tuli virhe, jouduttiin koko tosite lävistämään uudestaan. Tosin lävistyksen vastuulliset osasivat lukea reikänauhaa silmillä ja löysivät virheellisen kohdan, joka voitiin korjata nauhalle teipillä ja uudelleen rei´ittämällä. Alfanumeeriset reikänauhat lävistettiin Friden Flexowriter-laitteilla.
Reskontratapahtumien numeeriset tiedot lävistettiin Addo-X-laitteilla; se oli vauhdikasta työtä, joka piti aikamoista meteliä kun samassa tilassa oli useita lävistäjiä. Mitään kuulosuojia ei ollut. Lävistystyöt työllistivät paljon kuuroja. Lävistettävää oli niin paljon, että työt tehtiin kahdessa vuorossa.
Ostettavista viljoista tein reikäkorttitiedoston, joka luettiin koneen muistiin aina ennen reikänauhan lukemista. Tuli paljon virheitä kun esimerkiksi RYPSI lävistettiin RYPS1:nä (edelleenkin I ja ykkönen aiheuttavat ongelmia tietojen syötössä). Keksin laittaa reikäkortteihin lisää tällaisen numeroon päättyvän viljalajin. Viljan hinnasta vähennettiin kosteus sekä roskaisuus, joka luokiteltiin. Parhaiten on jäänyt mieleen Toukan vikuuttamat. Yhteen reikäkorttiin voitiin lävistää 80 merkkiä.
Rehuviljasysteemi opetti minulle paljon. Olisin halunnut suunnitella sen uudestaan. 15 vuotta myöhemmin tapasin sen aikaisia työkavereitani, he sanoivat, että RV on edelleen käytössä. Olisin halunnut vajota maan alle.
Hankkijan palkat maksettiin käteen vielä vuonna 1971. Nettopalkka pussitettiin kirjekuoriin pennien tarkkuudella. Palkanlakija tuli antamaan jokaiselle rahakuoren käteen vartijan saattelemana. Rahojen lisäksi kuoressa oli parin sentin levyinen palkkaliuska, joka oli irti revitty kopio isosta lakanasta, jonne jokaisen palkat oli käsin kirjoitettu.
Systeemisuunnitteluun liittyi olennaisesti silloisten töiden selvittäminen. Sen jälkeen mietittiin, miten työt voidaan tehdä tehokkaammin atk:lla. Dagmarinkadulla oli yhdessä pienessä työhuoneessa nainen, jonka huone oli täynnä laskunauharullia. Kun yritin kysyä häneltä, mitä hän laskee ja tekee, hän heittäytyi työpöytänsä rullien päälle, eikä suostunut puhumaan sanaakaan. Mahdoton tehtävä. Kun rouva jäi eläkkeelle, hänen työhuoneensa tyhjennettiin, eikä kukaan tiennyt, mitä hän teki, joten töitä ei tarvinnut siirtää kenellekään.
Kuvat Nokian Kilon konehuoneista. Hankkijan olivat samanlaiset. Vasemmalla GE-400-konehuone. Hankkijalla oli 6 nauha-asemaa. Oikealla Nokian GE-6000-konehuone. GE:n ja Honeywellin yhdistymisen jälkeen Tietolaarin kone oli Honeywell 6000. Dagmarinkadulla olleen GE-400:n salitila oli noin 150 m2. Lisäksi oli erilaisia avustavia työtiloja ja ohjelmoijien työhuoneita 300-400 m2. Lävistyksellä ja nauharullien tallennustiloja oli noin 3-400 m2 6. kerroksessa.
Honeywell Bullin 6000-sarjan ensimmäinen tietokone asennettiin 1972 Hankkijan ja Valion perustamaan Tietolaari-yhtiöön. Koneet ja koko Hankkijan atk siirrettiin uusiin tiloihin Oulunkylään. Uusissa laitteissa oli levyasemat. Ja Suomen ensimmäinen optinen sivunlukija Farrington.
HSL-Sisäänluku oli varsinainen kisällinäytteeni. Reikänauhan lukijat korvattiin optisella luvulla. Oli laskunauhojen sisäänluku sekä Farrington´illa aanelosten sisäänluku. Sisäänlukuohjelma osasi lukea kaikkea: reikäkortteja ja reikänauhaa, kasetteja ja diskettejä optisen luvun aineiston lisäksi. Sen jälkeen luettu aineisto siirrettiin varsinaiseen käsittelyyn: osto- ja myyntireskontriin, laskutukseen, viljanostoon jne.
Hankkijalle tuli 1972 optinen sivunlukija Farrington 3030, jonka sovelluskäyttövastuu oli minulla. Farrington siirsi paperille kirjoitetun tekstin magneettinauhalle. Pohdittiin, miten kirjoituskoneen työnopeutta voitaisiin lisätä, koska suurin osa kirjoitettavista tiedoista oli numeerisia. Konttoripäällikkö Kuntun mahtikäskyllä hankittiin erityisvalmisteiset kirjoituskoneet, jonka näppäimistön oikealla puolella oli numeerinen näppäimistö - siihen aikaan aivan ainutlaatuinen ratkaisu. Kirjoituskoneissa ei ollut tilaa erilliselle näppäinosalle, minkä vuoksi koko näppäimistö määriteltiin uudestaan.
Farrington luki lasku- ja kassakonenauhaa 2000 merkin sekuntinopeudella. Sivunlukija luki 400 aakkosnumeerista merkkiä sekunnissa. Yhdellä täydellä aanelosella on noin 3000 merkkiä, eli sen lukemiseen meni tuolloin noin 8 sekuntia. RehuVilja-ostolomakkeella luettavia merkkejä oli noin 200.
Tulostus tehtiin jatkolomakkeelle, joita sitten revittiin irti postitusta varten (esim. asiakkaille lähetettävät laskut). Lomakkeita oli moniosaisia, ja niiden välissä oli kalkkeripaperi. Hankkija teki itse viljan ostolaskut: ensimmäinen osa viljelijälle, toinen osa viljan ostaneelle viljavarastolle, kolmas osa taisi mennä paikalliselle osuuskaupalle ja neljäs osa jätettiin lakanana Hankkijan viljaosastolle tarkistuksia ja arkistointia varten. Postitukset tehtiin käsin laittamalla laskut ikkunalliseen kirjekuoreen. Mitään postituskoneita ei ollut.
Tulostin (rivikirjoitin) kirjoitti 1200 riviä minuutissa. Yleensä tulostettiin A4-vaakaan, eli minuutissa noin 30 A4-sivua.
Kuukausittainen myyntitilasto oli kaikkein tärkein tilasto. Se mahtui yhdelle aaneloselle vaakana. Se painettiin erikoispaperille, josta se oli kätevä monistaa. Olin vastuussa myyntitilastosta. Pääkonttorissa huomattiin heti, että luvuissa oli virhe. Tein itse korjauksen COBOL-ohjelmaan ”pätsäämällä” eli laittamalla koodia reikäkorteilla suoraan ohjelmaan. Olin laittanut korjauksen väärämerkkisenä. Ja virheelliset luvut lisävirheellä vietiin juoksujalkaa Dagmarinkadulta pääkonttoriin Salomoninkatu 1:ssä. Silloin taisi lopputili olla lähellä. Nolona korjasin etumerkin oikeaksi ja vein kolmannen kerran ajetun tulosteen suoraan johtajien kokoukseen. Selvisin moitteilla.
Hankkija oli käyttänyt tietokoneita jo paljon ennen minua vuodesta 1965. Silloin jouduttiin säästämään tietojen viemää tilaa, minkä vuoksi vuosiluvut tallennettiin ilman vuosisatamerkintää 19. (Esimerkiksi reikäkortille mahtui vain 80 merkkiä.) Tästä yleisestä suunnitteluvirheestä tuli Y2K-ongelma, eli tietojenkäsittelyohjelmia jouduttiin paljon uudistamaan, jotta ne selviäisivät vuosituhannen vaihteesta. Toki näin säästettiin myös tallennustyötä, mutta se oli turhaa, koska tapahtumiin olisi voitu ohjelmoida 19-alku ilman tallentamista.
Hankkija oli monessa mukana. Vuoden 1970 eduskuntavaalien tulospalvelu ajettiin Hankkijan tietokoneilla. Silloin Eino Poutiaisen (smp) tupakkiaskin kanteen laskemat tulokset voittivat tietokoneet mennen tullen. Tietokoneohjelmassa ei oltu huomioitu yli 100 %:n vaalivoittoa.
Viitenumero on suomalainen keksintö, joka mahdollistaa laskujen ja maksujen (tilisiirtojen) automaattisen käsittelyn. Vuonna 1972 Hankkijan reskontriin otettiin viitenumerot ensimmäisenä (?) Suomessa. 35 vuotta myöhemmin standardoitiin maksutapahtuma Euroopassa ja saimme viitenumeron standardiin ylimääräisenä tietokenttänä. Niin ylivertaisia suomalaiset olivat maksuliikenteen tehostamisessa jo 70-luvulla muihin maihin verrattuna. En ollut keksimässä viitenumeroa, mutta määrittelin sen sisällön uudestaan tiliote tositteena-palvelun lisäpiirteenä. Luotettavampi ja kirjanpitoon paremmin sopiva viitenumeromaksujen tapahtumaluettelo tuli käyttöön 1992.
1973 Miksi sinun pitää kaikki muuttaa
Hankkijan aika oli työelämäni parasta aikaa. Olimme atk-osastolla kaikki nuoria ja elämä oli auki. Jokaisen eletyn päivän jälkeen tunsi, että huomenna kaikki on vielä paremmin. Paratiisi ei kuitenkaan ole täydellinen.
Olin tavannut Vanhan Kellarissa oluella Ullan, joka oli töissä Hankkijalla. Hänestä tuli aviopuolisoni ja kolmen lastemme äiti. Las Palmasissa ostimme kihlat. Sen jälkeen Ulla meni töihin saksalaiseen mm. valokuvafilmeistä tunnettuun Agfa-Gevaert-yhtiöön, jonka pääkonttori oli kilometrin päässä anopin asunnosta. Miikka oli syntynyt ja oli anopin hoidossa. Mielenkiintoinen sattumus oli, että ensimmäinen automme oli tippa-Rellu, Renault 4. Ulla oli lähtenyt autolla ruokatunnille Miikkaa katsomaan. Ja ihmetteli, miksi auto haisi tupakalle. Agfan parkkipaikalla oli ollut toinen samanvärinen Rellu, johon hänen avaimensa sopivat.
Agfa liittyy tietokoneisiin merkittävällä tavalla. Kun tietokoneen kaltaiset digikamerat tulivat, ei kukaan enää tarvinnut filmirullia eikä niiden kehitystä. Suomen Agfa lopetettiin 2012. Kodakille kävi vielä huonommin. Se lopetettiin 2010.
1971 minut oli valittu Turun kauppakorkeakouluun kansakoulun loppuun käyneenä. Olin niin voimieni tunnossa, että jätin väliin. Huomasin kuitenkin pikku hiljaa, ettei merkonomi olisi elämän evääksi riittävästi. Hankkijan sihteerit vastasivat puhelimeen: "Ekonomi T:n puhelimessa sihteeri E..". Yritin lukea ylioppilaaksi Käpylän iltaoppikoulussa, mutta jaksoin sitä syksyllä 1971 vain kuusi viikkoa. Kauppakorkea olikin siihen verrattuna työn ohella leikintekoa.
Pääsin syksyllä 1972 Helsingin Kauppakorkeakouluun 20 ei-ylioppilaan joukossa. Hankkijan atk muutti Helsingin Oulunkylään. Asuimme Ullan kanssa pienessä kesämökissä Espoon Suomenojalla säästääksemme rahaa yhteiseen asuntoon. Tein ylitöitä Hankkijalla ja samaan aikaan opiskelin työn ohella. Kahdessa ja puolessa vuodessa opiskelin kauppatieteiden kandidaatiksi, paitsi että laudaturtyön aloitin kaksi kertaa aihetta vaihtaen välillä ja ruotsin kielen pakollinen kielikoe tuotti ongelmia kansakoulun käyneelle. Ja niin sain kandin paperit.
Hankkijalla oli selkeät hierarkiat. Konttoripäällikkö, jota kaikki pelkäsivät. Kun hän soitti suunnittelupäällikölle, tämä nousi seisomaan, vaikka oltiin töissä eri rakennuksissa kaukana toisistaan. Suunnittelupäällikön esimies oli Atk-päällikkö. Ja minun pomoni oli suunnittelupäällikön alainen, jonka titteli oli suunnittelujaoston päällikkö. Sain vastuulleni mm. sisäisen laskennan tietojärjestelmän. Keksin siihen uuden oivalluksen ja menin kertomaan siitä tälle jaostopäällikölle. Hän suuttui ja alkoi huutaa, miksi minun pitää kaikki muuttaa. Enkö osaa kunnioittaa täällä ennen olleiden työtä.
Pahoitin mieleni ja menin ulos kävelemään Oulunkylän metsiin. Tulin takaisin ja marssin suoraan atk-päällikön luo irtisanoutumaan, mutta hän ei ollut paikalla. Koska meillä oli avokonttori, työkaverit tajusivat, mitä on tapahtumassa ja he tulivat rauhoittamaan minua: älä lähde. Jäin ja hain uutta työpaikkaa. Sen vuoksi menin 1974 alussa Helsingin Osakepankkiin.
Työpaikan vaihtoon oli hyviä syitä sen mielenpahoittamisen lisäksi. Pankista työntekijät saivat edullisia asuntolainoja (5 %:n korolla!) ja etukäteissäästämistä tarvittiin vähemmän. Näin päästiin kiinni omaan asuntoon.
Työmatkat olivat raskaita. Lähdin Espoon Suomenojalta bussilla aamukuuden jälkeen ja vaihdoin Lasipalatsin kohdalla Oulunkylän bussiin. Töissä olin 7 jälkeen. Kauppakorkeassa kävin tenttimässä ja suoritin iltaisin joitain pakollisia kursseja kuten laskentatoimen graduseminaarin jo toisena vuotena. Töitä Hankkijalla riitti ja tein koulutunnit takaisin ja vielä ylitöitä. Odotimme ensimmäistä lastamme, joka syntyi huhtikuussa 1974. Bussimatkat luin Hufvudstadsbladetia selvitäkseni pakollisesta ruotsin kielen kokeesta. Nuorena sitä jaksaa, mutta hullun hommaa se oli ainakin tämän päivän mittapuulla.
Kauppakorkeassa paheksuttiin toisena vuotena tekemääni gradua. Siksi tenttijärjestyksiä muutettiin siten, että seminaariin pääsi aikaisintaan kolmantena opiskeluvuotena.
ATK-alan palkat olivat hyviä. Hankkijan alkupalkka 1970 oli 1300 markkaa, mikä nousi 1,5 vuodessa 2000 markkaan. Kun Hiiden osuuspankin 2000 markan opintolaina tuli 1972 alussa kerralla maksuun, maksoin sen kuukauden palkalla. Kannatti elää pikkurahalla neljä vuotta kauppaoppilaitoksessa. Kun lopetin 1973 Hankkijalla, oli palkka jo 3600 markkaa. Uudessa työpaikassa HOP:ssa ylitin 4000 markan kk-palkan rajan.
Paljon ja paljon. Vuoden 1972 2000 markan palkka vastaa tänään 2645 euroa, eli merkittävästi alle suomalaisen keskipalkan. Atk-osastolle kauppakorkeasta tulleet ekonomit olivat saaneet selville palkkani ja paheksuivat sitä, että miksi merkonomille voidaan maksaa enemmän palkkaa kuin ekonomille. 15 vuotta myöhemmin tapasin yhden ekonomin lounaalla ja hän sanoi, että oli se ihan oikein, että sain parempaa palkkaa.
Hankkijalta sain Ullan, atk-osaamiseni - ja Beatlesien melkein kaikki LP-levyt. Hankkijalla oli tekninen myymälä pääkonttoritalossa (tilalle tuli myöhemmin Alko). Ja siellä 1971 Beatles-levyt loppuunmyynnissä. Ostin niitä ison nivaskan ja loput keräsin muualta. Eikä ollut levysoitintakaan. Tänään Beatlesit kuuntelen YouTubesta.
1974 HOP hop
Helsingin Osakepankissa, HOPissa aloitin tammikuun alussa 1974. Kävin vielä työn ohessa tenttimässä Kauppakorkeassa. Huhtikuussa syntyi esikoinen.
HOP oli IBM-tietokoneiden käyttäjä.
Vastuullani oli pankin asiakkaita varten hankkimat Ruotsissa kehitetyt kirjanpito- ja reskontraohjelmat, jotka oli muunnettu Suomeen sopiviksi. Aineisto toimitettiin pankin konttoreiden kautta Mikonkadulla olevaan atk-keskukseen. Jouduin käymään Ruotsissa ohjelmat tehneessä yrityksessä. Ruotsin kielen taidollani ei ollut mitään käyttöä, vaikka olin sitä harjoitellut Tukholmassa pesulassa kesätyössä 1967. Palaverit pidettiin englanniksi, mikä sekään ei ollut minulle kovin hääppöistä. Ymmärsin mitä puhuttiin, mutta vaikea oli silloin esittää omia näkökulmia huonon puhetaidon takia. Asiat tuli jotenkin hoidettua.
HOP:lla oli konttoreita ympäri Suomea. Atk-keskuksella oli asiakkaita mm. Rovaniemellä, jonka konttoriin asiakkaat veivät tositteet ja myöhemmin itse tallentamansa laskunauharullat. Tallennuslaitteet olivat autojen hintaisia, joten niitä pienimmät yritykset eivät voineet hankkia. Kerran asiakkaan tositteet olivat hukassa. Niitä haettiin kissojen ja koirien kanssa. Kahden vuoden jälkeen tositteet löytyivät hissikuilusta hissihuollon yhteydessä.
Kerran ohjelmisto oli kaatunut yöllä ja konesalin miehet olivat tulostaneet minulle koko aineiston paperille TD REC-muodossa (tietueiden tekninen sisältö paperille tulostettuna). Hirmuinen pinkka paperia. Huomasin, että listauksessa oli myös rakennusyhtiön kirjanpito sekä Haukilahdesta ostamamme asunnon taloyhtiön kirjanpito. Huomasin, että rakennusliike oli saanut voittoa 50 % maksamastamme asunnosta. Koimme, että meitä oli petetty etenkin kun meille oli kerrottu, että vain kolme asuntoa talon 18 asunnosta oli myymättä. Tosiasiassa asuntomme oli kolmas myyty asunto. Meille tuli niin tuskaista asua talossa, että myimme sen tappiolla ja muutimme omakotitaloon Vantaan Kivistöön. Haukilahden kaksio vaihtui miltei päittäin omakotitaloon, jossa 2000 neliön tontilla yhtenä rajana oli hevoshaka. Näin tietokoneajon kaatuminen antoi meille hienon kodin, jossa viihdyimme upeasti. Sattumus tämäkin.
Kahden euron taskulaskin 700 eurolla
Atk-osastomme ohjelmointipäällikkö oli 1974 jostain arvonnasta voittanut taskulaskimen, jonka ostohinta olisi ollut 700 markkaa (nykyarvo 2020 696 euroa). Kellään ei ollut siihen aikaan varaa ostaa laskinta. Tänään laskimet ovat mainoskamaa. Silloista laskinta paljon paremman voi ostaa 2-3 eurolla.
Kasettikirjoittimet
Sen jälkeen määrittelin kirjanpito- ja reskontratietojen tallentamisen uusille kasettikirjoittimille. Ohjelmoinnin teki Aimo, joka nimesi ohjelman osia Paikoiksi.
Sain vastuulleni HOP:n oman kirjanpidon uusimisen. Suunnittelin sen ja ohjelmointi ostettiin ulkoa. Kun tein työsuunnitelman ja esitin sen suunnittelupäällikölle (kutsuttiin häntä runoilijan veli sanailijaksi), hän vaati, että aikataulua on lyhennettävä ja pyysi, että kahden viikon kuluttua esitän ”pienennetyn suunnitelman”. Tein työtä käskettyä ja siirsin kaikki tehtävät kaksi viikkoa eteenpäin. Sitten pienensin suunnitelmapaperin kopiokoneen avulla pienemmäksi. Suunnitelma hyväksyttiin, mutta arvata saattaa, että sen jälkeen olin mustalle listalle merkitty mies.
No, kaikki valmistui päivälleen ajallaan, mikä on edelleenkin harvinaista IT-hankkeissa. Tosin arvovaltasyistä jouduin hieman jarruttelemaan projektin lopussa. Kun SYP kaappasi HOP:n ja pankit suunnittelivat atk-järjestelmiensä yhdistämistä, olivat syppiläiset ihmetelleet, miten Hopissa voi olla niin hieno kirjanpitosysteemi … Esimieheni Marianne oli sanonut, että Pauli sen on tehnyt. Myös HOPissa oli pomoja niin että päät kolisivat. Atk-päällikön alaisena oli suunnittelupäällikkö ja hänen jälkeensä osastopäällikkö, jonka alainen olin.
Atk-osastolla järjestettiin jääkiekon MM-kisojen aikaan kaikkien otteluiden tulosveikkaus, jonka pistelaskennan ohjelmoi osaston virtuoosi. Voitin veikkauksen 1975.
Ihmisiä kiinnosti nähdä, minkä näköinen on tietokone. Siksi sekä Hankkijan että HOP:n lasiseinien takana oli vähän väliä vieraita katsomassa – oikeastaan he huomasivat vain magneettinauha-asemat, joissa kelat pyörivät vinhaa vauhtia. Toisin kuin elokuvassa Jäniksen vuosi Vatanen (Antti Litja) oli seurueen mukana KELAn tietokonesalissa. Ja poisti tietonsa nauhalta. Kerran HOPissa joku vieras oli kysynyt mikä laite tuo on – jonkun pöytäkaapin päällä oli ollut pyörivä tuuletin. Isäntien edustajaan iski piru ja hän sanoi kyseessä olevan pyörivä ohjelma. Täydestä meni.
HOP menetettiin 1985 pörssipelin uhrina SYP:lle. Omat pelaamistappiot olivat saattaneet pankin talousvaikeuksiin. Pankista jäi jäljelle TV-mainos ja atk-osaston työntekijöiden pitämät tapaamiset, jotka korona keskeytti 2020.
Suomi eli parasta aikaansa 1980-luvun alussa. Suomen rapautuminen alkoi kasinotaloudesta, joka päättyi suureen lamaan. Sen jälkeen on eletty velaksi vuosi vuoden jälkeen.
