Sisällysluettelo
Alkusanat
1. Yrittäjänä ilman arvonlisäverobyrokratiaa
2. Arvonlisävero
3. Arvonlisäverovelvollisuusraja EU-maissa
4. Vaikutukset yritysten tuloksiin, valtion verokertymään ja kuluttajahintoihin
5. Alarajahuojennus esitetään poistettavaksi heti
6. UUSI: EU poistaa alarajahuojennuksen 2024
7. Arvonlisävero on työn verottamista
LUE MYÖS: Verottajan kalliiksi tuleva digiloikka -
Tositekohtainen arvonlisäveroilmoitus? EI. (Tilisanomat netti 27.4.2021)
Tämä hanke tekee alarajan korottamisen välttämättömäksi, jotta pienet yksinyrittäjät eivät joutuisi näin rankan byrokratian toteuttajiksi.
Alkusanat
Verohallinto valmistelee uudistusta tositekohtaisesta arvonlisäveroilmoituksesta. Jokainen myynti- ja ostolasku joudutaan erikseen ilmoittamaan sähköisesti. Aikataulu on kireämpi kuin nykyinen, koska verohallinto haluaa tehdä tiedoista alv-ilmoituksen, jonka yritys hyväksyy ja maksaa. (Verottajan tekemä ilmoitus on vastatuulessa, mutta muutoin hanke etenee kuin juna.)
Uusi ilmoitus lisää ilmoittamisvelvollisuuden moninkertaiseksi. Myynti- ja ostolaskujen lisäksi on ilmoitettava jokainen korttitapahtuma (myynnit ja ostot), käteismyynti ja erilaiset oikaisut (luottotappiot, alennukset, hyvitykset jne).
Suunnitelman mukaan myynti- ja ostolaskut tullaan ilmoittamaan jo vuonna 2024. Uudistus koskisi myös kahtasataatuhatta yritystä, joiden liikevaihto jää alle 60.000 euron.
Tästä aiheutuvan lisätyön, lisäkustannusten, virheiden ja virhemaksujen määrä tulee olemaan valtava. Juuri nyt on aika vaikuttaa uudistukseen ennaltaehkäisevästi allekirjoittamalla kansalaisaloite alv-rajan korottamisesta.
13 EU-talousalueen maassa ostovoimakorjattu raja on yli 60.000 euroa. Kolmessa maassa ostovoimakorjattu raja ylittää 90.000 euroa (Iso-Britannia, Puola ja Ranska). Suomessa raja on tämän vuoden alusta 15.000 euroa.
Pienimmät mikroyrittäjät ovat enimmäkseen yksinyrittäjinä toimivia ammatinharjoittajia (71 %); osakeyhtiömuodossa toimivia on (29 %). Näiden yritysten tuottama tulo jää puoleen suomalaisten keskipalkasta. Silti nämä yritykset joutuvat maksamaan arvonlisäveron hallinnoinnin veron lisäksi.
Arvonlisäverottomana toimivat yritykset maksavat arvonlisäveroa ostojen kautta, koska ostojen veroa ei silloin saa vähentää.
Verottomuus vähentää yrityksen hallinnointia nykyisestä alle puoleen. Myös verohallinnon työ vähenee merkittävästi uudistuksen avulla. Byrokratiatyön väheneminen onkin rajan korottamisen suurin vaikutus. Yhä useampi suomalainen voi katsoa, miten menestyy yrittäjänä. Yritysten kirjanpidosta tulee yksinkertaista ja se voi perustua pankin antamiin tiliotteisiin.
Tämä kirjoitus on päivitetty versio kansalaisaloitetta varten syksyllä 2020 tehtyyn selvitykseen. Taulukkoja ei ole tarkistettu, koska niiden tietosisältö ei ole käytännössä muuttunut. Koronan takia esimerkiksi Saksassa alennettiin arvonlisäverokantaa tilapäisesti ja valuuttakurssit ja inflaatio ovat saattaneet vähäisesti muuttaa lasketun ostovoiman määrää.
Kansalaisaloite epäonnistui totaalisesti ja sen allekirjoitti vain 12 % vaadittavasta 50.000:sta allekirjoittajasta.
1. Yrittäjänä ilman arvonlisäverobyrokratiaa
Yrityksen kannattaa toimia arvonlisäverottomana, mikäli sen
myynti jää alle 60.000 euron kalenterivuodessa
yrittäjä toimii yksin
yritys aloittaa toimintansa ja yrittäjä haluaa nähdä miten hän menestyy
henkilö on pätevä omassa työssään, mutta on jäänyt työttömäksi
henkilö hankkii osa-aikaisesti tuloja esimerkiksi opiskelun rahoittamiseksi
yrittäjä voi toimia yrittäjänä kotoaan käsin tai asiakkaan tiloissa, eikä tarvitse erillisiä toimitiloja
yrityksen laskutus muodostuu enimmäkseen työsuorituksista.
Tällaisia yrityksiä oli vuonna 2018 Suomessa yli 100.000. Kun tavoite on saatu laiksi, tavoitteena tulee olla 200.000 pienen yksinyrittäjän määrä.
Lisäksi Suomessa on yli 100.000 pientä yritystä, jotka toimivat, mutta joiden liikevaihto on alle 10.000 euroa. Useista niistä voi tulla suurempia ja monet niistä tulevat myöhemmin työllistämään palkkatyöntekijöitä.
Yritys voi päättää itse, toimiiko arvonlisäverotuksen piirissä vai ei, jos sen myynti jää alle 60.000 euron. Valintaan vaikuttavia näkökohtia:
Toimii arvonlisäverottomana
asiakkaat ovat kuluttajia tai muita tahoja, jotka eivät voi vähentää arvonlisäveroa
yritys ei tarvitse omia toimitiloja, vaan voi käyttää asiakkaiden tiloja, omaa kotiaan, ”autotallia” tai halpaa varastotilaa
yritys ei tarvitse merkittävää määrää kalustoa tai alihankintoja toimintaansa varten
yrityksen toiminta on työsuoritusten myyntiä ja työkaluja ja tarvikkeita tarvitaan vähän
yritys voi toimia siten, että asiakas tekee tavaroiden hankinnat itse (esimerkiksi rakentamisessa tarvittava puutavara ja rautakauppatavarat). Jos koko vuoden toiminnan volyymi tavarahankintoineen jää alle 60.000 euron, ei verovelvollisuutta synny.
Toimii arvonlisäverovelvollisena
jos yritys joutuu tekemään isoja laite- ja kalusteinvestointeja toimintaansa varten
jos asiakkaina on arvonlisäverovelvollisia yrityksiä, jotka saavat vähentää omien ostojensa arvonlisäveron (näin estetään arvonlisäveron kertautuminen loppuhintaan)
yrityksen toimialalla arvonlisäverokanta on alhainen ja hankinnat merkittäviä (esimerkiksi taksit, joiden alv on 10 %, mutta hankintojen ja palvelujen 24 %)
yrityksen toiminnasta merkittävä osa menee vientiin (myynti verotonta, ostot saa vähentää)
yritys toimii rakennuspalvelujen tuottajana rakennusyrityksille (myynti verotonta, ostot saa vähentää).
2. Arvonlisävero
Arvonlisävero on tavaroista ja palveluista maksettava vero, jonka yritykset keräävät vaiheittain ja joka lopulta veloitetaan kokonaisuudessaan lopullisilta ostajilta. Tämä on virallinen selitys.
Sanotaan, että arvonlisävero on kulutusvero. Ei ole, koska kuluttajat eivät sitä tilitä valtiolle, vaan yritykset omalla kustannuksellaan. Valtio ei maksa yrityksille korvausta sen tilittämistä veroista. Vielä 1970-luvulla valtio maksoi liikevaihtoveron kantopalkkiota korvauksena sille tehdystä työstä.
Arvonlisävero ei ole kulutusvero, koska se maksetaan yrityksen tuottamasta arvonlisästä. Yritys saa vähentää ostoissa olevan arvonlisäveron eli muiden yritysten tekemästä arvonlisäverosta kertyneen veron.
Arvonlisävero on ensisijaisesti työn verottamista. Yrityksen tuottama arvonlisä syntyy palkoista, eläkemaksuista, palkkojen sosiaalikuluista, rahoituskuluista, yrittäjätulosta ja yrityksen voitosta. Arvonlisäveroa maksetaan myös verosta, sillä osakeyhtiöiden maksamasta yhteisöverosta maksetaan arvonlisäveroa.
Henkilöautokuluihin sisältyvää arvonlisäveroa ei Suomessa saa vähentää, eli siltä niistä arvonlisävero tilitetään kaksinkertaisena (autoliikkeet, huoltokorjaamot ja huoltoasemat maksavat myynnistään veron ja kun sitä ei saa vähentää, nämä kulut lisätään verotuksessa yrityksen tuottamaan arvon lisään). Myös myynnin edistämisestä maksettavat edustuskulut verotetaan kahdesti arvonlisäverotuksessa..
Työn verottaminen näkyy konkreettisesti vuoden 2019 verokertymästä. Viime vuonna arvonlisäveroa maksettiin 19 miljardia euroa. Myynneistä tilitettiin veroja 100 miljardia ja ostoista vähennettiin 81 miljardia. Vientimyynnistä ei veroa makseta, mutta tuonnin yhteydessä maksetaan arvonlisävero, jonka yritykset saavat vähentää ostoina. Viennin ostoista saadaan vähentää niiden valmistamiseen hankittujen hyödykkeiden arvonlisävero.
Joissakin EU-maissa yritysten välisessä laskutuksessa ei ole arvonlisäveroa. Jos Suomessa siirryttäisiin samaan yksinkertaiseen menettelyyn, byrokratia vähenisi, mutta ennenkaikkea yritysten maksuvalmius paranisi kun ei enää tarvitsisi maksaa laskun yhteydessä veroa, jonka ostaja kuitenkin saa täysimääräisenä vähentää. Ostolaskujen tavanomainen maksuaika on 10-14 päivää. Ostossa maksettavan arvonlisäveron saa vähentää 42-71 päivää ostopäivän jälkeen. Näin yritykset rahoittavat korottomasti valtion taloutta. Se tuntuu kohtuuttomalta silloin kun yrityksen tuottama yrittäjätulo jää 10-20.000 euroon vuodessa.
Arvonlisävero 24 % verottomasta myyntihinnasta tarkoittaa sitä, että asiakkaan maksamassa hinnassa viidennes (19,35 %) on arvonlisäveroa. Valtio on katsonut, että se on kohtuuttoman paljon elintarvikkeista, joiden veroksi on (tilapäisesti) määrätty 14 %. Mielenkiintoista on, että yhteiskunta verottaa 24 %:lla hiihto- ja lasketteluvälineiden ostosta, mutta lasketella (asua laskettelukeskuksessa) saa 10 %:lla. Näin halutaan vaikuttaa siihen, että ihmiset maksavat harrastuksistaan veroa, eivätkä siirry omatoimiseen tekemiseen.
Monissa maissa ruoan arvonlisävero on Suomea merkittävästi alempi – sekä alempien hintojen, että alemman arvonlisäveron takia. Latviassa kotimaisista vihanneksista, marjoista ja hedelmistä maksetaan 5 %:n arvonlisävero. Saksassa yleinen arvonlisäverokanta on 31.12.2020 asti 16 % ja esimerkiksi ruoan vain 5 %. Suomea kooltaan ja elintasoltaan vastaavassa Uudessa-Seelannissa yleinen verokanta on 13 %.
3. Arvonlisäverovelvollisuusraja EU-maissa
Suomessa arvonlisäveroraja on määräytynyt ”vähäisen” liiketoiminnan mukaan. Yleinen käytäntö Euroopassa ja muualla maailmassa on se, että yksinyrittäjä pystyy toimimaan ja saamaan keskipalkkaa pienemmän tulon ilman arvonlisäverotukseen liittyvää byrokratiaa. Työllisyyden kannalta byrokratian poistuminen on isompi asia kuin verohyöty. Myyntihinnassa oleva arvonlisävero ei jää yrittäjälle kuin osaksi, koska ostoihin sisältyvää veroa ei saa vähentää ja koska ansiotulon verotus kiristyy. Osin arvonlisäverottomuus siirtyy hinnan alennuksiin, joka voi lisätä asiakkaiden määrää.
Rajaa tulee tarkastella kunkin maan ostovoima huomioiden. Yhdellä eurolla Virossa saa yli puolet enemmän tavaroita ja palveluja kuin Suomessa. Siksi Viron raja 40.000 euroa vastaa ostovoima huomioiden Suomessa 62.000 euron rajaa.
Tuoreiden ostovoimatilastojen mukaan 90.000 euron rajan ylittävät maat ovat Iso-Britannia, Puola ja Ranska.
Tavoitteen 60.000 euron rajan ostovoimaltaan 90.000 euroon asti ylittävät Irlanti, Italia, Kroatia, Latvia, Liettua, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Tsekki ja Viro.
Suomen kaltainen byrokraattinen raja eli alle 30.000 euroa, jolla ei kukaan pysty toimimaan yrittäjinä, on Belgiassa, Kreikassa, Kyproksella, Portugalissa ja Saksassa.
EU-tietojen mukaan Alankomaissa, Bulgariassa ja Espanjassa ei ole euromääräistä rajaa lainkaan. Norjan, Ruotsin ja Tanskan rajat ovat alle Suomen nykyisen rajan 10.000 euroa. Pohjoismaat poikkeavat täysin Keski- ja Etelä-Euroopan, ja etenkin uusien EU-maiden rajoista.
EU:n direktiiviraja on 10.000 euroa. Suomessa raja oli noin 20 vuotta 8500 euroa ja nostettiin 10.000 euroon vuonna 2016. Nykyhallitus esittää rajan korottamisen 15.000 euroon. Raja jäisi edelleen niin pieneksi, ettei sen puitteissa pysty tekemään mitään itsensä elättämiseen riittävää yritystoimintaa.
Ruotsissa raja on SEK 30.000 eli 2820 euroa. Ruotsin alv-raja mahdollistaa mitättömän pienen toiminnan ilman arvonlisäveron raportointia. Ruotsin elinkeinoelämän järjestö Svenskt Näringsliv on esittänyt, että raja nostettaisiin 100 000 kruunuun, eli Suomen tasolle. Näin ei ole kuitenkaan tehty.
Esimerkki Ruotsista. Kesälomalla olevat nuoret perustavat viikonlopuksi kahvikojun jonkun tapahtuman yhteyteen. He myyvät siellä 600 kpl 5 euron hintaisia kahvi- ja sämpyläannoksia. Myyntitulo 3000 euroa ylittää Ruotsin alv-rajan 2820. Ruoasta maksetaan 12 % alv eli 321 euroa. Kahvipaketeista ja leivontatarvikkeista saadaan vähentää 12 % vero, kuljetuksista taksilla 6 % sekä tarvikkeista kuten suodatinpaperit ja tiskiaineet 25 %:n vero. Vähennykset ovat noin 280 euroa. Nuoret tilittävät valtiolle 41 euroa arvonlisäveroa. Jos arvonlisäverovelvollisuutta ei olisi ollut, nuoret olisivat maksaneet ostojen kautta veroa 280 euroa. Mielekästä byrokratiaa?
Joissakin maissa (Irlanti, Malta ja Ranska) raja on erikseen tavaroiden ja palvelujen myyjille. Se on perusteltua sikäli, että tavaroiden myyminen edellyttää enemmän ostoja kuin palvelujen myynti, jolloin kannattava toiminta edellyttää suurempaa myyntiä. Tavaran ja palvelun raja on häilyvä, ja siihen voidaan hinnoittelulla vaikuttaa. Kumpaa on esimerkiksi polkupyörän huolto, jos siihen sisältyy uusien renkaiden vaihtaminen. Jonkun pienen yksinyrittäjäkorjaajan laskutus menee hankalaksi, jos pitää erottaa tavaroiden osuus erikseen työn hinnasta. Siksi kansalaisaloitteessa ehdotetaan vain yhtä rajaa.
4. Vaikutukset yritysten tuloksiin, valtion verokertymään ja kuluttajahintoihin
Vaikutukset yritysten talouteen ja veroihin
Eräs viime vuosikymmenen pääministereistä tutustui Vantaalla yritysten toimintaan. Mukana olleet yrittäjät huomasivat alarajan korottamisesta keskusteltaessa, että pääministeri luuli kyseessä olevan yrityksen voiton, ei myynnin määrä.
Verotilastojen mukaan yksinyrittäjillä menee taloudellisesti huonosti. Vaikka yrittämisen merkityksestä puhutaan kauniita sanoja, tuskin monikaan ymmärtää kuinka vaatimattoman tulon yksinyrittämisellä voi saada. Pienipalkkaisenakin palkansaaja ansaitsee keskimäärin huomattavasti enemmän, palkansaajilla on parempi sosiaaliturva eikä heillä ole lainkaan velvoitteita, kuluja eikä rangaistuksia omista veroistaan. Työnantajat hoitavat kaiken palkansaajien puolesta.
Vuoden 2018 verotilastoista voidaan ottaa luokka liikevaihto välillä 25.000-49999 euroa (ilman arvonlisäveroa). Se vastaa nykyisen huojennuksen ylärajan 30.000 euroa (ilman alv) ja tavoitteen liikevaihdon ylärajaa 60.000 euroa kun hintoja ei alenneta uuteen rajaan siirryttäessä.
Yksinyrittäminen on selkeästi toiminimenä tapahtuvaa yrittämistä. Tässä luokassa osakeyhtiöiden osuus on 29 %. Osakeyhtiöiden keskimääräinen tulos on korkeampi kuin toiminimien, mutta siitä maksetaan 20 % yhteisövero, yrittäjille jäävä tulos on samaa suuruusluokkaa. Toiminimet saavat 5 % yrittäjä-vähennyksen tuloksesta ja osakeyhtiöissä 7,5 %:n pääomatuloverolla jaettava osinko jää vähäiseksi. Verotilastoista ei ilmene osakeyhtiöiden maksamia palkkoja, mutta niiden on oltava pienet, koska liikevaihdot ovat yhtä suuret. Osakeyhtiöt jättävät osan tuloksesta yritykseen tulevien hankintojen rahoittamista varten.
Vuonna 2018 parhaimpien 25%:n yläkvartiili (parhaan 25 %:n tulos järjestyksessä kohdalla 25%) vastaa 2100 euron kk-palkkaa, mitä voidaan pitää pienenä koska suomalaisen keskipalkka on 3400 euroa. Heikoimman alakvartiilin tulos eli alimmasta 25 %:n tulokseen asti, oli vain 1000 euroa kuukaudessa.
Pienistä yrityksistä tappiollisia on huomattavan paljon etenkin osakeyhtiöissä (40 %) – toiminimissä 5 %. Tappiollisetkin yritykset maksavat arvonlisäveroa, mikä heikentää tulosta entisestään. (Näitä tappioita ei ole huomioitu laskettaessa voitollisten keskimääräisiä tuloksia.)
Esimerkki yksinyrittäjäkampaaja-partureista
Kampaamoalalla on jouduttu siirtymään yhä enemmän vuokratuolikäytäntöön, eli kampaamossa toimivat ammattilaiset ovat yrittäjiä, jotka maksavat toimitilan ja muista kustannuksista osuutensa. Tämä johtuu siitä, ettei alalla pystytä maksamaan alan työehtosopimuksen mukaisia palkkoja ja sosiaaliturvaa.
Ammatinharjoittajina toimivien kampaajien tuloslaskelmista laskettu keskiarvo osoitti viime vuoden myynnin määräksi 54.000 euroa eli 10% alle tavoitteen rajan 60.000 euroa. Kun myynnistä vähennetään ostot, eläkekulut, toimitilan vuokra ja muut kulut, hallintopalvelut (mm. kirjanpito ja verotus) sekä liiketoiminnan muut kulut (mm. koulutus, markkinointi, puhelin- ja internetkulut) jäi toiminimien keskimääräiseksi tulokseksi 9000 euroa. Tulos oli mahdollista, koska yrittäjät tinkivät yrittäjäeläkemaksusta. Jos he tavoittelisivat vähän alle 2000 euron kk-eläkettä, olisi eläkemaksujen pitänyt olla kaksinkertaiset. Nyt he siis tulevat saamaan keskimäärin niukasti yli takuueläkkeen määrän.
Hiusalalla palkkatyöstä ansaitsee paremmin kuin yrittäjänä
Hiusalan viimeisen voimassa olleen työehtosopimuksen mukaan kolme vuotta alalla ollut palkansaaja ansaitsee vuodessa 25.000 euroa + ilta- ja lauantailisät. Tällaisen työntekijän eläketurva on 1,7 kertaa parempi kuin esimerkkien yksinyrittäjillä keskimäärin.
Hiusalan palkat sinänsä ovat pienet, esimerkissä 1967 euroa/kk pääkaupunkiseudulla.
Jos henkilö toimii miesten hiusten leikkaajana, hänen tulisi joka työpäivä leikata viidet hiukset, eikä poissaoloja sairauden tms syyn takia saisi olla yhtään. Kun huomioidaan tila- ja tarvikekustannukset ja noin 8 poissaolopäivää vuodessa, tulisi leikkauksia olla seitsemän joka työpäivä eli yksi joka tunti.
Yksinyrittäjä hiusalalla joutuu tekemään pitempiä työpäiviä 6 päivänä viikossa, eikä silti pääse pienipalkkaisen hiusalan työntekijän tulojen tasolle.
Tätä taustaa vasten pienten yksinyrittäjien arvonlisäverovelvollisuus on kohtuutonta.
Vaikutukset julkiseen sektoriin
Uudistus ei juurikaan vähennä julkisen sektorin nimellisiä verotuloja, koska hieman parantuvasta tuloksesta maksetaan enemmän tuloveroja. Nettovaikutus on pieni. Tärkeintä onkin byrokratian merkittävä väheneminen.
Huomiota taulukon tietoihin:
Tiedot ovat arvioita, vain sarakkeessa kampaajat on todellisiin tilinpäätöksiin perustuvat luvut (luvut samat kuin tämän artikkelin kampaajaesimerkissä)
Tavoitteessa lähdetty siitä, ettei hintoja alenneta nykyisestä (13)
Kampaajien kohdalla on selvitettävä, voiko toimitilan muuttaa arvonlisäverottomaksi kiinteistön luovutukseksi, se vähentäisi verojen määrää merkittävästi
Yrittäjäeläkemaksut (4, 16) perustuvat 15.500 euron yrittäjätuloon, joka on puolitettu alle 12.000 euron myynnissä. Eläketurva on huono, mutta yleinen yrittäjien kesken.
Yrittäjävähennys (11, 19) tuloksesta on 5 %. Vähennystä eivät saa osakeyhtiöt.
Kokonaisverojen muutos (21, 22) laskettu siten, että tavoitteen luvuissa ostolaskuihin sisältyvä vero on katsottu veroksi. Kun tulos paranee myynnin veron poistuessa, tuloverojen määrä nousee. Laskelmassa ei ole huomioitu osakeyhtiöiden maksamien osinkojen verotusta, mikä lisää kokonaisverjen määrää.
Kun kokonaisverojen muutos on miinusmerkkinen ja punainen, valtio voittaa ja yrittäjä häviää. Kun etumerkkiä ei ole ja väri musta, yrittäjä voittaa ja valtio "häviää". Kampaajien häviö johtuu ensisijaisesti toimitilan korkeiden kulujen arvonlisäverosta.
Myös verohallinnossa byrokratian määrä vähenee huomattavasti, sillä 2018 arvonlisäverovelvollisia yrityksiä, joiden liikevaihto alitti 50.000 euroa, oli 109.082. Vaikka verovelvollisten valvontaa on automatisoitu, aiheutuu yli 100.000 yrityksen hallinnoimisesta valtavia kustannuksia (veroilmoitusten valvonta, maksujen valvonta, ulosotot).
Kun byrokratia poistuu, poistuvat myös virheet niin yrityksissä kuin verohallinnossakin. Veronkorotukset virheistä ovat rahamääriin verrattuna kohtuuttomia, ja tämä kaikki jää pois.
Julkisen sektorin kannalta tärkeintä on kuitenkin se, että kynnys yrittämiseen alenee merkittävästi. Yrittäjiksi aikovat voivat kokeilla onnistumistaan. Jos yrittäminen ei toimi, on helppo vain ilmoittaa verottajalle toiminnan tilapäisestä tai pysyvästä keskeyttämisestä.
Kun kynnys yrittämiseen on alhainen, tullaan saamaan enemmän yrittäjiä, enemmän verotuloja ja vähemmän työttömyys- ja muita korvauksia.
Vuonna 2018 Suomessa oli 109.000 yritystä, joiden liikevaihto oli 10.000-50.000 euroa. Kun myynnin (sis. alv) rajana on 60.000 euroa, voidaan näiden yritysten keräämää liikevaihtoa arvioida verotilastojen avulla. Yritysten yhteinen liikevaihto oli 2,9 miljardia euroa. Myynnistä suoritettavan veron määräksi voidaan arvioida 0,5 miljardia. Verollisia ostoja oli noin 0,6 miljardia ja niistä saatiin alv-vähennyksiä noin 0,1 miljardia. Veroja kerättäisiin 0,4 miljardia euroa vähemmän, jos uudistuksella ei olisi lainkaan dynaamisia vaikutuksia, eikä korona vaikuttaisi mitään verokertymään.
Huhti-kesäkuussa 2020 arvonlisäveroja tilitettiin 0,3 miljardia vähemmän kuin samoina kuukausina 2019.
Näiden sadantuhannen yrityksen arvonlisäverotuksen aiheuttama hallinnollinen työ maksoi yrityksille varovaisesti arvioiden 0,1 miljardia euroa.
Hinnoittelu kilpailutilanteessa
Esimerkki kampaamo-partureista osoittaa, ettei kilpailutilanne suurempien ja yksinyrittäjäkampaajien välillä ei olennaisesti muutu. Tämä johtuu siitä, että suuremmat hiusalan yritykset voivat hankkia tilansa ja tarvikkeensa työntekijää kohti halvemmalla kuin yksinyrittäjä. Esimerkki tästä voi olla Aku Ankka-lehti, joka tilataan lapsiasiakkaiden viihtymiseksi. Yksinyrittäjä maksaa lehden yksin, mutta 5 kampaajan yritys jakaa menon viiden työntekijän kesken.
Toinen syy on ostojen arvonlisävero, jota yksinyrittäjä ei voi vähentää. Näin etenkin, jos yritys toimii vuokratiloissa, joista maksetaan arvonlisävero. Tällöin verollisten ostojen osuus on 2/3-osaa verollisesta myynnistä. Kun kampaamo-esimerkin hinta sisältää 19 % arvonlisäveroa ja ostojen arvonlisävero on 13 % myyntihinnasta, voitaisiin hintaa alentaa vain 6 %, jotta tulos pysyisi yhtä suurena kuin tällä hetkellä. Hinnanalennus voisi olla 6 %.
Kun alan tulokset ovat pienet, ei hintaa pitäisi alentaa lainkaan, mikäli se suinkin on mahdollista. Lisätulon voisi käyttää yrittäjäeläkemaksun suurentamiseen, koska yrittäjillä eläketurva on yleensä huono. Hiusalalle on tullut yritystukia ja joskus myös veroja laiminlyövää kilpailua, mikä vääristää alan hinnat kautta linjan.
Hiusalalla useita henkilöitä palkkaavien oy-muotoisten toimijoiden liikevaihto/henkilö vastaa yksinyrittäjien liikevaihtoa. Niiden tulokset per henkilö ovat kuitenkin olleet viime vuosina pienemmät. Arviointia vaikeuttaa epätarkat tiedot henkilöstön määrästä, eikä vuokratuolimenettelyistä ole saatavilla tietoja.
Hiusala vaatii hyvät toimitilat asiakkaiden vastaanottamiseksi. Usein yksinyrittäjä voi toimia ”autotallissa”, varastotiloissa tai se ei tarvitse työkalujen säilyttämisen ja paperitöiden tekemiseksi pöytätilaa kummempaa. Silloin ostot jäävät pienemmiksi ja arvonlisäverottomuus mahdollistaa suuremman rahallisen hyödyn sekä usein myös hintojen alentamisen.
Vaikutukset kuluttajahintoihin
Mikäli yksinyrittäjät siirtävät rajamuutoksen hyödyn hintoihin, hinnat alenevat, mutta vain puolet veron nykyisestä määrästä 19,35 % verollisesta hinnasta, koska ostojen veroa ei saa vähentää. Yksinyrittäjien tulot ovat keskimäärin alemmat kuin pienipalkkaisten palkansaajien, joten todennäköistä on, ettei muutos lainkaan vähennä hintoja vaan jää yrittäjän ansiotuloksi, josta verottaja ottaa oman siivunsa.
Kotitalousvähennys ja starttirahat
Yksinyrittäjien nyt saamaa kotitalousvähennystä voidaan hieman alentaa, koska rajan muutos pitkälti vastaa kotitalousvähennystä niissä yrityksissä, joiden työn myynnistä vähennyksen voi saada.
Samalla perusteella voidaan starttirahat poistaa kokonaan tai ainakin merkittävästi alentaa.
5. Alarajahuojennus esitetään poistettavaksi
Arvonlisäveron alarajahuojennus on verohelpotus niille yrityksille, jotka kuuluvat alv-rekisteriin ja joiden tilikauden (12 kk) liikevaihto on alle 30.000 euroa (nykyinen lainsäädäntö, jota ei olla muuttamassa kun alaraja korotetaan 10.000 eurosta 15.000 euroon).
Kansalaisaloitteessa ei ole huojennusmenettelyä
Alarajahuojennusta ei tarvita. Rajan alle jäävät yritykset maksavat ostoistaan arvonlisäveroa, jota ei saa vähentää. Kun ne eivät maksa myynnistä arvonlisäveroa, yritys suuremman nettotulon, josta toiminimiyrittäjät maksavat korkeamman palkkaveroa vastaavan veron. Mikrokokoiset osakeyhtiöt maksavat korkeamman yhteisöveron.
Uudistuksen suurin hyöty on byrokratian merkittävä väheneminen. Byrokratiaa vähentää myös koko huojennusmenettelyn poistuminen.
Jos yrityksen myynti (=liikevaihto) ylittää 60.000 euron määrän, esitetään arvonlisäveroa ensimmäisenä tällaisena tilikautena maksettavan vain ylittävältä osuudelta. Samoin ostojen vähennysoikeus alkaa ostoista, jotka on tehty myynnin rajanylityksen jälkeen. Näin estetään se kohtuuton tilanne, että arvonlisävero tulisi maksettavaksi taannehtivasti kaikesta myynnistä, vaikka myynti on tehty perimättä asiakkailta arvonlisäveron osuutta.
Kun raja on ylitetty, olisi seuraavan tilikauden koko myynti arvonlisäverotuksen piirissä siitä riippumatta, kuinka suuri sen liikevaihto on.
Koska yrityksellä voi myynti laskea monen vuoden ajaksi, on kohtuullista, että kolmantena vuotena tulisi voimaan uudestaan 60.000 euron rajan mahdollisuus.
Väitetään, että tämä johtaisi toiminnan keskeyttämiseen loppuvuodeksi, jotta 60.000 euron rajaa ei ylitettäisi. Näin ei kävisi, koska veroa ei perittäisi taannehtivasti. Jos kuitenkin joku haluaisi pitää pitemmän loman loppuvuodesta ja sulkea yrityksensä tilapäisesti, on se yhtä oikeutettua kuin on palkansaajan pitää palkattomia lomia. Yrityksen tehtävä ei ole kerätä mahdollisimman paljon verotuloja valtiolle, vaan mahdollistaa elanto yrittäjälle ja hänen perheelleen.
Väitetään myös, että rajan ylittämisen estämiseksi perustettaisiin useita yrityksiä, joiden kaikkien myynti jäisi alle 60.000 euron. Voi olla, mutta sehän on yhteiskunnan kannalta hieno asia, jos perheen aviopuolisoilla ja täysi-ikäisillä lapsilla kaikilla on omat yrityksensä. He kaikki olisivat pois työttömyys- ja muun tulosidonnaisen sosiaaliturvan piiristä.
Usean yrityksen hallinto vie enemmän resursseja kuin yhden yrityksen. Ostojen ja kiinteiden kulujen jakaminen yritysten kesken voi olla virhealtista (verottaja ei hyväksy oston vähentämistä verotuksessa, jos osto kokonaan tai osittain kuuluu toiselle yritykselle).
Jos yrittäjällä on monta yritystä, hänen niistä ansaitsemansa tulo lasketaan tuloverotuksessa yhteen. Progressio nostaa tuloveron määrää merkittävästi myös arvonlisäverohyödyn osalta.
Jos yrityksen jakaminen on keinotekoinen järjestely, voi verottaja puuttua siihen veronkiertosäännösten perusteella. Tällainen järjestely olisi esimerkiksi pitää samaa kahvilaa arkipäivinä arkikahvilana ja viikonloppuina pyhäkahvilana. Asia olisi helppo tarkistaa vastuullisen yrittäjän henkilötunnuksen avulla automaattisesti.
Hyväksyttävä järjestely olisi esimerkiksi kahvilayrityksen ja kiinteistövälitysyrityksen pitäminen saman henkilön vastuulla.
Nykyisen rajan ongelmat
Verohallinto kysyy huojennusta varten kalenterivuoden (tai tilikauden) viimeisenä kuukautena
- huojennukseen oikeuttavan liikevaihdon määrän
- huojennukseen oikeuttavan veron määrän
- alarajahuojennuksen määrän
Verottajan huojennuslaskurissa kysytään
- Arvonlisäverolliset myynnit
- Suoritettavat arvonlisäverot yhteensä
- Vähennettävät arvonlisäverot yhteensä
lisäksi pitää vastata/jättää vastaamatta 13 tietoon. Sen jälkeen voidaan laskurilla laskea huojennuksen määrä.
Jos termien epäloogisuus on selvitetty, voidaan tiedot ilmoittaa arvonlisäveroilmoituksessa. Mielenkiintoista on, että verottaja on saanut nuo kaikki tiedot vuoden aikana, mutta ei kuitenkaan tee laskelmaa itse automaattisesti. (Myöskään netissä toimivat kirjanpitopalvelut eivät osaa yhdistelyä tehdä.) Verottajan hyöty digitalisaation aikana on, etteivät kaikki mikroyrittäjät tee huojennusilmoitusta lainkaan. Lisäksi ilmoittamisessa tehdyistä virheistä voidaan määrätä veronkorotus.
Huojennusten ongelma on myös se, että edellisvuoden huojennuslaskelma on ilmoitettava OmaVerossa viimeistään 12. helmikuuta. Se edellyttää tilinpäätösten laatimista. Tammikuussa tehdään vuosi-ilmoituksia, joten tilitoimistoilla on suuria vaikeuksia saada huojennusilmoitukset tehtyä ajoissa.
Jos yrityksen liikevaihto ylittää 10.000 euron (jatkossa 15.000 euron) määrän, joudutaan nyt maksamaan arvonlisävero taannehtivasti koko määrästä. Yritykselle voi tulla maksuvaikeuksia, kun kerralla tulee maksettavaksi koko vuoden arvonlisävero. Lisäksi verottaja voi määrätä viivästysseuraamuksia.
Rajan seuranta ja ilmoitusmenettely lisäävät kirjanpitokustannuksia.
Monet yrittäjät eivät ole tietoisia tai eivät huomaa mahdollisuutta huojennukseen.
Alle 30.000 euron liikevaihdolla ei voi tehdä yritystoimintaa, joka riittäisi ympäri vuotiseen elantoon. Vaikka maksaisi vain pienimmän mahdollisen yrittäjäeläkemaksun 1918 euroa ja vaikka toiminta olisi työvaltaista, siitä jää vuoden tuloksi parhaimmillaan 10-15.000 euroa, eli kuukautta kohden noin tuhat euroa.
Nykyinen huojennus
Huojennus on prosentuaalisesti sitä suurempi, mitä pienempi liikevaihto on. Kun myynti (alv 24 %) ylittää 37.200 euroa, ei huojennusta enää saa. Silloin liikevaihdon määrä on ylärajalla 30.000 euroa.
Huojennus on pienempi, jos vuoden aikana on ollut paljon laite- tms hankintoja eli ostoissa on enemmän arvonlisäveroa. Tämä johtunee siitä, että ostoissa on jo aiemmin saanut enemmän arvonlisäverovähennystä.
Huojennuksen saamista on kirjanpidossa seurattava. Viimeistään tilikauden viimeisellä kuukaudella (yleensä joulukuu) on merkittävä arvonlisävero-ilmoitukseen lisätiedot, vaikka koko vuoden aikana olisikin antanut tiedot kuukausittain tai neljännesvuosittain.
Huojennuksella ei valtiontalouden kannalta mitään merkitystä, sillä vuonna 2019 huojennuksia maksettiin 61,5 miljoonaa euroa. Huojennukset keskittyvät joulukuulle, jolloin määrä oli 57,3 miljoonaa euroa.
Yksittäinen yritys voi saada huojennusta vuodessa muutamasta eurosta 2000 euroon.
6. EU poistaa alarajahuojennuksen 2024
Alarajahuojennus on poistumassa käytöstä vuonna 2025, kun uusi EU-direktiivi poistaa alarajahuojennuksen arvonlisäverolaista.
Esimerkiksi Suomen Yrittäjät on perustellut nihkeyttään alarajan korottamiseksi juuri huojennuksella. Kun sitä enää ei saa käyttää, poistunee samalla järjestön vastustus rajan korottamiselle.
7. Arvonlisävero on työn verottamista
Wikipedia: Arvonlisäys eli arvonlisä on tuotetun hyödykkeen myyntihinnan sekä sen valmistukseen käytettyjen välituotteiden ostohinnan erotus. Arvonlisäys koostuu pääasiassa työntekijöiden palkoista, henkilöstösivukuluista ja poistoista: kirjanpidossa arvonlisäys koostuu täten suurelta osin kustannuksista.
Englannin kielen ”Value Add” tarkoittaa jalostusarvoa. VAT eli Value Add Tax on jalostusarvon verottamista. Suomeksi se on käännetty Arvonlisävero.
Bruttokansantuote BKT on kaikkien suomalaisten tekemä arvonlisäys + poistot. Määritelmä on oikeastaan virheellinen, koska laitteen valmistaminen on jo arvonlisäystä. Kun siitä tehdään poistot, on se tosiasiassa kahdenkertaista arvonlisäystä. Siksi oikeampi määritelmä olisi kansantulo, eikä BKT. Kun esimerkiksi verojen määrää verrataan BKT:hen, se näyttää liian alhaiselta poistojen takia.
Jalostusarvo on työntekijöille maksettu palkka, palkasta maksetut eläkekulut ja muut sosiaalikulut sekä yrittäjätulo. Jos yritys tuottaa voittoa, perustuu sekin työhön, koska ilman työtä ei voittoa voi syntyä. Voitto ei muodostu tyhjästä. Korko- ja rahoituskulut lisäävät myös jalostusarvoa, eikä niitä saa vähentää arvonlisäverotuksessa. Osakeyhtiöt maksavat yhteisöveroa, ja sekin on yrityksen tuottamaa arvonlisää, joka muodostuu työstä tai yrityksen voitosta.
Vaikka kirjanpitotoimisto lisää myyntihintaan arvonlisäveroa 24 %, ei se tilitä koko summaa valtiolle, vaan ainoastaan myynneistä suoritettavan veron ja ostoista vähennettävän veron erotuksen. Vähennyskelvottomissa ostoissakin on arvonlisäveroa, esimerkiksi edustuskuluissa ja autokuluissa. Kun veroa ei saa vähentää, vero maksetaan kaksi kertaa, mikä on arvonlisäverotuksen perusperiaatteiden vastaista.
Aivan samalla tavalla veron maksaa suoraan kuluttajille myyvä yritys. Se maksaa arvonlisäveroa omasta arvonlisäyksestään eli jalostusarvosta.
Jos tuote tai palvelu ei mene kaupaksi, joutuu myyjä alentamaan hintaa. Tämä pienentää arvonlisäveron määrää, mutta vielä enemmän pienenee työn tekijän saama tulo. Hinnan alennuksesta valtion ”menetys” on 1/5, mutta yrittäjätulon menetys on 4/5. Jokainen voi miettiä, maksaako kuluttaja veron vai ei.
Yritys joutuu maksamaan arvonlisäveron, vaikka asiakas ei sitä olisi maksanut. Näin etenkin silloin kun ostajan vaatima maksuaika ylittää verojen maksuajan. Yritys saa vähentää luottotappioon sisältyvän veron kuukausia, jopa vuosia sen jälkeen kun vero on maksettu. Jos yritys ei maksa veroa, valtio perii sen pakkokeinoin ja korotuksin sekä korkoja veloittamalla. Näin silloinkin kun asiakas ei ole ostoaan maksanut.
Ostoissa on arvonlisäveroa 24 % (tai 10/14%). Tavaran tai palvelun tuottaja maksaa vain oman myyntinsä jalostusarvosta veron. Näin mennään ketjun alkuun asti. Siellä ei välttämättä ole mitään muuta kuin arvonlisäystä. Konkreettisimmin tämän näkee metsämarjojen myynnissä marjojen välittäjille. Vaikka poimija ei maksa arvonlisäveroa, jalostaja/tukkumyyjä maksaa veron sekä poimijan että oman työnsä osuudesta.
Tuontitavaroissa maksetaan tuonnin yhteydessä arvonlisävero, joka saadaan vähentää. Näin tuontitavaran maksettu arvonlisävero perustuu kokonaan myyntihintaan, joka jakautuu ulkomailla työn kautta tuotettuun arvonlisään sekä Suomessa tuotettuun arvonlisään, jotta tuote saadaan myytyä. Vastaavasti suomalaisen yrityksen vientituloista ei makseta veroa, mutta kaikki ostojen verot saadaan vähentää.
Yritys joutuu maksamaan kaikki arvonlisäveron aiheuttaman hallinnollisen työn, mm. kirjanpitäjien palkan. Kuluttaja ei tee asian eteen mitään. Jos kyse olisi aidosti kulutusverosta, kuluttajien pitäisi itse maksaa vero valtiolle jokaisen ostonsa jälkeen.
