top of page

Onko "Synkin hetki" edessämme


Winston Churchill (kuva Iltalehti)

Synkin hetki-elokuva Britannian pääministerin Winston Churchillin suurimmasta päätöksestä aloittaa sota kaikilla rintamilla Hitlerin Saksaa vastaan vuonna 1940. Gary Oldman palkittiin roolisuorituksestaan Churchillinä parhaan miesnäyttelijän Oscar-palkinnolla. (Lisäys klo 17.40 Britanniassa keskusteltiin ennen Churchillin tuloa pääministeriksi antautumisesta Hitlerille)


Elokuva ja sen taustalla oleva todellisuus osoittavat, kuinka suuri merkitys isänmaallisuudella ja kansallismielisyydellä on. Ilman sitä Hitler olisi valloittanut koko Euroopan ja alistanut eurooppalaiset kansat sairaan vallanhimon alttarille. Samalla tavalla isänmaallinen Suomi pelasti itsensä kommunismin tyrannialta Neuvostoliittoa vastaan.


Olen katsonut elokuvan teatterissa ja perjantai-illalla TV6:lla. Omien katsojakokemusteni mukaan paras TV:stä tullut elokuva vuosikymmeneen.


Elokuvan jälkeen tuli mieleen, miten Suomen vuosituhannen parhaaksi pääministeriksi tituleerattu S Marin olisi pärjännyt tuossa tilanteessa. Tai 1939.


Churchill oli syntynyt 1874. Hän oli 1940 toukokuussa pääministeriksi tullessaan 65-vuotias.


Jotain yhteistä Suomen nykyiseen nuorten naisten hallitukseen on siinä, että Churchill tuli hallitukseen 35-vuotiaana sisäministeriksi vuonna 1910. Sitä ennen hän oli ollut mm. sotakirjeenvaihtajana Britannian ja eurooppalaisperäisten siirtolaisten buurien välisessä sodassa Etelä.Afrikassa. Hän jäi väijytyksessä buurien vangiksi, mutta onnistui karkaamaan.


Elokuvan Churchill poikkeaa monella tapaa tämän päivän poliitikoista. Hän on yksityisesti perhettään rakastava isä, hän kuuntelee vastustajiaan, hän kuuntelee kansaansa, hän on inhimillinen ja lämminsydäminen ihminen, hän kestää erimielisten moitteita ja arvostelua hyvin, on itseironinen ja tarvittaessa tiukka Britannian puolesta. Erityisen kaunis kasvutarina on hänen suhtautumisensa konekirjoittajaansa kohtaan.


Elokuvan mukaan Churchill oli isänmaallinen – kaikessa hän mietti Britannian selviytymistä. Hän oli myös eurooppalainen tehdessään yhteistyötä Ranskan kanssa. Eivät he EU:ta rakentaneet, vaan kumpikin maa auttoi toinen toisiaan itsenäisyytensä säilyttääkseen. Kova hinta, jonka britit itsenäisyydestään maksoivat, näkyi varmaan vielä Brexit-äänestyksessä.


Suomalaiset ovat toista maata. He ovat kansallismielisiä olympiakisojen ajan, mutta muun ajan ovat myymässä ja lahjoittamassa itsenäisyyttämme Brysseliin. Vaikka Suomi taisteli omasta itsenäisyydestään samalla tavalla raskaasti kuin britit. Onko meillä huonompi muisti?


Natsismi, kommunismi vai islamismi


Euroopan ja Suomen kohtalo tulee olemaan huono. Natsismi torjuttiin, mutta islamismi otetaan avosylin kaksin käsin kahmien vastaan. Kun katsoo elämänmenoa Irakissa, Afganistanissa, Somaliassa ja Syyriassa voi vain miettiä kumpi olisi karmeampi kohtalo: olla natsien tai muslimien vallan alla. Natsit tappoivat julmasti juutalaisia – ISIS-muslimit vääräuskoisia. Kaikkein eniten omia kansalaisiaan ovat tappaneet kommunistit. Muistakaamme sitä miettiessä, että muslimit on ajettu kaksi kertaa Euroopasta.


Mietintä: Kai eurooppalaisilla oli joku syy, miksi ajoivat muslimit pois Euroopasta. Joku muu syy kuin rasismi. Kuinka paljon poisajamiseen vaikuttivat muslimit itse elämäntavallaan?

Reconquista oli runsaan 700 vuoden mittainen ajanjakso, jonka aikana kristityt karkottivat arabit Pyreneiden niemimaalta, jonka nämä olivat valloittaneet 710-luvulla. Reconquista päättyi 2. tammikuuta 1492, kun Granadan emiraatti antautui. Juhlapäivää vietetään Espanjassa nimellä Dia de la Toma eli 'valtauksen päivä'. Juhlapäivää on vietetty keskeytyksettä 529 vuoden ajan. Nykyään kun kaikki vanha revitään alas, on tämä juhla jäänyt huomaamatta hyviltä ihmisiltä.


Wienin piiritys vuonna 1529 oli Osmanien muslimivaltakunnan epäonnistunut yritys vallata Itävallan pääkaupunki Wien. Taistelu katkaisi ottomaanien menestyskulun ja lopetti heidän laajentumisensa Keski-Eurooppaan, tosin piiritystä seurasi yli 150 vuotta vihollisuuksia ja uusi Wienin taistelu 1683.


Ottomaanien jälkeläiset eivät ole luovuttaneet. Turkkilaiset auttavat irakilaisia ja muita muslimeja tulemaan kauttaan Kreikkaan. Kreikasta muslimit tulevat Valko-Venäjälle ja presidentti Lukashenko työntää heidät Liettuan kautta EU-kansalaisten riesaksi.


Muslimien poisajaminen Euroopasta oli onnistunut väestösiirto. Muslimivaltioita jäi jäljelle Albania ja uutena Kosovo. Bosnia ja Hertsegovinassa puolet 3,3 miljoonasta asukkaasta on bosniakkeja. Useimmat bosniakit ovat uskonnoltaan muslimeja. Eurooppalaisissa muslimivaltioissa asukasmäärät ovat pieniä. Arvioiden mukaan Euroopassa olisi noin 50 miljoonaa muslimia. Siihen suhteutettuna Turkin EU-jäsenyys tekisi järisyttävän suuren muutoksen.


Turkissa on 82 miljoonaa asukasta, joista 89 % muslimeja, enimmäkseen sunni-muslimeja.


Albania on kommunistisen ajan takia erilainen muslimivaltio. Siellä mm. muslimit syövät sianlihaa. Turkki on lahjoittanut Tiranaan ison uuden moskeijan, joten työ oikean islamin palauttamiseksi on maassa käynnissä.


Suomen ollessa EU-puheenjohtajamaa 2006, presidentti Halonen lähetti viestin Turkkiin toivottaen sen tervetulleeksi EU:n jäseneksi. Jos Turkki saa EU-jäsenyyden ja vapaan liikkuvuuden EU-alueelle, Euroopan väestörakenne muuttuu merkittävästi. Muutosta vauhdittaa muslimien suuri syntyvyys sekä tulo lähi-idästä ja Afganistanista Turkin kautta Eurooppaan. Tuskin Turkin rajavalvonta jäsenyyden myötä muuttuisi. Muutos on raju jo nyt humanitäärisyyden nimissä tapahtuvan maahanmuuton takia.


Euroopan kannalta islam on ongelma - eivät natsit


Miten Euroopan väestörakenteen muutos liittyy Churchill-elokuvaan. Aivan olennaisesti. Eurooppa on lähivuosikymmenien aikana katastrofissa maahanmuuttopolitiikkansa kanssa. Erilaiset kulttuurit eivät sovi asumaan yhdessä, jolloin väkivalta, jopa sisällissodat tulevat olemaan eurooppalaisten arkea. Silloin tarvitaan vahvoja johtajia, Kauneuskilpailujen voittajat eivät silloin selviydy työssään.


Churchilliä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä henkilöistä. Vuonna 2002 hänet äänestettiin BBC:n järjestämässä 100 Greatest Britons -kilpailussa kaikkien aikojen suurimmaksi britiksi. Suurimmaksi suomalaiseksi äänestettiin samalla formaatilla toteutetussa äänestyksessä marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim. Sanna Marinilla on hyvä alku. Hänet on gallupeissa äänestetty tämän vuosituhannen parhaaksi pääministeriksi Suomessa.


***

Mietintä: Muslimien joukossa on paljon hienoja ja upeita ihmisiä. Ongelma on se, että suuret määrät muslimeja yhdessä länsieurooppalaisen kulttuuriperimän omaavien kanssa muodostaa ongelman. Siksi ihmisten pitäisi asua omassa maassaan yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Ja ihmetellä voi, miksi muslimit tulevat Eurooppaan, jos heidän uskontonsa ja kulttuurinsa on niin ylivertainen.


Mielenkiintoinen blogiuusinta; "Maa on siis yleensä sitä parempi paikka elää, mitä pienempi muslimiväestön osuus on."


bottom of page