Uusinta vuodelta 2011 ajankohtaisin täydennyksin ja kommentein
Taustaa:
Kirjoitin tapaninpäivänä Facebook-päivityksen ”Kaikki samanarvoisia, kaikki yhdenvertaisia”. Siinä osoitin kahdella kuvalla kuinka Suomessa 24.000 somalia elää mitään tekemättä yltäkylläisyydessä, mutta kotimaassaan 16 miljoonaa samanlaista ja yhtä arvokasta somalia olosuhteissa, mitkä Suomessa oli sodan jälkeen 1950-luvulla.
Kaiken antaminen ilmaiseksi heti mitään vaatimatta tuhoaa ihmisen elämän: vastuun omasta elämästä ja oma-aloitteellisuuden. Ja riemun pienistä asioista, jotka on itse ansainnut.
Sain kirjoitukseeni kommentin eläkkeellä olevalta omalla nimellään: "Kun olin yrittäjä tuli eräs somali-isä ostamaan 10 lasten polkupyörää. Uutta sellaista. Soitin sosiaalitoimistoon virkailijalle ja kysyin onko tämä oikein - siis että oli luvattu. Kyllä oli ja kun äänessäni kuului varmaankin epäusko, tämä sossutäti pimahti ja sanoi, onhan kaikilla suomalaisilla lapsilla uudet polkupyörät. En alkanut riitelemään koska kauppa oli ihan kiva. 10 polkupyörää ja veronmaksajien piikkiin."
Muistan kuinka ylpeä olin 9-vuotiaana kun kesän juurikkaan harvennustuloilla ostin uuden polkupyörän. Pyörästä pidin hyvää huolta ja se oli tärkeä apu koulu- ja työmatkoilla sekä urheiluharrastuksessa sekä tapaamisissa. Jos olisin saanut sosiaalitoimistosta ilmaisen pyörän, en siitä sen kummemmin olisi välittänyt. Ja olisin seuraavana kesänä halunnut ilmaisen uuden pyörän. Tai jotain muuta.
Pauli Vahtera | Blogit | Iltalehti (poistettu syksyllä 2020)
Afrikkalaisessa elämänmuodossa on paljon sellaista, jota suomalainen ympäristöaatteen valaisema kannattaisi omassa elämässään. Matkat tehdään kävellen. Turhaa kulutusta ei ole, aito afrikkalainen ei edes tiedä mitä kuluttaminen on. Ei ole telkkaria, ei kännyköitä*, ei autoja, ei lastenvaunuja, lapsilla ei ole polkupyöriä. Afrikkalaiset lapset eivät ole ylipainoisia. Afrikkalaiset eivät käytä suuria pinta-aloja viljelymaata liharuoan saamiseksi. He pitävät huolta vanhuksistaan itse sukunsa ja naapuriensa avustamina.
* Afrikan matkoillani tapahtui 10 vuodessa suuri muutos. Ensimmäisellä matkallani näin 3 kk:ssa vain yhden käden sormin laskettavan määrän kännyköitä. 10 vuotta myöhemmin ne olivat jo yleisiä köyhilläkin.
Tuntuuko tutulta. 1950-luvun Suomessa pitkätkin matkat tehtiin kävellen. Lapset saivat polkupyörän omilla rahoillaan, jos ahkeroivat koko kesän maataloustöissä. Suomessakaan ei ollut turhaa kulutusta, ei telkkareita, ei edes lankapuhelimia ja perheestä pidettiin huolta. Ylipainoisia ei raitilla näkynyt. 1950- ja 60-lukujen köyhyydessä oltiin onnellisia kun ei tiedetty paremmasta. Samalla tavalla afrikkalaiset ovat onnellisia, jos he eivät ole nähneet valkoista kehitysaputyöntekijää rahamasseineen näyttämässä kuluttamisen mallia.
Eduskuntavaalien (2011) jälkeisen ajan media on hehkuttanut suomalaisten rasismia. Politiikot ja media vaativat nollatoleranssia: yhtään pahaa sanaa ei maahanmuuttopolitiikasta saa sanoa, yhtään epäilevää katsetta ei saa maahanmuuttajaan kohdistaa. Jos eliitti pääsisi kansalaisten päiden sisälle, he kieltäisivät myös sopimattomat ajatukset rangaistuksen uhalla. Syynä kuviteltuun rasismiin on suomalaisen miehen junttius, tyhmyys, sivistymättömyys, tuulipukupukeutuminen, impivaaralaisuus, kansainvälisten kontaktien puute ja yksinkertaisesti pahansuopaisuus.
Rasismi on laajennettu käsittämään kaiken. Näin on ollut pakko tehdä, koska oikean rasismin piiriin ei mahtuisi riittävästi pahaa. Meillä on hyvien ihmisten oma rasismi muutamien kännipäissään suutaan soittavien suomalaisten puheitten lisäksi. Nettirasismista on tehty kaiken pahuuden alku, vaikka huoltoaseman vessan seinätöherryksillä on enemmän lukijoita kuin useimmilla nettikirjoituksilla. Oikeaa rasismia on ihmisten aliarvioiminen. Maahanmuuttaja on eliitin mielestä niin surkea olento, ettei hän pärjäisi ilman suuria kotouttamistoimia, ei ilman elinikäistä oikeutta elää sosiaaliturvan varassa eikä ilman uutta polkupyörää.
Maahanmuuton hinta
Suomi ja suomalaiset elävät rankasti yli varojen. Velkaannumme miljarditolkulla joka vuosi. Kansantalous on yksinkertaista. Ei sen ymmärtämiseen tarvita kansantaloustieteen professuuria. Katteettomia lupauksia kansalaisille ei pidä antaa. Kenenkään ei pidä elää yli varojensa. Jos tulot eivät riitä, on menoja vähennettävä. Velka on veli otettaessa, velipuoli maksettaessa. Jos rahaa ei ole, sitä ei ole vaikka olisi kuinka rikkaan talon poika. Jos rahaa ei ole, jokainen turha meno on jätettävä tekemättä. Pakollinen meno tehdään mahdollisimman
edullisesti. Mikä tässä on niin vaikeaa.
Viranomaiset eivät hiisku maahanmuuton menoista mitään. Tämä on kummallinen poikkeus demokraattisessa yhteiskunnassa, jossa kaikki vannovat avoimuuden nimiin. On jotenkin ymmärrettävää, ettei kansalaisilla ole oikeutta tietää että juuri henkilö A on saanut harkinnanvaraisena toimeentulotukena tietyn merkkisen polkupyörän, mutta on mahdotonta ymmärtää, ettei veronmaksajilla ole mitään laillista keinoa saada tietää, mitä kaikkea sosiaaliturvasta maksetaan. Miksei voida sanoa, että maksetaan tietokone, uudet huonekalut, monen hengen sohva Syyriasta, kansallispuku, polkupyörä, lastenvaunut, ajokortti, kotisiivous, taksikortti, uusi jääkaappi, puhelin, oikeudenkäyntikulut, hampaiden hoito, kun kaikki kuitenkin arjessa näkevät, että näin sen täytyy olla. Ainoa mitä vannotaan, on että suomalaiset saavat samat edut kuin maahanmuuttajat. Pitkälti tämä on totta, mutta yhtä lailla pitäisi pohtia, pitääkö suomalaisille antaa kaikki ilmaiseksi. Valhetta tuokin on. On mahdotonta uskoa, että suomalaisen työttömän 10-vuotiaalle lapselle sosiaalitoimisto maksaisi 7-vaihteisen uuden polkupyörän. Ja jos maksaisi, hävytöntä se olisi.
Sosiaalitoimisto on holtiton rahan jaossaan. Sosiaalitoimiston rahoilla maksetaan mm. ratsastustunteja, jotta lapsilla olisi jotain tekemistä. Onhan siinä jotain tolkkua. Parempi mennä ratsastustunneille kuin katsoa kännääviä äitiä ja isää kotona. Vaan tarkoittaako tuo sitä, että maahanmuuttajien perheet ovat niin onnettomia, että kaikki ylimääräinen tuki on tarpeen. Eräässä kunnassa tehtyjen epävirallisten laskelmien mukaan maahanmuuttajaperheet saavat tuplasti rahamäärän, jonka suomalaisperhe samassa tilanteessa harkinnan varaista tukea saa.
Kun olen tehnyt taustatöitä maahanmuuton hintaa selvittäessäni olen nähnyt kuinka maahanmuuttajaperhe muuttaessaan uuteen yli 400.000 euron hintaiseen asuntoon Helsingissä, heitti kaikki huonekalut roskikseen ja osti uudet suoraan huonekalukaupasta tilalle*. Mukaan otettiin vain Roomasta tuotu upea parivuode, vaikka miestä ei (muka) ollut perheessä.
* Ylen Elävässä Arkistossa on tallella MOT vuodelta 2010. Ohjelma perustui kirjoittamaani blogiin (sivusto poistettu). Tekstissä mainittuun lähes 100 neliön uuteen asuntoon MOT toimitus pääsi tekemään taustakuvausta. Parivuodetta ei kuvattu.
Yhteisen rahan käyttö saa irvokkaita muotoja. Helsinkiläinen taksinkuljettaja kirosi sitä, että he saavat paljon kuljetuksia hotellivastaanottokeskukseen. Matkat maksetaan vastaanottokeskuksen taksikortilla. Perustelu on se, etteivät maahanmuuttajat eksyisi Helsingissä. Maahanmuuttaja on tullut vaaroja uhaten Suomeen yli 10.000 kilometrin matkan. Kun hän pääsee rajan yli, hänestä tulee avuton eksyjä. Miksei hänelle anneta vanhaa käytettyä polkupyörää taksikortin sijasta?
Kun kaikkea ei kehdata antaa näkyvästi, ovat jotkut kunnat kehittäneet erilaisia autojärjestelyjä. Kunta saattaa omistaa auton*, joka annetaan maahanmuuttajaperheen käyttöön. Kuinka moni työtön suomalainen saisi osamaksuluottoa käytetyn auton ostamiseksi.
*Nykyisin käytetään menettelyä, jossa auton käyttäjä on maahanmuuttaja ja omistaja rahoitusyhtiö. Täydentävänä toimeentulotukena kunta maksaa auton kuukausittaiset rahoituskulut.
Kaiken saaminen heti ja ilmaiseksi tuhoaa niin suomalaisen kuin maahanmuuttajankin elämän. Kun kaiken saa ilmaiseksi, katoaa näkemys siitä kuinka kovan työn takana kaikki kuitenkin elämässä on. Samalla katoaa oma-aloitteisuus, mitä sitä mitään tekemään, kun ilmaiseksi saa. Tämä aloitteettomuus periytyy. Ilmaisen ratsastusharrastuksen saanut lapsi luulee, että rahaa saa aikuisenakin taikaseinästä. Jos kaikesta paapomisesta huolimatta tulee vaikeuksia elämässä, lääkäreiden ratkaisu ovat napit, mielenterveyslääkkeet. Yhteiskunnan hyvää tarkoittava täystuho on täydellinen. Ihmiseltä ei vaadita mitään, mutta hänelle ei anneta mitään mahdollisuuksiakaan selviytyä elämässä.
Neljä polkupyörää
Näitä pohdin kun olin heinäkuussa (7.7.2011) Mikkelissä asioilla. Paikalle tuli neljä eri-ikäistä, selvästi saman perheen lasta, jotka oli helppo tunnistaa tiettyyn kansanryhmään kuuluvaksi. Jokaisella oli monivaihteiset, uudet polkupyörät*. Pyörien hankinnasta ei voinut olla viikkoakaan, koska ne hohtivat uutuuttaan.
*Mikkeliin asutettiin järvenrantahotelli Varsavuoreen Suomeen Moskovasta tulleita somaleja. Pidin Kari Suomalaisen ja presidentti Koiviston tapaan heidän vastaanottoaan pahana virheenä. Vuonna 1991 olin vielä SPR:n jäsen. Erosin välittömästi Mikkelin torilla tapahtuneen episodin jälkeen. Somalipojalle oli annettu polkupyörä, jota hän ei osannut ajaa. Hän kolhi hienoa Mersua. Paikalle riensi nainen, joka selitti kuljettajalle: ei mitään hätää, lähettäkää lasku SPR:lle, me maksamme. Pisteenä iin päälle oli saamani tieto, että valtio maksoi SPR:lle jokaiseen laskuun 10 %:n hoitopalkkion.
Pistin pyörien merkit mieleen ja tarkistin netistä: kunkin hinta on yli 500
euroa. Kukaan suomalainen hyvätuloinenkaan ei ostaisi kerralla 2000 eurolla polkupyöriä alaikäisille lapsilleen, joten pidin tätä todisteena siitä, että nämä on maksettu harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta. Jos joku muuta väittää, osoittakoon sen. Kansalaisia ei pidä pitää tyhmänä: totta kai oman taloutemme kautta pystymme ymmärtämään elämän ilmiöitä.
Yhteiskunta tukee toki syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaaran uhan alla olevia suomalaisia lapsia myös polkupyörähankinnoilla. Minulle näytettiin ostolappu, jossa pyörän hinnaksi oli merkitty 100 euroa. Sillä saakin kirpputorilta jo hyvän polkupyörän.
Onkohan polkupyörissä uskonnollinen sääntö, jonka mukaan perheen nuorempi poika ei voi ajaa samalla pyörällä, jossa perheen tyttö on jo istunut. Lastenvaunuissa tällainen sääntö on, mikä johtaa moniin turhiin vaunuhankintoihin. Kielto muistuttaa Suomen romanien asumiskulttuuria, jossa toinen romani ei voi asua saman rapun alemmassa huoneistossa, koska naisen hameen alapuolella ei saa asua.
Suomalaisten perheiden polkupyörät ja lastenvaunut näyttävät Neuvostoliiton aikaisilta ladoilta maahanmuuttajien mersujen rinnalla. Kun kaiken maksaa itse, kierrätetään sukulaisten, ystävien, kirpputorien ja oman perheen tavaroita. Sosiaalitoimisto antaa avoimen ostolapun, jolla liian usein ostetaan kaupan kalleimmat tavarat. Onko niin, että rasismin pelossa suomalaisen äidin ostolappuun laitetaan hintakatto, mutta maahanmuuttajan ei.
Afrikassa ei ole lastenvaunuja eikä lapsilla polkupyöriä. Lapset kuljetetaan selässä kätevän vauvaliinan tukemana. Jos perheen vanhat vaunut eivät kelpaa, niin sosiaalitoimiston ei pidä ostaa uusia. Aina voi elää oman kulttuurinsa mukaan ja kantaa lapsensa vauvaliinassa ja isommat lapset voivat kävellä vieressä. Sehän on todellista monikulttuurisuutta.
Sosiaalitoimisto hyväksyy myös käytettyjen pyörien ja vaunujen ostamisen yksityiseltä. Tämä mahdollistaa huijausmarkkinat. Jos naapuri antaa lahjaksi tarpeettomaksi käyneet tavaran, voidaan siitä kirjoittaa 120 euron kuitti, jonka sosiaalitoimisto maksaa. Millaista bisnestä yhteisillä rahoillamme tehdäänkään, se on arvaamista.
Ainakin asuntojen vuokrausmarkkinoilla KELAn tuella käy kuhina. Esimerkiksi somalinaisista puolet on yksinhuoltajia. Suoraan somaliperheestä saamani tiedon mukaan syitä on kaksi: moniavioisuus ja sosiaalihuijaukset. Saadaan enemmän tukia kun ollaan muodollisesti erossa. Kun isä ja äiti saavat oman asunnon, voidaan tyhjäksi jäävä asunto vuokrata pimeästi eteenpäin. Jos olisi halua, tällainen huijaus olisi helppo selvittää tekemällä vuosittain tarkastuksia, ketkä asunnoissa oikein asuvatkaan.
Eliitin rasismia
Todellisia rasisteja Suomessa ovat eliitin edustajat, jotka pitävät afrikkalaisia kansanryhmänä, joka ei edes pysty tuomitsemaan omia rikollisiaan. Juuri siksi tuhlataan miljoonia euroja yhden ruandalaisen papin oikeusturvan toteutumiseksi Suomessa, vaikka rikokset on tehty Ruandassa.
Miljoonaoikeudenkäyntiä perusteltiin sillä, että pappi ei saisi oikeudenmukaista kohtelua, jos hänet palautetaan tuomittavaksi Afrikkaan. Kesäkuussa (2011) Ruanda-tuomioistuin tuomitsi perheministerinä toimineen naisen elinkautiseen vankeuteen. Oikeus katsoi hänen syyllistyneen muun muassa kansanmurhan suunnitteluun ja raiskauksiin kehottamiseen. Elinkautiseen papin tuomitsi myös suomalainen käräjäoikeus. Koko miljoonien tuhlaus oli siis turhaa ja osoitus eliitin rasismista Suomessa.
Syrjäytymistä vai oma-aloitteisuutta
Muuttuisiko sosiaaliturvan eriarvoisuus, jos kaikki tuet annettaisiin KELAlle*. Silloin ei tällaisia luksuslastenvaunuja eikä monivaihteisia polkupyöriä nähtäisi. Olisi rätingit ja sen mukaan elettäisiin. Vaan olisiko se menoa ojasta allikkoon. Politiikot kuitenkin katsoisivat että tuet eivät riitä, ja niitä pitää korottaa. Nyt sentään joku miettii, mitä annetaan, mitä ei.
*Kirjoituksen jälkeen toimeentulotuki on siirretty KELAlle. Se on lisännyt tukien määrää.
Samassa kaupungissa voi olla suurta eriarvoisuutta. Tiedän maahanmuuttajaperheen, jossa vanhemmat eivät tee yhtään mitään, lapset ovat päivähoidossa ympäri vuoden yhdeksästä viiteen. Kotona lapsia hoitaa kunnan palkkaama hoitaja, koska äitiä ei kiinnosta tippaakaan omien lastensa hoito. Lapsilla on aina vaatteet ja tavarat uusinta uutta, sillä he osaavat nyhtää
jokaisen sentin irti. Toisessa maahanmuuttajaperheessä suomalainen kodinhoitaja käy siivoamassa kun äiti ei kuulemma jaksa. Perheen miehet löhöävät samaan aikaan sohvillaan, kun hän siivoaa. Mieshän ei voi tehdä naisten töitä, vaikka tasa-arvoiseen Suomeen onkin tullut.
Sitten on suomalainen yksinhuoltajaäiti, joka opiskelee. Hän oli välillä tosi tiukoilla, mutta sekä hänen oma sukunsa että lapsen isän vanhemmat auttoivat taloudellisesti. Kun poika sairastui vakavasti, niin sosiaalitoimistosta sanottiin kylmästi, että koska äiti on opiskelija, joka ei ollut vielä nostanut kokonaan opintolainaansa, niin ei kuulu heille.
Harkinnanvarainen sosiaalituki mahdollistaa suuren eriarvoisuuden. Sattumalta Mikkelin uusien polkupyörien kohtauspaikalleni tuli parin minuutin kuluttua kaksi suomalaista poikaa, jotka ajoivat viime vuosituhannen aikaisilla polkupyöräromuillaan. Ne on ehkä ostettu sosiaalitoimiston ostolapulla kirpputorilta, mutta todennäköisimmin kyse on itsensä elättävien suomalaisten perheiden lapsista, eikä perheillä todellakaan ole varaa uusiin vaihdepyöriin.
Suomessa on sosiaaliturvajärjestelmän pimeissä silmissä arvoltaan kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka itse yrittävät ja joita ei varmasti auteta ja niitä, joita ei kiinnosta yhtään, koska yhteiskunta maksaa. Jälkimmäisiin kuuluvat myös liian monet maahanmuuttajat.
Tulijoita riittää vuosi vuodelta enemmän. Tervetuloa Suomeen sanoo sisäministeri. Keskikuvan noettu poika kulkee päivässä ilman polkupyörää yli kymmenen kilometriä vuohia paimentaen.
Ajatellaan afrikkalaista lasta, joka luku- ja kirjoitustaidottomana tulee maahamme. Hän on tottunut selviytymään ja kävelee pitkät matkat kouluun. Hän ei tiedä kuluttamisesta mitään, mutta on iloinen ja elämänmyönteinen. Sitten hänelle annetaan uudet vaatteet, hieno vaihdepolkupyörä, kännykkä, perheeseen ostetaan tietokone, televisio, sohvat, kirjahyllyt. Hänen harrastamistaan tuetaan erilaisilla urheiluvälineillä ja harrastuksen kulut maksamalla. Sehän on varsinainen kulttuurishokki. Koko elämä muuttuu kerralla. Nopeasti hän huomaa, että vaatimalla saa lisää.
Maahanmuuttajalapsesta tulee kulutusyhteiskunnan uhri. Hän luulee, että elämässä kuluttaminen on tärkeintä. Pian hän saattaa kuulua kadulla ryösteleviin jengeihin*, koska sossu ei kuitenkaan anna niin paljon kuin hän unelmoi tavarataivaastaan.
* jengejä oli jo 2011
Sosiaalivirastossa pitäisi miettiä, ettei maailma tasa-arvoiseksi tavaroita ostamalla tule. Jos suomalainen työläisperhe ei pysty ostamaan palkallaan vaihdepyörää lapselleen, ei sellaista pidä ostaa kotouttamisenkaan nimissä. Eikä lapsen kännykkä voi olla ihmisoikeus. Suurin osa maailman lapsista ei voi edes unelmoida kännykästä. Miksi siihen voi saada rahaa sosiaalitoimistosta.
Sosiaaliviraston pitäisi ymmärtää, että jos kaiken saa kerralla, millekään ei anna mitään arvoa. Suomalaisuuteen on aina kuulunut se, että talouteen ostetaan välttämätöntä ja turhaakin tavaraa sitä mukaa kun tulot siihen riittävät. Niin moni suomalainen perhe on aloittanut yhteisen elämänsä laverissa nukkumalla. Televisio on ostettu sen jälkeen kun on saatu perusastiat ja keittiön pöytä hankituksi.
Omassa perheessäni meni yli 10 vuotta ennenkuin meillä oli varaa ostaa kahvinkeitin. Sellaisen, jonka nyt saa 18-vuotias nuorikin, jos kehtaa
mennä sosiaalitoimistoon vaatimaan kaiken muun tavaran ohella. Siihen asti kahvi tehtiin miten kuten osattiin. Lapsille vaatteet ja tavarat on aina kierrätetty, tai ainakin vielä 1980-luvulla. Vaihdepyöriä ei omilla rahoilla pikkulapsille osteta. Siinähän on se perhe-elämän ilo. Iloa riittää jokaisesta pikku asiasta, kun ne on omalla työllä hankittu.
Toki on helppo sanoa, että Suomi ei ole koskaan ollut niin rikas kuin nyt. Tai ennen oli ennen, mutta nyt on nyt. Vaan ennen elettiin suu säkkiä myöten. Nyt otetaan velkaa kaikki nurkat täyteen. Mitä on hyvinvointi tai hyvän tekeminen, jos se perustuu velkaan. Se on itsensä pettämistä. Itselleen valehtelua. Tulevien veronmaksajien huijaamista.
Minun on vaikeaa ymmärtää, että sosiaaliviranomainen olisi niin tyhmä, ettei ymmärrä, ettei uutta vaihdepyörää nyt vaan osteta verorahoilla. Sellaista lakia* ei ole, mikä velvoittaisi tällaiseen tuhlailuun. Onko siis taustalla kuitenkin korruptiota. Sillä nykysysteemi tekee ainakin yhdestä kansanryhmästä maahanmuuton kannattajien eliittiä: polkupyörä- ja lastenvaunukauppiaista. Kyllä siitä ilosta jotain kannattaa antaa.
*Sain Facebook-kirjoitukseen henkilökohtaisen vastauksen suuren kaupungin virkamieheltä. Vastaus osoittaa, mikä logiikka ohjaa tukipäätöksiä:
"Vaihtoehtoja ei ole. Jos perhe on humanitäärisin perustein oleskeluluvan saanut, vastuu siirtyy kunnalle. Omilla ansioillaan he eivät saisi tasavertaista elintasoa, jonka katsotaan olevan perusteltua kaikelle elämässä onnistumiselle suomalaisten standardien mukaisesti, kotoutumiselle ja menestykselle myös lasten koulunkäynnissä. Hajasijoittamisella ehkäistään slummiutumista ja pitkällä aikavälillä myös jengiytymistä. – Onnistutaanko siinä, vaatiikin jo pidemmän aikavälin seurantaa."
Oma kommenttini: Kohta on 33 vuotta seurattu ja tulokset ovat surkeat. Satako vuotta pitää seurata, että poliittinen eliitti ja virkamiehet näkevät sen, minkä tavallinen kansa on nähnyt arjessaan jo vuosikymmenien ajan.
Sosiaaliviraston jos kenen pitäisi tajuta, ettei raha kasva puussa, eikä sitä saa ilman työpanosta taikaseinästä. Viranomainen, joka harkitsee ja antaa vaihdepyörän ilmaiseksi lapselle on pahimman luokan paha ihminen, koska hän päätöksellään ottaa lisää velkaa tulevien sukupolvien maksettavaksi. Suurempaa tekopyhyyttä ei ole kuin leikkiä hyvää ihmistä velkarahalla.
Median soisi edes hetken miettivän kuvittelemansa valtaisan rasismin syitä. Jos kyse kuitenkin olisi siitä, että suomalaiset ovat niin oikeudentuntoisia, etteivät he pysty ymmärtämään nykyistä avointa maahanmuuttotuhlailua. Vaikka kaikki salataan, esiin tulleet tapaukset kielletään ja kuntien virkamiehiä erottamisen uhalla kielletään puhumaan sanaakaan rahan käytöstä, on kuitenkin veronmaksajien aliarvioimista luulla, että olemme sokeita ja kuuroja ja vielä ymmärtämättömiä tulkitsemaan kaikkea sitä, mitä jokainen arjessaan näkee.
***
Jälkikirjoitus
Kirjoituksen julkaisemisen jälkeen maahanmuuttajien elämiseen käytetään entistä enemmän rahaa - elätettäviä on tullut paljon lisää (etenkin 2015-16) ja heidän palvelujaan lisätään koko ajan. Humanitääristen maahanmuuttajien oikea työllisyys sen sijaan on yhtä heikko vuosikymmenestä toiseen. Oikealla työllisyydellä en tarkoita töitä, joita tehdään vain heitä itseään varten (tulkkeja, koulu- ja päiväkotiavustajia, kulttuurikoordinaattoreita, valtion tukemien järjestöjen työpaikkoja jne).
Ikävä lisääntyvä ilmiö on se, että maahanmuuttajat saavat niin helposti ja paljon sosiaalitoimen ostositoumuksia, että he voivat myydä saamansa ilmaiset laitteet eteenpäin. Kirjoituksessani Millä maksaa maahanmuuttaja esitän mm.:
"Sosiaalitoimi antaa maksusitoumuksia maahanmuuttajien hajonneitten/ kadonneitten/ varastettujen/ vanhentuneitten matkapuhelimien, iPadien, tietokoneitten, jääkaappien, huonekalujen ja muun hyvään elämään kuuluvien tavaroiden hankintaan. Sen jälkeen tavarat myydään Facebookin Marketplacessa ja muissa internetin kaupoissa (Tori, Huuto, eBay, verkkokirppikset jne)."
Polkupyörä Afrikassa
Mietin usein Afrikan matkoillani, että ostan käytetyn polkupyörän ja kuljen sillä paikasta toiseen. Sen jälkeen jätän pyörän jonkun paikallisen käyttöön. Haave ei ole toteutunut, vaikka muualla maailmassa olen pyörällä ajellut.
Tässä pari muistelmaa polkupyöristä:
Zambia marraskuu 2007:
Ja mieli korkealla. Tarkkailin maaseudun kauneutta ja ihmisvirtaa. Ihmiset menivät kuka minnekin heti aamukuuden jälkeen. Naiset kävellen ja laulaen. Miehet kävellen, pyörällä, ja jotkut myös autolla. Polkupyörissä oli hiilisäkkejä, motti puita, 2 metriä korkeita peltiputkia, mutta myös lapsia. Tytöt menivät äitien kanssa pellolle kuokat olallaan. Pojat taisivat mennä kouluun, sillä heitä näki vähemmän.
Oikeastaan oli hyvä, että kamera on rikki, sillä nyt joudun tallettamaan kaiken näkemäni sydämeeni. Ja näin vaikuttavaa esitystä en ole kokenut edes Latinalaisessa Amerikassa. Afrikkalaista elämänmuotoa kaikessa karuudessa ja kauneudessa.
Malawi, joulukuu 2007
Vaan unelmiksi nuo jäivät. Aamulla taas bussiin ja matka kohti Tanzaniaa alkoi. Tarkkailin taas elämää. Tuli alamäessä vastaan mies, joka ajoi polkupyorää. Vierellä juoksi nainen, joka ei selvästikään harjoitellut Pekingin maratonia varten olympiavoittoa haaveillen. Silloin keksin, miten asiat voidaan hoitaa paremmin.
***
Tue blogin toimintaa https://www.vahtera.blog/tilaus
Blogisivuston ylläpito maksaa ja lisäksi joudun maksamaan eräistä tietopyynnöistä. Samaan aikaan Suomen asioita sekoittavat henkilöt saavat hulppeita palkkoja ja bonuksia.
Siksi pienikin tuki on paljon, jos useampi taho osallistuu vapaaehtoisen tilausmaksun maksamiseen.
Yritykset saavat vähentää tilausmaksun omassa kirjanpidossaan sekä arvonlisävero (10%)- että tuloverotuksessa, koska sivustolla käsitellään paljon yrittämiseen ja verotukseen liittyviä asioita.
