Tässä kirjoituksessa pohditaan omien kokemusten kautta sitä, miksi tänään sosiaaliturvalla saa paremman elintason kuin 1960-luvulla töitä tekemällä. Muutos on tuhonnut suomalaisuuteen kuuluvan ahkeruuden ja säästäväisyyden.
Tänä syksynä noin 30-vuotias suomalainen mies jätti kaikki laskunsa maksamatta ja lähti livohkaan alle 100.000 asukkaan kaupungista yli 30 m2 kerrostaloyksiöstä. Hän ei käynyt töissä. Asumistukena ja sosiaalitoimiston lisämaksuna maksettiin asunnon vuokra yli 400 euroa. Lisäksi hän sai käteisvaroja yli 500 euroa kuukaudessa työttömyyspäivärahana ja toimeentulotukena. Lisäksi sosiaalitoimisto maksoi vakuutusmaksut, sähköt ja terveydenhoitomaksut kunhan laskut jaksoi viedä sossuun.
Näitä nuoria terveitä miehiä, ja naisiakin, on aivan liikaa. Ja heidän kaltaisiaan ulkomailta tulleita raavaita nuoria miehiä, jotka huijaavat suomalaisia viranomaisia mennen tullen päästäkseen elämään mitään tekemättä parempaa elämää kuin kotimaassaan työtä tekemällä. Ja me uskomme nuo puheet. Tai ainakin esitämme uskovamme.
Video muuttuneesta maailmasta: Aamu vastaanottokeskuksella
Tämä kirvoitti suuttumuksen valmiina olleeseen juttuun sokerijuurikkaan harvennuksesta. Suomalainen sosiaaliturva on mennyt aivan liian pitkälle. Tuolle miehelle parasta turvaa olisi potku takapuoleen ja kaiken sosiaaliturvarahan lappaamisen lopettaminen. Se pakottaisi ryhdistäytymään ja ottamaan vastuun omasta elämästä.
Tuo ahkerien suomalaisten siivellä eläminen alkaa olla loppu. Uusi lama on edessä. Velkaa ei voi ottaa lisää, ja korkomenot alkavat olla useita miljardeja euroja vuodessa. Uutta Nokiaa ei tule pelastamaan Suomea. Ulkomaalaisten elättäminen on lopetettava laittamalla rajat kiinni ja täällä jo olevista on kaikki mahdolliset palautettava kotimaahansa. Jokaisen on ryhdistäydyttävä ja alettava elättämään itsensä ja perheensä työn teolla. Se onnistuu parhaiten sosiaaliturvaa alentamalla. Ulkomaille rahan lappaaminen on lopetettava. Muut EU-maat saavat pärjätä omillaan ja kehitysapu on lopetettava. Sillä rahaa ei ole.
Tämä kirjoitus kertoo lähinnä omista kokemuksistani. On hyvä tietää, että kaikki suurten ikäluokkien lapset elivät samanlaisessa ahkeruudessa, joka saatiin jo äidinmaidossa. Kaikkien perheiden lapset osallistuivat kaikkeen työhön. Näin kaikki oppivat työn merkityksen elämässä jo varhain. Se oli Suomen hyvinvointivaltioksi nousemisen kivijalka 1970- ja 80-luvuilla.
Kirjoitus kertoo myös siitä, kuinka jokaisen elämä on parempaa kun elättää itsensä omalla työllä. Kaiken saaminen vastikkeetta johtaa siihen, ettei millään ole mitään arvoa. Kun elätämme ulkomaalaiset vastikkeetta, viemme heiltä mahdollisuuden elämäntäyteiseen matkaan, jonka saavuttaa omien käsien työllä.
Sokerijuurikkaan harvennusta
Vieläkin joskus näen harvennuksesta unta. Olen Markulan pellolla palaamassa saran päästä takaisin. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Pelto loppuu tiehen siten, että sen päästä näkyy jokiranta, jonne haluaisin uimaan. Äiti oli herättänyt aamulla kello 6 ”Pojat, ylös, kraappimaan”. Päivällä pyöräiltiin syömään ja heti aterian jälkeen takaisin. Illalla lopetettiin noin kuuden jälkeen. Unessa vako ei lopu koskaan, enkä pääse uimaan. Tosielämässä uimaan mentiin illalla työpäivän jälkeen.
Unet tulivat mieleen kun arkistoja siivotessani löysin Mestarikirjan vuodelta 1963. Olin harventanut kahteen kertaan (kirjassa harventanut ja möyhentänyt) tuona kesänä 22.175 metriä eli yhden hehtaarin. Silloin ei ollut tarkkuuskylvöä eikä yhtä tainta tekevää siementä, joten harventaminen tarkoitti taimien poistamista niin että aikuisen käden vaaksan välein jätettiin yksi taimi.
Harvennuksia tein Nokan pellolla Hiidessä ja Pitkäkoskella, Hankkaalla setäni rikkaruohoisilla pelloilla, Markulan pellolla ja ennen juhannusta Kurajoella Raivonsyrjän pellolla. Sekä Hankkaa että Raivonsyrjä haki meidät traktorilla ja toivat lauantai-iltapäivällä takaisin. Eli lauantai-aamupäivätkin harvennettiin. Viikot yövyttiin harventamassa mukana olleen pikkuveljeni (11 v) kanssa saunan kamarissa. Möyhennys kävi nopeammin ja se aloitettiin juhannuksen jälkeen.
Yhdestä metristä maksettiin 1,15-1,25 markkaa metriltä. Palkka sisälsi molemmat harvennukset. Tammikuussa 1963 markka oli muuttunut penniksi ja sata markkaa markaksi. Kesän ansiot kuuden viikon ahkeroinnista olivat 277,19 markkaa. Kesän ansiot ovat tänään arvoltaan Suomen Pankin laskurin mukaan 638 euroa. Ihan hyvin silloin 13-vuotiaalta pojalta. Salon Sokeritehtaan tiedotteen mukaan vain neljä harventajaa ylti yhteen hehtaariin (22.000 metriä) tuona vuonna. Muut kolme olivat aikuisia.
Maatalousverotus perustui silloin hehtaareihin, minkä vuoksi kukaan ei tarvinnut kuitteja. Kesäansiot sain siten puhtaana käteen. Ei niistä mitään veroja olisi joutunut maksamaankaan. Sen verran pieni vuosiansio kesätöistä oli.
Rahaa tuli muualtakin. Olin viikon setäni renkinä Hankkaalla ajamassa hevosta ja tekemässä maataloustöitä. Setä tuli käymään meillä. Olin postilaatikolla kun minulle huudettiin, että setä-Viljo tuli maksamaan rengin palkan. Juoksin salamana kotiin. Ja hän antoi 1,20 markkaa kolikkoina viikon työstä. 20 penniä päivästä. Keväällä olin saanut Hiiden kansakoulusta 10 markan stipendin opettaja Nyyrikin mukaan lahjakkaimpana oppilaana hänen yli 40 vuotisen opettajatyön aikana. Kansakoulua käytiin 7 vuotta ja sen jälkeen meni vuosi 8 viikkoisen kansalaiskoulun kanssa.
Koko pienen elämäni olin ansainnut pientä rahaa pienistä asioista. Harvennuksen lisäksi nostin Paimelan pellolla syksyisin käsipesillä sokerijuurikkaita koulun jälkeen ennen pimeän tuloa. Pellon pientareilta kerättiin kuminan siemeniä, joita Tähkän kauppa otti vastaan. Niin tehokkaita me lapset oltiin, että kun Paimelan talon emäntä tuli siemenen keruuseen, hän hoki ”Kaikki poikki, kaikki poikki”.
Metsän marjoja poimittiin talveksi hilloja ja mehuja varten. Osan veimme toispualjokke Pölösen kauppaan, joka välitti marjat eteenpäin. Marjaämpärit vietiin tyhjänä metsään polkupyörällä ja täysinä Pölöselle. Matkaa marjareissulle tuli pyörillä kymmenisen kilometriä ja metsäkävelyt päälle.
Kesäisin kasvatimme ojan pientareilla lampaan. Ja autoimme äitiä kanojen ja joulukinkuksi kasvatettavan sian kanssa. Lampaasta saatiin villoja, jotka äiti karstasi ja lapset auttoivat villan kehräämiseksi langoiksi, joista saatiin villasukat ja -paidat talvea varten.
Sitten voitin kirjoituskilpailusta 5 markan säästökirjan Salon säästöpankin Perttelin Kaivolan konttoriin. Tämän rahan korkoineen tuhosi pankinjohtaja Hannu Paronen 150 miljoonan markan luottotappioissa holtittomasta luotonannosta 1980-luvun lopun hullunmyllyssä. Paronen oli mitä oli, mutta aika heppoinen tuhlari hän oli Fortumin johtajiin tai nykyiseen Suomen hallitukseen verrattuna.
Rahoilla ostin vaatteita. Aiempina kesinä olin hankkinut harvennusrahoilla mm. polkupyörän (9-vuotiaana) ja kellon (seuraavana vuotena). Rahaa meni DX-kuunteluun, kun lähetin radiokuunteluraportteja maailmalle. Yksi postimerkki maksoi maanosasta riippuen 30/40 penniä. Lentoposti tuplasti. Posti-Armi ihmetteli, miten saan niin paljon kirjeitä ja kortteja. Kerran 100 postipäivän aikana sain joka päivä vähintään yhden kirjeen. Posti kulki silloin myös lauantaisin. Mutta suurimman osan säästin Postisäästöpankkiin tulevia koulunkäyntejä varten.
Kesällä 1964 harvennuskauden jälkeen menin Plastipak-tehtaalle Inkereelle repimään Kela-kortteja irti muoviprässistä. Palkkaa sain 0,70 markkaa tunnista (tänään 1,46 euroa). Säästin kaikki palkkarahat syksyllä alkavaa kauppakoulua varten. Työmatkat kuljin polkupyörällä. Päivällä söin matkassa olleet eväät. Tehtaalla piti olla klo 7.00 ja työpäivä päättyi klo 16.00. Yhden tuhlauksen tein koko kesän aikana. Ostin tehtaan vieressä olleesta K-kaupasta jäätelötuutin, joka taisi maksaa 40 penniä eli reilun puolen tunnin palkan.
Vaatteet olivat tuolloin kalliita tuloihin suhteutettuna. Kun siskoni meni 14-vuotiaana Plastipak-tehtaalle kaksi vuotta aiemmin, hänen palkkansa oli 0,50 markkaa tunnilta. Kahden viikon palkalla sai uuden hameen ja kengät ja siihen rahat loppuivatkin. Bangladeshissa tehtävät vaatteet ovat niin halpoja, että monelle vaate on muuttunut kertakäyttöiseksi.
Kesät sekä joululomat olin Perttelin osuuskaupan varastoapulaisena. Palkka oli vuonna 1966 150 markkaa kuukaudessa (288 euroa).
Sitten tuli rahaa
Kesällä 1967 olin hyvätuloinen nuorukainen. Olin Tukholmassa Nordiska Tvätterin pesulassa töissä ja kuukausiansio oli Suomen rahassa yli 600 markkaa. (600 markkaa on tänään 1089 euroa). (Keskimääräinen kuukausipalkka Suomessa tehtävänimikkeelle pesulatyöntekijä oli viime vuonna 2125 euroa kuukaudessa.)
Ruotsin kesällä olin 17-vuotias. Pärjäsin hyvin omalla työlläni ja elin vieraassa maassa. Ruotsin kielen taitoni oli mitä oli, mutta sillä pärjäsi. Työpäivä oli aikuisten mukainen kello 7:stä kello 16 asti. Säästin rahaa koulunkäyntiä varten. Ei ollut sosiaalityöntekijöitä paapomassa enkä kokenut itseäni lapseksi vaan aikuistumassa olevaksi nuoreksi mieheksi. Koko lapsen käsite on muuttunut. Tänään jopa 12-vuotiaat käyttävät huumeita, tupakkaa ja alkoholia ja riehuvat jengeissä väkivaltaa käyttäen ja rikoksia tehden. Ja yhteiskunta sanoo, että voi voi kun ovat niin pieniä lapsia että heitä pitää tukea ja paapoa. Etenkin ulkomaalaisten hyysääminen on mennyt överiksi. Kaiken lisäksi nämä miehet eivät ole lapsia. Jotkut ovat jopa yli 30-vuotiaita ja esiintyvät lapsina. Ja suomalainen järjestelmä uskoo.
Pesulatyöstä maksettiin Ruotsissa hyvää palkkaa ja kun eli säästeliäästi rahaa jäi viimeisen vuoden opintoihin kauppaopistossa ruhtinaallisesti. Verojen sekä vuokra-, matka- ja elinkustannusten jälkeen rahaa jäi käteen kaksi kertaa enemmän, mitä olisin saanut osuuskaupan varastossa bruttona kesätyöstä. Sitä paitsi Ruotsi maksoi kesätyöstä pidätetyt verot takaisin Suomeen, koska vuositulo jäi pieneksi.
Sosiaaliturva on tuhonnut työhalut
Tänään työttömän peruspäiväraha on 750 euroa kuukaudessa. Lisäksi maksetaan asumistukea ja toimeentulotukea. Eipä ihme, ettei työttömiä enää saa maatiloille töihin eikä marjojen poimintaan. Monet ovat lopettaneet työnteon kokonaan, osa ei ole edes aloittanut työn tekemistä Suomessa. He menevät suoraan peruskoulusta käytännössä eläkkeelle, eivätkä kaikki osaa edes lukea eikä kirjoittaa koulusta päästyään.
1960-luvun kansakoulussa kaikki oppivat elämän perusasiat ja pystyivät elättämään itsensä heti koulun loputtua 14-vuotiaana. Jos silloin olisi ollut tämän päivän sosiaaliturva, varmaan osa olisi jäänyt elämään sen varaan kansakoulun päätyttyä. Silloin se ei ollut mahdollista, eikä kukaan pystynyt edes haaveilemaan loisena elämistä, koska mitään esikuvia sellaisesta ei kenelläkään ollut.
Paras miespuolinen ystäväni lähti kansakoulun jälkeen 14-vuotiaana Sotkamosta junalla Helsinkiin töihin ainoana matkaeväänään äidin leipoma ruislimppu. Hän aloitti lautapoikana ja katsoi tarkkaan, mitä ammattimiehet tekivät. Etenkin miten. Kun kokemusta oli tullut, hän perusti oman rakennusliikkeen, jonka joutui lopettamaan tulleen sementtiallergian takia. Hän aloitti kiinteistönvälittäjänä ja oli monena vuotena Huoneistokeskuksen paras myyjä. Risto tunsi tarkkaan jokaisen kolon myytävistä asunnoista ja osasi vastata ammattilaisen silmin kaikkiin esitettyihin kysymyksiin. Se toi luottamusta ja asiakkaita.
”Suomessa korkea-asteen koulutuksen saaneiden osuus 25–34-vuotiasta on pysytellyt vuosien ajan 40 prosentissa.” Monet haluavat edelleen nostaa korkealle koulutettavien määrää.
Yliarvioimme koulutuksen merkitystä. Kuka tekee oikeat työt, jos kaikki ylikoulutetaan. Koska erilaisten filosofian jne maistereiden ja tohtoreiden määrä on suuri, eikä heille riitä järkevää tekemistä, on heitä työllistetty akatemiatutkijoina ja kaikenlaisina turhina viranhaltijoina valtiolle ja kuntiin.
Vanhan ajan merkonomitutkinto olisi riittänyt minulle hyvin siihen mitä tein. Koulutus oli konkreettista työhön oppimista, minkä vuoksi pystyin heti ensimmäisenä työpäivänä tekemään itsenäisesti kirjanpitotyötä. Tulin 20-vuotiaana Helsinkiin systeemisuunnittelijaksi Hankkijalle. Menestyin työssäni hyvin ja minulle maksettiin parempaa palkkaa kuin atk-osastomme akateemisille. Siitä kuultuaan ekonomit nostivat metelin, mutta pari vuosikymmentä myöhemmin suurimman mekkalan nostanut sanoi oma-aloitteisesti olleensa väärässä. Kyllä minulle kuului parempi palkka.
Miksi siis jatkoin kauppakorkeaan? En siellä oppinut enää mitään, paitsi professori Eero Arton kassavirta-ajattelun. Tentit piti suorittaa ja muutama pakollinen kurssi. Kahdessa ja puolessa vuodessa suoritin työn ohella pakolliset ekonomin ja kauppatieteiden kandidaatin vaatimukset. Laudaturtyö vei sen jälkeen aikaa, koska vaihdoin aiheen rahoituksesta atk:n vaikutuksiin tilintarkastuksessa.
Mutta huomasin, että vaikka Hankkijalla palkka ja urakehitys oli hyvää, niin merkonomi oli vain merkonomi. Jos halusi elämältä enemmän, oli pakko mennä kauppakorkeaan. Eikä sinne kansakoulupohjalta noin vain menty, mutta pääsykokeen kautta valittiin muutama merkonomi. Jotka kaikki menestyivät koulussa hyvin. Yksi heistä oli minuakin nopeampi opinnoissaan.
Olin yrittänyt käydä lukiota 1971 iltaoppikoulussa Käpylässä. Se jäi ensimmäisen syksyn jälkeen. Jälkikäteen ajatellen kauppakorkea oli leikintekoa iltaoppikouluun verrattuna.
Lapsityö tänään
Ennen oli itsestään selvää, että lapset osallistuivat maataloustöihin ja kodin askareisiin. Esimerkiksi pesukoneita oli vain harvoissa perheissä. Pyykit keitettiin saunapadassa ja pestiin käsin pyykkilaudalla. Kesällä pyykit pestiin ja virutettiin jokirannassa. Rantaan pyykit vietiin mäkisten lehmälaitumien kautta. Talvella virutus tapahtui jokijäälle tehdyssä avannossa. Isä oli viikot matkatöissä, eikä äiti mitenkään olisi jaksanut eikä ehtinyt kaikkialle yksin. Taskurahoja ei ollut, jotenka kaikenlainen kodin ulkopuolinen tekeminen oli arvossaan.
Sokerijuurikkaan harvennus oli kaikille sopivaa perustyötä. Aikuiset harvensivat seisaaltaan, lapset konttasivat juurikasvaon vieressä harventaen. 14-vuotiaana kansakouluun jääneet menivät aikuisten töihin. Naapurin Keijo polkupyörälähetiksi Koskisen rautakauppaan Salossa. Siskoni Arja Inkereelle Plastipak´in muovitehtaaseen, joka työllisti paljon nuoria.
Sanotaan, ettei enää ole töitä nuorille. Onhan. On mansikanpoimintaa, marjojen poimintaa, torimyyjän työtä, ilmaislehtien ja mainosten jakamista, vanhusten auttamista, vanhusten ulkoiluttamista, siivoustöitä, lautapojan töitä rakennuksilla, lumenluontia, erilaisia lähettitehtäviä, on vaikka mitä. Ero 60-lukuun on se, että tänään lapsen ikäisillä on tuntirajat, mitä he saavat tehdä työtä päivän aikana.
Suomalaiset ovat olleet kautta maailman kuuluisia hullusta työtahdista. Se alkaa olla muisto vain. Tänään Suomessa on lähes puoli miljoonaa ihmistä työttömänä tai erilaisissa näennäisissä työtehtävissä. Tilalle on tullut ulkomailta työntekijöitä, joilla on vielä tallella ahkeruus, joka suomalaisilla oli 1950-80-luvuilla. Nyt suomalaiset ovat hidastaneet työtahtia ja jäävät ulkomaisten jalkoihin. En tarkoita humanitäärisiä maahanmuuttajia, jotka ovat suurimmalta osin työtä vieroksuvia jo tullessaan Suomeen.
Miten elää hyvin 678 eurolla kuukaudessa
Heti kauppaopiston päätyttyä menin kirjanpitäjäksi Salon Seudun Tilikeskus Oy:öön kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Kesätöinä inventoin maatalouden rakennuksia, salaojia sekä koneita ja laitteita. Koska en ole maatilan lapsi, en tuntenut kaikkia koneita. Opin kiertämään tietämättömyyteni kysymällä tuntemattoman laitteen kohdalla: ”onko tämä kone jo inventaarissa”. Ja aina sain vastauksen, ei se (laitteen nimi) vielä puuttuu.
Sain alkuaikoina palkkaa 500 markkaa kuukaudessa (tänään 837,40 eur). Palkasta pidätettiin 95,20 markan vero. Nettopalkka 405 markkaa on tämän päivän rahassa 678 euroa. Miten ihmeessä onnistuin säästämään palkasta puolet elokuussa 1968.
Vero oli 19 % palkasta. Tänään 837 euron kk-palkasta ei veroa menisi lainkaan. Sen sijaan on maksettava 72 euroa työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksua.
1964 säädetyn liikevaihtoverolain mukaan vero oli 10 % verollisesta hinnasta eikä sitä maksettu palveluista lainkaan. Tänään kaikessa on 19,4 %:n (24 % verottomasta hinnasta) arvonlisävero, mikä vastaa palkastani silloin maksamaani tuloveroa.
Kelan maksama työttömyysetuus tänä vuonna on 35,72 e/pv eli 750 euroa kuukaudessa. Siitä maksetaan Salossa veroa 115 euroa/kk.
Inventaarit tein kulkemalla isän mopolla nykyisen Salon kaupungin alueella: Perttelissä, Kuusjoella, Kiikalassa, Suomusjärvellä ja Halikossa. Sain niistä verotonta bensarahaa 95 markkaa (159 euroa) palkan päälle – bensat toki ostin itse, joten nettoa jäi noin puolet. Asuin kesän vanhempien kotona, koska sieltä oli lyhin matka eri maatiloille ja oli isän mopo. Kun muutin Saloon maksoin alivuokralaishuoneesta kuukaudessa 70 markan (117 euroa) vuokran. Kotiin maksoin ruokarahaa ja koska tilitoimisto oli Osuuspankin omistama, sain syödä ilmaiseksi osuuspankin ruokalassa kuten kaikki pankkitoimihenkilöt silloin. DX-kuunteluharrastus oli hiipumassa: siihen meni enää 7,10 markkaa (12 euroa). Ulkomaisten radioasemien kuuntelun tilalle olivat tulleet Someron Esakallion lavatanssit ja sieltä löytynyt tyttö, jonka kanssa käytiin elokuvissa. Elämä oli ihanaa. Jokainen huominen oli parempi kuin eilinen päivä.
Kaikkina kuukausina ei palkka riittänyt. Marraskuussa 1968 sain ajokortin, joka maksoi kaikkinensa 535,50 markkaa (897 euroa). Tänään autokoulu maksaa noin tuhat euroa ja enemmän. Hinta on noussut arvonlisäveron, simulaattorituntien ja erilaisten sähköisten oppimisympäristöjen takia. Ajokortin saamiseksi tarvittavan teoria- ja ajokokeen sekä kortin hinta ovat tänä vuonna yhteensä 178 euroa.
Nettopalkkani itsenäisen kirjanpitäjän työstä 405 markkaa vastaa tämän päivän rahassa 678 euron nettotuloa kuukaudessa. Eli rahat ovat saman suuruisia. Työehtosopimuksen mukaan kirjanpitäjän alkupalkka on Salossa 1887 euroa ”Tehtävät eivät edellytä alan aikaisempaa kokemusta. Tehtävät ovat avustavia tehtäviä.” Se, miksi työssä käyvät saavat nyt kolme kertaa suurempaa palkkaa ei johdu inflaatiosta, koska se on jo huomioitu rahanarvossa.
Syy on elintasossa. Silloin elämän alussa riitti jaettu alivuokralaishuone, jollaisessa asuin myös Helsinkiin muutettuani ensimmäiset puoli vuotta. Tänään halpa asuminen riittää ulkomailta tulleille työperäisille työntekijöille, mutta ei ilmaiseksi asuville ulkomaalaisille. Se on nostanut asumiskustannusten osuutta menoista inflaatiota enemmän.
1960-luvulla ei vaatteita uusittu vuosittain. Ja elämän iloihin ei mennyt rahaa. Nuoret polttivat tupakkaa nykyistä enemmän, mutta alkoholiin ei suuria summia mennyt. Keskiolut tuli kauppoihin 1969. Ravintoloissa käytiin muutama kerta vuodessa. Festareita ei ollut ja lavatansseihin pääsi busseilla.
Iso rahameno tänään ovat netti, puhelimet ja erilaiset tietokoneet. 1968 kirjoitin paperit kotona sadan markan kannettavalla kirjoituskoneella tai työpaikan järeämmällä Adlerilla.
Elämän helppoudesta on maksettava. Autoilussa on kaikenlaisia veroja kuten sähkössäkin. Pyykit pestään pesuloissa tai automaattisilla pesukoneilla. Ruokaa varten tarvitaan jääkaapit, pakastimet ja mikrot sekä sähköliedet, jotka vasta 60-luvulla alkoivat tulla kotitalouksiin.
Verot ja erilaiset maksut ovat moninkertaistuneet 50 vuodessa. Silti valtio ja kunnat velkaantuvat hurjaa vauhtia. Suuri syy on se, että tänään saa mitään tekemättä paremman elintason kuin 60-luvulla ahkeroimalla ja työtä tekemällä. Se on pidentänyt opiskeluaikoja tarpeettomasti ja saanut ihmiset elämään toisten rahoilla. 3,2 miljardin euron ongelma (tänään yli 4 miljardia) on tullut ulkomailta, koska Suomi vetää puoleensa kaukomailta ihmisiä, jotka eivät tule koskaan tekemään mitään tarpeellista Suomessa.
En ihannoi 60-luvun elämää. Haluan kertoa siitä osoittaakseni, että silloin ihmiset olivat onnellisempia kuin tänään. Heille riitti se, minkä omin käsin ansaitsivat. Kun Suomen talous romahtaa, kansakunnan velaksi eläminen loppuu ja silloin palaamme aikaan, jossa jokaisella on vastuu omasta elämästään.
Menneen maailman loppu
Suomalainen ahkeruuteen ja huomisen uskoon perustuvan hyvinvointivaltion voidaan katsoa loppuneen 24.10.1985, jolloin säästöpankkien keskuspankki SKOP ilmoitti ostaneensa Helsingin Osakepankin, HOP:n, osakkeista yli 11 %. Sitä ennen SKOP ja SYP olivat ostaneet salaa HOP:n osakkeita.
Alkoi järjetön osakkeiden ja ulkomaisen velan hamstraaminen, jonka mahdollisti Suomen rahoitus- ja valuuttamarkkinoiden vaiheittainen vapauttaminen 1980-luvulla. Se johti tuhlailuun ja velkaantumiseen, joka johti pankkikriisiin ja 1990-luvun lamaan. Yrittäjien ja asuntovelallisten omaisuus vietiin alihintaan. Monet oppivat miten elää ilman työtä, mikä oli Suomen tämän päivän tilanteen kannalta turmiollista.
Maailmassa kukaan ei opi mitään. Pankkikriisiä vauhdittivat strukturoitujen optioiden tulo rahoitusmarkkinoille. Ne ovat todella vaarallisia. Vakuutusyhtiö Kansa kaatui niihin ja vei mennessään koko Eka-yhtymän ja työväenliikkeen vuosikymmenten aikana kartuttaman varallisuuden. Siinä konkurssissa menivät myös perheemme Osuusliike Tähkän Hiiden myymälään kantamat rahat. Dominoteorian mukaan kaatui niihin myös kansallispankki KOP. Asia tuli mieleen kun Fortumin muuttuneista osavuosikatsaustiedoista voi arvioida niitä käytetyn myös Fortumissa ja sen tytäryhtiössä Uniperissa.
Lamaa pahentamaan alkoi somalien joukkomuutto Suomeen KGB:n vauhdittamana. Heitä alkoi tulla Suomeen junalla Moskovasta toukokuusta 1990 lähtien. Tuona vuotena 1441 somalia haki turvapaikkaa Suomesta. Tänään heitä on 24.000 ja määrä kasvaa samalla kun kantaväestön määrä laskee. Omalla oikealla työllään heistä elättää perheensä aniharva. Lapsia on enemmän kuin sodanjälkeisissä suurissa ikäluokissa. Joka kolmas somaleista Suomessa on alle 15-vuotiaita. Jengiläisiä riittää.
Vuonna 1990 valtion velka oli 9,6 miljardia euroa. Sen jälkeen velka on kasvanut joka vuosi kun huomioidaan muutamana vähäisenä velanlyhennysvuotena tehdyt valtion omaisuuden myynnit. Omaisuuden, jonka suomalaiset olivat ahkeruudellaan saavuttaneet.
Tuo hyvinvointivaltion rappeutuminen on oman kirjoituksensa väärti.
Salon Sokeritehdas lopetettiin joulukuussa 2006. Aikuisena oli ehtinyt miettimään, kumpi loppuu aikaisemmin, sokerin vai matkapuhelinten teko Salossa. Nokia lopetti matkapuhelinten teon Salossa syyskuussa 2012.
