Suomi voi pelastua vain lisäämällä ihmisten omaa vastuuta omasta elämästä

Suomen konkurssi edessä

Suomi on paljolti menetetty yhteiskunta. Mutta aina pitää yrittää, vaikka kaikki tuntuisi toivottomalta ja mahdottomalta.

Tämä kirjoitus on esipuhe lähipäivinä julkaistavaan podcastiin. Ilmoitan linkin podcastiin sen julkaisemisen jälkeen.

Olemme nousseet Ruotsin ja Venäjän vallasta, sisällissodasta, talvi- ja jatkosodasta sekä 1990-luvun lamasta. Nousemme myös edessä olevan konkurssin jälkeen, mutta emme enää hyvinvointivaltioon emmekä maailman onnellisimpaan maahan.

Velkataakka on jo nyt hirmuinen ja kasvaa edelleen sekä samalla (elätettävien) kehitysmaalaisten määrä on lisääntynyt

Suomen alamäki alkoi 24.10.1985 ja on jatkunut tähän päivään asti. Alamäen sytytti Helsingin Osakepankin valtaus ja siitä alkanut kasinotalous. Kasinotalouden tuhoja kiihdytti rahamarkkinoiden vapauttaminen.

Mitään lottovoittoa Suomi ei voi odottaa. Historiamme aikana on saatu kaksi taloudellista suurta menestystä. Ensimmäinen oli puunjalostuksessa käyttöönotettu sähkö, joka nosti metsistä saamamme varallisuuden valtavaksi.  Se vaurastutti kylät ja kaupungit. Toinen iso menestys oli Nokia, joka oli vuosia maailman suurin kännykkävalmistaja. Kolmatta on turha odottaa. Se voi tulla 50 vuoden kuluttua tai sitten ei koskaan.

Yrittämisen merkitystä Suomessa ei ymmärretä. Suuri syyllinen on suomalainen media, joka käsittelee liikaa toisaikaisia asioita, eikä se juurikaan kerro totuutta yrittäjien eikä kansalaistenkaan arjesta. Vain huippumenestyneiden yrittäjien mielipiteet kiinnostavat mediaa. Median alamäki kiihtyi Yle-veron tultua 2013.

Suomeen ei 2000-luvulla ole tullut uusia vaurastuneita yrittäjiä IT-sektorin ulkopuolelta.  Viime vuosisadalla saimme yrittäjärikkaita eri toimialoilta:  esimerkiksi Aatos Erkko, Kyösti Kakkonen, Ensio Miettinen, Armas Puolimatka, Björn Wahlroos, Juuso Walden, Einari Vidgren, Ehnroothin, Fazerin ja Herlinin perheet. Kaikki loivat työpaikkoja eri puolille Suomea. Meille syntyi upeita ja elämäniloisia alueita mm. paperitehtaiden ympärille.

Nyt kaikki on toisin. Iloitsemme Supercellista, Angry Birdsistä, Fsecuresta ja Voltista, mutta niiden työllistävä merkitys on kokonaisuuteen katsottuna pieni. Suomalaiset ovat edelleen innovatiivisia, mutta myymme innovaatiomme hedelmät liian nopeasti ulkomaille. Aika harvat yrittäjät vaurastuvat.  Valtaosa yrittäjistä ei vaurastu. Liian monet ajautuvat konkurssiin. Useimpien yrittäjäansiot jäävät alle keskituloisten palkansaajien.

Yhteiskunnan hyvinvointi tulee yrityksistä, yrittäjistä ja yritysten työntekijöistä

Liian harva suomalainen ymmärtää, että koko yhteiskunta pyörii yritysten, yrittäjien ja yritysten työntekijöiden varassa. Valtaosa hyvinvointivaltion menojen rahoittamiseen käytetyistä rahoista syntyy yksityissektorilla.  Jonkun verran rahaa saadaan yhteiskunnan omistamista metsistä ja muista luonnonvaroista, mutta nekin rahat tarvitsevat yrityksiä, jotka hankkivat luonnonvaroja toimintaansa varten. Metsissä kasvavat puut ovat rahallisesti arvottomia, ellei niitä käytetä paperitehtaiden, sahojen ja kalustevalmistajien raaka-aineena sekä rakentamiseen tai polttopuuna energian saamiseksi.

Suomessa on ollut poikkeuksellisen paljon valtion omistamia yrityksiä. Suurin osa noista yrityksistä on myyty ulkomaisille sijoittajille (yleensä lahjahintaan), myynneistä saadut rahat on käytetty ja seurauksena suomalaiset maksavat ylihintaa ulkomaalaisomisteisille toimijoille omasta työstämme (Imatran Voima>Fortum>Caruna, Kemiran lannoitteet >Yara, Outokummun nikkeli- ja kuparitehtaat ja kaivokset >mm. Norlisk Nickel, Postipankki>Danske Bank, Rautaruukki>SSAB, Posti- ja Telelaitos>Sonera>Telia, SYP-KOP-osa säästöpankeista>Nordea ja monet monet muut).

Osuustoimintaliike on yhteiskunnallista yrittämistä. Osuuskunnat olivat vahva osa Suomen vaurastumisessa itsenäisyyden jälkeen, mutta kuten sosialismissa aina, se ei enää menestynyt markkinataloudessa, jossa rahamarkkinat vapautettiin 1980-luvulla. Jäljellä on edelleen suuria osuuskuntia (esimerkiksi Itikka+Lihakunta>Atria, Metsäliitto, Valio, osuuspankit, SOK ja osuuskaupat). Osuuskaupat puhuvat asiakasomistajista, jotka ovat kaukana yrittämisestä.

Julkinen sektori on yhteiskunnan kannalta tärkeä osa toimivaa hyvinvointivaltiota (poliisit, sairaanhoitajat, opettajat jne), mutta julkinen sektori aiheuttaa vain kuluja, eikä tuota uutta rahaa yhteiskuntaan. Jos yritykset ja yrittäjät voivat huonosti, Suomella ei ole juurikaan toivoa paremmasta.

Työllistävä uusi yrittäminen on romahtanut

Viime vuonna uusia yrityksiä merkittiin kaupparekisteriin 37.641 ja konkurssiin asetettiin yhteensä 3006 yritystä. Onko kaikki siis hyvin?

Suomessa perustetuista uusista yrityksistä suurin osa ei onnistu ja työllistä suomalaisia. Monet aloittavat ja jäävät yksinyrittäjiksi. Suuri osa uusista yrityksistä jää pöytälaatikkoon.

Yritystilastointi Suomessa on hidasta ja puutteellista. Vuoden 2023 tilaston mukaan yrityksiä on ollut 542.400. Niistä maataloutta harjoittavia 124.800.  Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2022 maatalousyrittäjiä oli noin 43.600, kun vuonna 2010 heitä oli lähes 59.500. Iso tilastointiero johtuu metsätalouden harjoittajista (keskimäärin 0,4 henkeä).

Kun maa- ja metsätalouden harjoittajat jätetään pois, oli 2023 tilastokeskuksen mukaan yrityksiä 455.200, joista 418.800 eli 92 % työllisti alle 5 henkeä. Nämä yritykset työllistivät yhteensä yrittäjän lisäksi vain 190.500 henkilöä

Yksinyrittäjiä on yritysrekisterin mukaan 230.000, mutta vain 185.000 niistä toimii työvoimatutkimuksen mukaan. Yksinyrittäminen on upea tapa ottaa vastuu omasta elämästä. He eivät elä sosiaaliturvalla. Mutta yksinyrittäjät eivät työllistä muita kuin itsensä. Tarvitaan paljon enemmän työllistäviä yrityksiä.

Työllistävien yritysten määrä on romahtanut. Niitä on viimeisten tietojen mukaan enää 70.000 kun vielä neljä vuotta sitten niitä oli 90.000.

Yrittäminen on kahlehdittu jatkuvasti lisääntyvään byrokratiaan

Jotain suurta ja merkittävää on pakko tehdä yrittämisen elvyttämiseksi.  Yhteiskunnan vastaus on kuitenkin ollut viime vuosikymmenet byrokratian lisääminen vuosi vuodelta. Tämä kierre vähentää entisestään yritysten mahdollisuuksia toimia ja työllistää. Suurin osa byrokratiasta on kotoperäistä, mutta myös EU lisää koko ajan yritysten byrokratiaa.

Maaliskuussa 2025 USA:n presidentti Trump viittasi puheessaan siihen, että jos ehdotetaan yhtä uutta sääntelyä, sen tulee johtaa kymmenen vanhan sääntelyn poistoon - “one in, ten out”-periaate. Se olisi hyvä malli myös EU:lle, mutta Suomessa se ei riitä. Yritystoiminnasta pitää vähentää heti kymmeniä sääntelyjä.

Yhtä tärkeää on tehostaa viranomaistoimintaa. Suomessa julkisen sektorin yrityksiä koskevat tehtävät kestävät kuukausia, jopa vuosia; pahimpia esimerkkejä erilaisten lupien hankinnat sekä vero-oikaisuvaatimusten käsittely. Baltiassa kaikki hoidetaan ripeästi.

Suomessa viranomaiset kurittavat yrityksiä yhä enemmän. Jos joku asia on tulkinnanvarainen, valtio lähes aina tulkitsee sen valtion eduksi periaatteella ”valittakoon, jos ei ole tyytyväinen”. Valtava ero esimerkiksi turvapaikkahakemuksiin, joissa epäselvät tapaukset tulkitaan aina tulijan eduksi. Kurittaminen näkyy kaikessa: tunninkin myöhästyminen johtaa asian hylkäämiseen tai viivemaksuun ja viivästyskorkoon. Suorastaan laitonta on tulkita verotuksessa käypiä arvoja liian korkeiksi huomioimatta nykyistä heikkoa markkinatilannetta ja yrityksen tilaan liittyviä heikentäviä tietoja. Verotuksessa ei oteta huomioon yrityksen jatkuvuuden turvaamista, mikä yhteiskunnan kannalta on turmiollista.

Suomessa on suuri julkinen sektori, jonka ylläpitämiseen rahat eivät enää riitä. Yritysbyrokratian vähentäminen vaikuttaisi tähän ongelmaan kahta kautta: yritystoiminta lisääntyisi ja julkisen sektorin työvoimatarve vähenisi.

Yritysverotuksen uudistamisesta

Yrittämisessä tärkeintä on rahojen eli kassavirran riittäminen. Nykyiset kirjanpito- ja verolait lähtevät tuloksen laskennasta. Tulos ja kassavirta ovat kuitenkin eri asioita. Positiivinen tulos on merkityksetön, jos kassavirtaa ei riittävästi ole, vaikka siitä veroja tuleekin maksettavaksi.

Suunniteltu yhteisöveron alentaminen 18 %:iin voi tuntua merkittävältä muutokselta. Suuret yritykset verosuunnittelevat tuloksensa siitä riippumatta, mikä veroprosentti on. Mikroyrityksille 2 prosentin alennus ei merkitse oikeastaan mitään. Jos tulos ennen veroja on 20.000 euroa, 4000 euron vero alenisi 400 euroa. Toiminimien ja henkilöyhtiöiden verotukseen yhteisöveron muutos ei vaikuta euroakaan.

Paljon tärkeämpää on luoda menettely, jossa yrityksen toiminta on verotonta, mutta yrityksestä nostetut palkat, luontoisedut, osingot ja muut osakkaiden nostot verotetaan (Viron veromalli).

Kaksi kolmasosaa veroista ja maksuista maksetaan ennen kuin yrityksellä itsellään on vastaavia tuloja käytettävissään. Yritys joutuu maksamaan nämä rahat velaksi etenkin toiminnan alkuvuosina. Valtion velkojen korot ovat merkittävästi alemmat kuin yritysten maksamat korot, joten yritysten etukäteismaksuja ei tarvita.

Yritysilmapiiri on heikentynyt monella tapaa lähivuosikymmeninä

Julkinen sektori on nykyisin yrityksiä houkuttelevampi työpaikka, koska siellä (valtiolla) on parhaat palkat ja muutoinkin palkkataso on hyvä, loma- ja muut edut ovat merkittävästi yrityssektoria paremmat, työtahti on vähäisempi, huoli huomisesta ei koske julkista sektoria (Suomi on onnellisin maa juuri julkisen sektorin työntekijöiden kautta).

Yrityksiin on vaikeaa saada motivoituneita työntekijöitä. Uusien sukupolvien osaaminen on heikkoa, mikä osin johtuu heikentyneestä ammattikoulutuksesta ja ideologioihin keskittyneistä korkeakouluista. Esimerkiksi nykynuoret eivät enää osaa kirjoittaa tekstiä, jonka voisi asiakkaille tarkistamatta lähettää. Nuorten palkkatoivomukset eivät ole tästä maailmasta.

Työntekijöiden moraali on heikentynyt. Se näkyy etenkin yhden päivän sairaspoissaoloista, jotka keskittyvät maanantai- ja perjantaipäiville. Julkiselta sektorilta on turha tavoitella ketään virkahenkilöä kesäperjantai-iltapäivisin. Omat riennot ovat tärkeämpiä kuin työnteko. Esimerkiksi toreille palkatut kesätyöntekijät voivat sanoa jo keskiviikkona torikauppiaalle, että he lähtevät torstaina rockfestivaaleille ja tulevat takaisin töihin maanantaina.

Palkan ja sosiaaliturvan ero on liian pieni. Kun verojen ja eläkemaksujen jälkeen maksettava nettopalkka ylittää vain hienoisesti sosiaaliturvan määrän, on vaikeaa saada pienipalkkaisiin tehtäviin edes tuuraajia. Tämä rapauttaa nuorten sukupolvia yhä nopeammin.

Nämä esimerkit ovat yleistyksiä. Tietenkin Suomessa on yksityissektorilla paljon motivoituneita työntekijöitä. Mutta heitä on liian vähän ja heidän kannettavanaan on koko julkinen sektori, joka Suomessa on Euroopan suurin, eikä mitään todellisia leikkauksia olla tekemässä.

Ay-liike ja EK kävelevät pienten yrittäjien yli

Ay-liike yhdessä EK:n kanssa suojelevat vanhaa ja vanhoja rakenteita. Ne löytävät aina ratkaisut, vaikka joskus sovinto edellyttää ay-liikkeen miljardiomaisuuden käyttämistä lakkoihin. Sovinto syntyy kun mitään todellisia muutoksia ei tehdä. 1990-luvun lamassa tehtiin pakon edessä rohkeita uudistuksia, jotka johtivat laman voittamiseen. Nyt tarvittaisiin samanlaista rohkeutta.

Yrityksistä on tullut toinen Kela, jonka sosiaalimenot ylittävät virallisen Kelan maksamat etuudet (työterveydenhuolto, sairaspäivät, vanhempain lomat, kesälomat ja lomaraha, eläke-ja työttömyysvakuutusmaksut jne). Yritykset ovat sosiaalitoimistoja, joissa yhtiöjärjestyksessä kerrottu toimiala on vasta kolmanneksi tärkein asia. Jokaisen työllistävän yrityksen kaksi tärkeintä toimialaa ovat verojen maksu ja Kelana toimiminen. Varsinaisen Kelan toiminta rahoitetaan vero­rahoilla kaiken muun tärkeän ohella.

Pienet yritykset eivät uskalla palkata työntekijöitä, koska työnantajavelvoitteet ovat niin rankat. Surkeastakin ja vahinkoa aiheuttavasta työntekijästä on vaikea ja kallista päästä eroon. Työllisyyden kannalta merkittävästi oikeudenmukaisempi tapa on helppo palkkaaminen ja helppo ja nopea irtisanominen (vrt. Tanska). Työntekijän asemaa helpottaisi kahden ensimmäisen kuukauden aikana maksettava korkeampi työttömyyskorvaus.

Paikallisesta sopimisesta on paljon puhuttu, mutta aika vähän on saatu todellisia muutoksia aikaan. Kun pk-yrityksellä on taloudellisesti vaikeaa tai se saa poikkeuksellisen suuren asiakastilauksen, sen pitäisi voida sopia suoraan työntekijöiden kanssa tilapäisistä tai pysyvistä muutoksista noudatettaviin käytäntöihin.

Nyt järjestäytymättömät työntekijät voivat sopia työsuhteista paikallisesti, mutta vain työehtosopimuksen rajoissa. Tarvitaan luottamusmies tai vähintään luottamusvaltuutettu, vaikka työntekijätkään eivät kuuluisi liittoon.

Yrittäjä ei juurikaan voi sairastaa. Kun työntekijät sairastavat, yrittäjällä on kaksinverroin enemmän työtä. Työntekijän sairastamisen takia yritys menettää tuloja tai se joutuu palkkaamaan tilapäistä työvoimaa kalliimmalla hinnalla kuin sairaan palkka sosiaalikuluineen on. Suuressa yrityksessä ei yhden sairastuminen tuhannen joukosta ole ongelma. Hallitus yritti puuttua yhden päivän sairastamiseen määräämällä ensimmäinen sairaspäivä palkattomaksi. Tämä ei sitten sopinut. Vähintään laki tulee säätää yhteistoimintalain (YT-lain) 50 työntekijän rajan alla olevia yrityksiä koskevaksi.

Palkaton sairaspäivä ei ole työntekijälle kohtuutonta. Suomen korkean marginaaliverotuksen takia työntekijä menettäisi vain puolet palkasta. Eikä joudu maksamaan työmatkakuluja sairaspäivien aikana. Jos joku yritys haluaa maksaa palkan sairaspäivistä, se toki on sallittua.

Arvonlisäverovelvollisuuden rajan korottaminen 60.000 euroon yksinkertaistaa yrittämisen aloittamista ja vähentää byrokratian puoleen

Suomessa arvonlisäverovelvollisuus alkaa kun myynti (liikevaihto) ylittää 20.000 euroa. Melkein kaikissa EU-maissa raja on ostovoima huomioiden yli 50.000 euroa. Esimerkiksi Virossa 40.000 euroa, mutta euron ostovoima huomioiden 59.000 euroa. Suomi on maksanut Italian asuntoremontteja. Italiassa arvonlisävero on 22 % ja veroraja 85.000 euroa (ostovoimaltaan 124.000 euroa).

Koska tämä asia on niin vaikeaa ymmärtää virkamiehille ja Suomen Yrittäjille, väännetään rautalangasta. 60.000 euron liikevaihto ei ole yrittäjätuloa, koska siitä on maksettava kaikki toiminnan kulut.

Laskelma perustuu selvittämiini kampaamo-parturien tilinpäätöksiin 2019. Lukuja on päivitetty tämän hetken tilanteeseen, mm. muutin arvonlisäverokannaksi 25,5 % ja yrittäjäeläkemaksuksi kampaamoalan keskipalkan 2500 eur/kk mukaan lasketun työtulon mukaan. 1 Hallintokulut puolittuvat kun alv-byrokratiaa ei ole. *2 Liiketoiminnan muut kulut on erä, joihin yrittäjä voi vaikuttaa noudattamalla tarkkuutta kulujen maksamisessa.

Laskelman tulos on yllättävä, koska sen mukaan alv-raja ei juurikaan vähennä veron maksua. Tämä johtuu siitä, ettei alviton yritys saa vähentää ostojen arvonlisäveroa. Rajan alittava yritys voi olla verovelvollinen halutessaan. Laskelmassa myynnistä maksettava vero on siirretty kokonaan asiakkaiden eduksi. Joka tapauksessa palkansaajakampaajan keskimääräinen tulo ylittää yksinyrittäjäkampaajien ansiot. Mitä suurempi osuus yrityksen menoista on palkkoja ja yrittäjätuloa, sitä enemmän yritys maksaa arvonlisäveroa. Arvonlisävero onkin työn verottamista, vaikka sitä esitellään kulutusverona.

60.000 euron raja on toimiva, koska se mahdollistaa työstä elantonsa saavien yksinyrittäjien toimivan ilman verobyrokratiaa. Samalla se alentaa palvelujen hintoja, mikä mahdollistaisi kotitalousvähennyksen kokonaan poistamisen sekä antaa pienituloisille (eläkeläisille) paremmat mahdollisuudet tarvitsemansa avun maksamiseen. Rajaa joudutaan korottamaan lähemmäs eurooppalaiselle tasolle kun järjestelmä on ensin saatu toimimaan.

Toiminnan verottomuudesta huolimatta yritykset maksavat ostoista arvonlisäveroa, jota ei saa vähentää.

Esimerkki yksinkertaisesta mökkitalkkarin laskusta ja tiliotekirjanpidosta Yksinyrittäjän yksinkertainen kirjanpito.

Yrittäjäeläkelaki lannistaa yrittämisen alkumetreillä

Suomi on mielenkiintoinen maa. Henkilö, joka ei ole tehnyt päivääkään töitä Suomessa ja elänyt sosiaaliturvalla, saa 986 euron (11.836 euroa vuodessa) takuueläkkeen.  Kun pienituloinen miesyrittäjä (esimerkki jäljempänä) on maksanut 156.228 euroa eläkemaksuja, hänen eläkkeensä on 1071 euroa. Eikä hän ole elänyt päivääkään sosiaaliturvalla.

Kun yrittäjän myynti vuodessa on ylittää 20.000 euroa, se muuttuukin liikevaihdoksi, josta on maksettava arvonlisäveroa. Eduskunta teki kuuliaisena EU-mallioppilaana karmean virheen kun se poisti alarajahuojennuksen arvonlisäverotuksesta. Kun yrittäjäeläkelain mukaiseksi yrittäjätuloksi merkitään 20.000 euroa vuodessa, hän maksaa neljänä ensimmäisenä toimintavuotena eläkemaksua 3720 euroa ja sen jälkeen 4764 euroa vuodessa. Palkansaajat maksavat 20.000 eurosta työeläkemaksua 1430 euroa.

Jos miesyrittäjä on aloittanut yrittämisen 34-vuotiaana, merkinnyt työtuloksi 20.000 euroa, jää eläkkeelle heti kun se on mahdollista 67,7-vuotiaana ja elää suomalaisen miehen elinaikaodotteen mukaan 79,6-vuotiaaksi hän saa 11,9 vuoden ajan yrittäjäeläkettä 1071 euroa kuukaudessa. Hänen eläkkeensä on yhteensä 153.324 euroa. Eläkkeen saamiseksi hän on maksanut yrittäjäeläkemaksuja 156.228 euroa. Aika huono diili. (Luvuissa ei huomioitu inflaatiota. Se korottaa näennäisesti eläkettä, mutta myös eläkemaksuja).

Toki kymmenille tuhansille yrittäjille yrittäminen on köyhyyttä ja myös heidän eläkkeellä olemisensa on köyhyyttä. Mutta silti heidän työnsä on arvokasta. Ja monet kokevat yrittämisen sopivan heille palkkatyötä paremmin. He elättävät itsensä eivätkä elä sosiaaliturvalla. Olisi helppo sanoa, että mikseivät mene palkkatyöhön, jossa ansaitsee enemmän ja hyvän eläketurvan työnantajan rahoilla. Niin, mistäpä kaikille yksityissektorin työpaikka. Kun yrittämisen edellytyksiä kehitetään, myös työpaikkoja syntyy enemmän.

Naisille YEL-laki on armollisempi. Parturi-kampaajan keskimääräinen kuukausipalkka Suomessa on noin 2500 euroa, eli vuodessa 30.000 euroa. Jos yrittäminen on aloitettu 34-vuotiaana, työtulo on 30.000 euroa, hän saa 84 vuoden elinaikaodotteella eläkettä 314.907 euroa (1607 euroa kuukaudessa). Niiden saamiseksi hän on maksanut 234.520 euroa eläkemaksuja.

Eläkejärjestelmissä toisen kuolema on toisen leipä. Aika moni yrittäjä ei ehdi olla eläkkeellä päivääkään. Hänen maksamansa eläkemaksut menevät 90-100 vuotiaaksi elävien hyväksi.

Kun eläkemaksut sidotaan vastaavaa palkkatyötä tekevien ansiotasoon, ei huomata sitä, että monille yrittäjille ensimmäiset viisi vuotta ovat vähätuloisia. Usein joudutaan elämään aviopuolison tuloilla, vanhoilla säästöillä tai velaksi.

Tuo 22 %:n maksualennus 4 ensimmäisenä vuotena ei ole mitään silloin kun raha ei riitä edes elämiseen. Oikeudenmukaisempaa olisi antaa 100 %:n maksualennus tai periä eläkemaksu korkeintaan yksinyrittäjän tekemän tuloksen mukaan. Eli yrittäjän ensimmäiset vuodet rinnastettaisiin äitiysrahaan, josta myös saadaan eläkettä, vaikkei maksuja ole.

Yrittäjien tulisi saada itse päättää, osallistuuko yrittäjäeläkejärjestelmään lainkaan. Jos esimerkin miesyrittäjä sijoittaisi yrittäjäeläkemaksun kohteeseen, joka tuottaa 3 prosentin vuosituoton, hänen eläkemaksujensa arvo olisi eläkkeelle siirryttäessä 244.000 euroa, mikä on 1,6-kertainen saamansa YEL-eläkkeen arvo (elinajanodotteen aikana). Naisten pidemmän eliniän takia sijoituksen arvo olisi 1,2-kertainen. Mutta mutta. Eläkesäästötalletukset ovat tallella yrittäjän käytettävissä, mutta yrittäjäeläkemaksuista yrittäjällä on jäljellä vain eläkelupaus.

Uupuminen ja yrittämisen motivaation heikentäminen

Vielä vuosituhannen vaihteessa yrittäminen oli kivaa. Nyt kuulee yhä useammalta taholta, että yrittäjät ovat uupuneet, jopa nelikymppiset yrittäjät. Uupuminen johtuu jatkuvasta stressistä: mistä saa asiakkaita, miten pitää vanhat asiakkaat, työntekijöiden työn laatuun ei enää voi luottaa ja se johtaa valituksiin, hyvityksiin ja asiakkaiden menetyksiin. Liian monet yrittäjät menettävät yöunensa miettiessään, mistä saa seuraavat palkkarahat, ja mistä rahat verojen ja laskujen maksamiseen. Verottaja kysyy enenevässä määrin kaikkea, joihin vastaaminen vie aikaa ja maksaa. Uusia sääntöjä tulee EU:sta ja eduskunnasta. Kuuluuko esimerkiksi rahanpesun valvonta lainkaan yrityksille ja vielä korvauksetta?

Työntekijät voivat hakea sairaslomaa uupumiseen, mutta yrittäjän on pakko jaksaa. Työntekijä voi ottaa lopputilin, mutta yrityksen lopettaminen on vaikeaa ja usein mahdotonta. Tehtyjen sitoumusten vuoksi on pakko jatkaa.

Liiketoimintaan liittyy yhä useammin vedättäminen ja jopa asiakkaan huijaaminen. Ennen 1990-luvun lamaa asiat sovittiin kättä puristamalla ja sovitusta pidettiin kiinni. Etenkin kilteillä yrittäjillä on vaikeaa. Kiltit ovat liian hyväuskoisia ja sitä käytetään härskisti hyväksi.

Listaamattomien yritysten osinkojen verotuksen korottaminen olisi uusi naula yrittämisen arkkuun. Asiasta kohkaavat näkevät vain vanhojen perheyhtiöiden osinkoverotuksen yhden vuoden aikana, mutta eivät näe sitä veronmaksun historiaa, joka tähän liittyy.

Olen useaan kertaan osoittanut, että osakeyhtiömuodossa toimiva yrittäjä maksaa 20 (tai 30) vuoden aikana toiminnan alusta enemmän veroja ja maksuja kuin yhtä suurista tuloista  palkansaaja maksaa. Tätä jo nyt korkeaa verotusta halutaan nostaa. Luullaanko, että yrittäjät ovat vain julkisen rahan tuhlaamista varten, eikä heidän motivaatiostaan tarvitse välittää mitään saatikka oikeudenmukaisuudesta.

Yritystä ei perusteta yhtä vuotta varten. Jos yritys toimii vielä 20 tai 30 vuoden jälkeen perustamisesta, on se ollut todellinen kultakimpale julkiselle sektorille.

Kaikkein pahinta on epäonnistuneiden yrittäjien kohtalo. Seurasin läheltä yhtä konkurssiin ajautunutta yritystä 16 vuoden ajan. Sinä aikana se työllisti 12 henkilöä vakituisesti ja vuosittain yli 100 keikkatyöläistä. Yritys maksoi toimintansa aikana veroja ja maksuja 5,7 miljoonaa euroa. Yrittäjälle jäivät vain velat, eikä osinkoja ollut maksettavaksi. Konkurssin takia yrittäjä menetti työpaikkansa, kotinsa, asuntonsa, aviopuolisonsa ja tulevaisuutensa. Monet menettävät terveytensä.

Kaikki eivät tätä kestä.  1990-luvulla lukuisat yrittäjät luopuivat elämästä kokonaan. Jos luopuminen tehtiin ajamalla auto kallion kylkeen, se tilastoitiin onnettomuudeksi. Kuolintilastot valehtelevat.

Kun näitä kohtaloita on työn takia nähnyt läheltä, ei voi kuin ihmetellä sitä, miksi suomalaiset käyttävät joka vuosi yli kuusi miljardia euroa kehitysmaalaisten elättämiseen ja kehitysapuun. Ulkomaalaisen kansanmurhaajan hyvä elämä on suomalaiselle yhteiskunnalle tärkeämpi kuin epäonnistuneen yrittäjän.

Yrittämisen ylistys

Syvällä sisimmissään moni toivoo voivansa elää itsenäisesti, voivansa vastata omasta elämästään ja mahdollisesti vielä auttaa muitakin selviytymään ilman että kenenkään tarvitsee anoa almuja keinotekoisesti luodulta byrokratialta.

Yrittäjyys vaatii alussa rohkeutta. Voidakseen tehdä jotain merkityksellistä täytyy uskaltaa tehdä päätös yrittäjyyden aloittamisesta. Sen jälkeen riittää, että tekee aina parhaansa. Kun yrittäjä näkee tyytyväisen asiakkaan silmistä ja kasvojen ilmeistä helpottuneisuuden ja iloisuuden, yrittäjä tietää tekevänsä hyvää työtä. Hän nauttii työstään ja tuntee, että häntä tarvitaan. Yrittäjä saa tyydytystä työstään, kun huomaa, että asiakas tulee yhä uudestaan ja kun asiakas kertoo suositelleensa yrittäjää ystävilleenkin, on se paras palkinto hyvin tehdystä työstä.

Kaikki yritykset eivät voi onnistua. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda säännöt, joita noudattamalla yrittäminen on yksinkertaista, ja jossa byrokratia ei tukahduta yrittämisen mahdollisuuksia. Yhtä tärkeää on luoda säännöt, joilla yritystoiminnassa epäonnistuneet voivat jatkaa omaa elämäänsä ilman, että yhteiskunta tukahduttaa heidän ja heidän perheensä tulevaisuuden.

Lue: linkki

***

Tue blogin toimintaa vapaaehtoisella tilausmaksulla https://www.vahtera.blog/tilaus

Blogisivuston ylläpito maksaa ja lisäksi joudun maksamaan eräistä tietopyynnöistä. Samaan aikaan Suomen asioita sekoittavat henkilöt saavat hulppeita palkkoja ja bonuksia.

Siksi pienikin tuki on paljon, jos useampi taho osallistuu vapaaehtoisen tilausmaksun maksamiseen.

Yritykset saavat vähentää tilausmaksun omassa kirjanpidossaan ja tuloverotuksessaan sekä arvonlisäveron (10 %), koska sivustolla käsitellään paljon yrittämiseen ja verotukseen liittyviä asioita.