SDP suunnittelee maastamuuttoveroa
Jos suomalainen muuttaa ulkomaille, hänen tulee maksaa veroa omaisuutensa arvonnoususta. Veroa esitetään kainosti koskemaan verotussyistä tehtäviä muuttoja Suomesta. Miten erotetaan hyväksyttävä muutto veroperusteisesta muutosta? Tuskin mitenkään muutoin kuin määräämällä kaikki ulkomaille muutto verotettavaksi.
Hyvä idea. Otetaan esimerkiksi Björn Wahlroos, joka muutti Ruotsiin. Hänen miljardiomaisuutensa on tullut Suomen valtion sponsoroimana, joten kohtuutonta ei olisi ottaa siitä osa valtiolle. Mietitäänpä.
Miltähän ajalta arvonnousu laskettaisiin. Kun Wahlroos syntyi vuonna 1952 hänen omaisuutensa arvo oli nolla. Otetaanko huomioon hänen elinaikanaan ollut inflaatio? Kun vanhan omaisuuden myyntivoittoa lasketaan, inflaation takia määrättävä hankintameno-olettama on 60 % myyntihinnasta riippumatta siitä onko omaisuus 10 vai 65 vuotta vanhaa.
Wahlroosin Sampo-osakkeiden arvo oli HS:n mukaan 521 miljoonaa euroa vuonna 2013. Pohdinnan yksinkertaistamiseksi oletetaan arvoksi ennen Ruotsiin muuttoa yksi miljardi.
20 %:n maahanmuuttovero toisi valtiolle 200 miljoonaa euroa. Mistä Wahlroos maksaisi tuon veron. Hänen olisi ollut myytävä yli 10 vuotta omistamiaan osakkeita 250 miljoonalla eurolla, josta pääomatulovero olisi ollut 50 miljoonaa. Jos SDP haluaa veron määräksi 50 %, Wahlroosin kokonaisvero olisi ollut 600 miljoonaa. Jäljelle jäänyt 400 miljoonaa euroa riittäisi hyvään elämään.
Vastakohdille samanlainen kohtelu
Verotuksessa vastakohdat käsitellään samalla lailla. Kun Nokian painostuksesta yhtiön myymien käyttöomaisuusosakkeiden myyntivoitto määrättiin verottomaksi, eduskunta päätti että osakkeiden myyntitappiota ei saa vähentää verotuksessa. Wahlroos rikastui tästä lakimuutoksesta, koska hän omisti Sammon osakkeita ja Sampo-pankin 4 miljardin myyntivoitto oli verovapaa. Yritykset, joiden investointi työllistävään yhtiöön epäonnistuu, kärsivät vastaavasti. Lyödään lyötyä, koska ei tuonut tarpeeksi verotuloja valtiolle.
Samanlainen vastinpari on esimerkiksi se, että siirryttäessä myynnin arvonlisäveron maksamiseen maksuperusteella, on myös ostojen vähennysoikeus rmahdollista vasta laskun maksamisen jälkeen. Jos yrityksellä menee huonosti ja maksut viivästyvät, menee vielä huonommin kun 20 % ostolaskun määrästä jää vähentämättä tai vähentäminen siirtyy.
Maahanmuuttovero
Suomessa asuvien ihmisten tasavertainen kohtelu edellyttää, että maastamuuttoveron ohessa määrätään maahanmuuttovero. Turvapaikanhakijan kaikki omaisuus Suomeen tullessa takavarikoidaan Tanskan malliin ja rahoja käytetään hakijan elinkustannusten maksamiseen Suomessa.
Jos rahaa ei ole tullessa (tai ne on hyvin jemmattu) määrätään neljän vuoden oleskeluluvan mukainen vero, joka on tulijan neljän vuoden elinkustannukset. Tehdyn selvityksen mukaan irakilaisen aiheuttamat elinkaarikustannukset Suomelle ovat 690.000 euroa. Lasketaan tästä pyöreästi ja varovasti niiden määräksi 10.000 euroa vuodessa eli 40.000 euroa 4 vuodessa. Vero vähennetään hänen saamistaan sosiaalituista 48 kuukauden aikana. Veron määräksi maastamuuttoveron peilikuva 20 % eli 167 euroa kuukaudessa. Vero peritään kunnes hänelle myönnetään Suomen kansalaisuus. Perustuslain mukaan sosiaalituet ovat asumisperusteisia. Maahanmuuttovero korjaa tästä aiheutuvaa epäoikeudenmukaisuutta ilman perustuslain tulkintaongelmaa.
Jos oleskeluluvan saanut työllistyy, hänen maahanmuuttoveronsa lisätään häneltä perittävien verojen määrään. Jos työpaikka johtuu maahanmuuton tukemisesta Suomessa, esimerkiksi kulttuurikoordinaattori, maahanmuuttovero peritään kaksinkertaisena.
Reppufirmojen työntekijät eivät maksa veroja Suomeen, mutta he kuitenkin voivat käyttää Suomen hyvinvointipalveluja. Kun he lähettävät Suomesta rahaa kotimaahansa, peritään lähetyksistä maahanmuuttoveroa 167 euroa kuukaudessa. Jos lähetyksiin ei päästä kiinni, rahat peritään maasta poistumisen loman tai kotiinpaluun yhteydessä. Jos sekään ei onnistu reppufirma on verovelvollinen työntekijän verosta.
Miten ehkäistä hyvätuloisten maastamuuttoa?
DDR rakensi muuttoa ehkäisemään Berliinin muurin. Muurilla ei verotettu maastapoistuvia, vaan heidät ammuttiin. Vaikea toteuttaa Suomessa.
Mitäpä jos tehtäisiin Suomesta kiva maa elää myös rikkaille. Ja meille kaikille.
Poistetaan perintövero, jonka kiertäminen on rikkaille helppoa. Siksi se koskee vain keskiluokan elinikäisiä säästöjä.
Mitäpä jos korkeinta marginaaliveroa alennettaisiin 10 %-yksikköä?
Mitäpä jos kiinteistöveroa alennettaisiin vaikka puoleen?
Mitäpä jos alennettaisiin arvonlisävero kaikille 15 %:iin?
Mitäpä jos julkinen sektori saneerattaisiin. Pelkästään kuntasektorin kesälomien muuttaminen vastaamaan yksityissektorin lomia ja kuntien sairaslomien hallittu vähentäminen teollisuustyöntekijöiden sairaslomien tasolle? Pelkästään se vapauttaisi 50.000 henkilötyövuotta yksityissektorille poistamaan sitä paljon puhuttua työvoimapulaa.
Mitäpä jos Suomen turvallisuutta ja luottamusyhteiskuntaa parannettaisiin lopettamalla humanitäärinen maahanmuutto (verotulojakin tarvittaisiin paljon nykyistä vähemmän).