top of page
Writer's picturePauli Vahtera

Näin varmistetaan katumuksen aitous

Rasismiälämölö ei ota loppuakseen. Tilanne on ajautunut umpisolmuun, koska mikään katumus ja anteeksipyyntö ei RKP:lle eikä medialle riitä. ”– Haluamme nähdä todellisia rasisminvastaisia toimia ja katumusta, jotta luottamus voidaan saada takaisin, Henriksson vaatii.”


Olen löytänyt ratkaisun. Anteeksipyytäminen ja -antaminen kuuluvat kristillisyyteen. Anteeksianto on parasta juuri antajalle. Ajatellaan tilannetta, jossa perheen lapsi on tehnyt pahojaan. Kun hän pyytää vanhemmiltaan anteeksi ja hän saa anteeksiannon, on kaikilla hyvä mieli ja etenkin vanhemmilla. Sen jälkeen asia unohdetaan.


RKP:n kansanedustajien olisi viisainta vain häipyä, koska haluavat nujertaa kristillisiä arvoja. Sitä ennen kannattaa vakavasti harkita kehittämääni ratkaisua.


Eduskunnan eteiseen lähelle ulko-ovea tehdään kaksi rippituolitilaa, joiden kautta jokaisen perussuomalaisen kansanedustajan on kuljettava. Kansanedustaja ripittäytyy kaksi kertaa, erikseen Eva Biaudetille ja erikseen Anna-Maja Henrikssonille. Vain, jos molemmat hyväksyvät ripin ja antavat anteeksi, kansanedustaja pääsee istuntosaliin ja eduskunnan valiokuntatiloihin.


Perussuomalainen kansanedustaja vannoo rippituolissa sormet Raamatun päällä, ettei ole kuukauteen sanonut pahaa sanaa maahanmuuttajista, eikä edes ajatellut heistä ikäviä.


Sekä kristillinen että katolinen kirkko antavat anteeksi ripittäytyneelle ihmiselle, jopa murhaajille. Mutta perussuomalaiset ovat niin pahoja, ettei ripittäytyminen riitä. Heidän on tehtävä uskontunnustus, jonka jälkeen ripin vastaanottajat harkitsevat annetaanko pahat puheet anteeksi. Jotta ripittäytymiseen ei menisi kohtuuttomasti eduskunnan istuntoaikaa, julkaistaan tässä uskontunnustus, jonka jokainen voi kännykästään lukea rippituolissa.


Minä uskon maahanmuuttajaan,

muslimimieheen,

kaiken hyvän Suomeen tuojaan


Minä uskon maahanmuuttajaan

ja rauhan tuovaan uskontoon

ja hyväksyn heidän oikeutensa Taqiyyan

valehteluun meille vääräuskoisille


Minä uskon maahanmuuttajaan

ja vaadin ettei hänen tarvitse tehdä töitä

jotta me suomalaiset saamme tehdä kaikki työt

ja ansaita rahaa maahanmuuttajien hyvinvoinnin turvaamiseen


Minä uskon maahanmuuttajaan

heidän oikeuteensa kohdella suomalaisia tyttöjä ja naisia väkivaltaisesti

koska se nopeuttaa suomalaisten naisten siirtymistä kaapupukuun

ja siten kaikki väkivalta naisia kohtaan loppuu


Minä uskon maahanmuuttajaan

joka katujengeissä tutustuu suomalaisiin nuoriin ja

poistaa heidän rasisminsa hakkaamalla ja potkimalla


Minä uskon maahanmuuttajaan

joka tarvitsee lepoa ja lomia rauhan uskonnon kotimaassaan

jotta jaksaisi elää rasistisessa Suomessa


Ave Maria


Jos anteeksianto on annettu, määrää eduskunta ripittäytyneelle perussuomalaiselle sata kertaa lausuttavaksi Ave Maria-rukouksen (katolisille riittää 10, mutta perussuomalaiset ovat niin pahoja, ettei niin vähä riitä, koska rukous on lyhyt). Perussuomalaisille annetaan rukousnauha, jonka avulla varmistetaan, että kaikki sata rukousta on tehty. Rukous pitää tehdä latinaksi.

Ave Maria, gratia plena

Dominus tecum;

Benedicta tu in mulieribus,

et benedictus fructus ventris tui, Jesus.


Jotta varmistetaan, että rippi ja katumus ovat aitoja, ne on uudistettava jokaisen kuukauden ensimmäisenä tiistaina.


Jumala antaa anteeksi syntiselle, joka tulee rippituoliin, mutta entä jos Eva tai Anna-Maja ei anna. Heillehän ei ole tähän asti mikään riittänyt.


Razmyar pelastaisi sukulaisensa Suomeen

Kirkolla oli tähän ratkaisu: inkvisitio, jossa harhaoppiset kidutettiin uskomaan kristinuskoa. Jos kidutuskaan ei poista rasismia perussuomalaisista, karkotetaan heidät maihin, joista parhaat ovat Suomeen tulleet. Somaliaan, Irakiin ja Afganistaniin. Voimme tehdä Afganistanin kanssa vaihtosopimuksen: he lähettävät Suomeen Nasiman haluamat sukulaisensa ja vaihdossa lähetämme perussuomalaiset kansanedustajat, joille ei voi antaa anteeksi.


***


Vielä 1960-luvulla lapset joutuivat kinkereille, jossa pappi kuulusteli Katekismusta. Rippikouluun pääsi vain mikäli osasi riittävästi ulkoa kymmenen käskyä ja niiden selitykset. Perussuomalaisten rippituoli ei ole tämän kummempi asia.


Selvyyden vuoksi: lopetin uskomisen kansakoulun toisella luokalla, koska meille uskontotunnilla opetettu tuntui pikkupojasta mahdottomalta. Erosin kirkon jäsenyydestä heti 18 vuotta täytettyäni. Kristinuskossa on paljon hyviä asioita, joista on rakennettu länsimaiset yhteiskunnat. Hyvän erottuminen pahasta kesti vuosisatoja ja vaati uskonpuhdistuksen lisäksi tiedon merkittävää lisääntymistä kaikille. Islam on vanhakantainen, väkivaltainen ja naisia alistava, koska se ei ole uudistunut lainkaan vuosisatojen aikana.


Suomi ja Eurooppa tekevät suuren virheen tuleville sukupolville kannustaessaan muslimeja muuttamaan Eurooppaan ja jatkamaan täällä väestönkasvua sekä elämäntapojaan. Samaan aikaan kristityiltä vaaditaan pidättäytymisestä vähän kaikesta.


Jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Mutta maailmassa ei ole paikkaa, jossa kristityt ja muslimit eläisivät sovussa toistensa kanssa.



Comments


bottom of page