Joulunaikaisen yrittämisen ylistys

Parhaiten näin joulukuussa näkee ihmisten yrittämisen ja oman vastuun ottamisen elämästään torilla.


Mikkelin tori hiljentyi toriparkin rakentamisen takia, koska monet yrittäjät joutuivat lopettamaan kahden vuoden toritauon takia. Korona on edelleen hiljentänyt torin suosiota.


Silti. Lauantaina (12.12.) kuljin torin tarjonnan läpi ja hämmästyin, kuinka paljon ihmiset ovat tehneet töitä saadakseen myytävää torikauppaansa.


Jotkut ovat kylväneet keväällä ja kesällä peltoonsa perunoita, porkkanoita, sipulia, kaalia, punajuuria, lanttua. Kylvöjä on hoidettava koko kesä ja syksyllä koottu sato on varastoitava. Sitten joulukuussa tehdään lantusta ja porkkanasta valmiit raasteet, jotta ihmiset voivat tehdä laatikot jouluksi. Punajuuria saa keitettynä ja multakuntoisena. Porkkanat on pesty ja lajiteltu, mutta niitä voi ostaa myös multaporkkanoina.

Yrittäjyys on elämäntyö. Airi on nyt ollut Mikkelin torilla 56 vuotta. Puolet siitä ajasta olen ollut hänen asiakkaansa.

Jotkut ovat poimineet kotipihansa marjapensaista marjoja, toiset metsistä puolukkaa, karpaloa ja erilaisia sieniä. Sienet on keitetty ja jalostettu. Myynti edellyttää säilytysaineita (vähintään suolaa) ja lasi- ja muovipurkkeja säilytystä ja myyntiä varten.


Kalastajat pyydystävät lähialueen järvistä muikut ja kuhat. Torin kalakaupasta saa rapeat paistetut muikut, fileroidut kuhat ja valmiit kalapullat. Satoi tai paistoi, oli kylmä tai kuinka kurja ilma tahansa, kalastajat käyvät hankkimassa mikkeliläisille valmiit kalat jouluksi.


Jotkut ovat tehneet kesällä satoja koivuvastoja ja myyvät niitä talvella viiden euron hintaan. Koivunoksat on ehkä saatu lähimetsästä, mutta ostettava on ainakin pussit vastan säilyttämiseen. Kauniita ja taitavasti tehtyjä ovat kuusen oksista tehdyt kranssit. Siirtyyköhän tuo osaaminen tuleville sukupolville.


Jotkut ovat leiponeet erilaisia leivonnaisia. Jokaisen kakun, pikkuleivän ja piirakan takana on työtä, työtä ja työtä. On tarvikkeita, on jauhoja, mausteita, kananmunia, hedelmiä, voita, sokeria. Aineiden on oltava laadukkaita ja leivonnaisen suussa sulavan näköinen, jotta asiakas tulee toisenkin kerran. Kaikki maksaa ja kaikessa on 14 %:n arvonlisävero, tarvikkeissa 24 %, kuljetuksissa 24 %, tarvittavassa sähkössä sähköveroa, siirtomaksua ja arvonlisäveroa. Kymmenen euron kakusta jää yrittäjälle työpalkaksi 2-2,5 euroa, mikäli kaikki menee kaupaksi. Hävikkiä on aina, mikä ottaa oman osansa tulosta.

Joku on tehnyt koko vuoden puusta taloustarvikkeita, koreja ja erilaisia kauniita puukalusteita.


Entä meille kaikille välttämättömät villasukat, sormikkaat, kintaat ja pipot. Niitä kudotaan ympäri vuoden kymmeniä ja satoja, jotta joulukuussa olisi myytävää.


Olipa joulukuisella Mikkelin torilla kahviokin. Ja rahkamunkkien myyntikoju. Ja rullapullien kahvila. Kun kaupungin kahvilat ovat menettäneet asiakkaansa, tulevat sinnikkäimmät yrittämään, saisiko asiakkaita torivieraista. Usein rospuuttoaikaan torilla on lisämyyntinä grillimakkaroita, tänään kylmäsavustettua lohta. Pajuniemen kiertävä liha- ja makkarakauppa myi monenlaista herkkua kotona valmistettavaksi.


Korona näkyy Mikkelissäkin. Kauppiaat joutuvat vaihtamaan päivän aikana useampia maskeja, ja ne on hinnoiteltu pilviin kun siihen isoilla yrityksillä on ollut mahdollisuus.


Jotkut kaupunkilaishienohelmat nyrpistävät nenäänsä vertaessaan hintoja markettien tarjoushintoihin. Niinpä. Suomalainen omena maksaa enemmän kuin Espanjasta tuotu mandariini. Koska Espanjassa kaikki on halvempaa ja koska siellä maataloudessa käytetään afrikkalaista halpatyövoimaa. Ja koska Espanjassa mandariineja myydään eri puolille maailmaa satoja miljoonia kiloja. Ja koska sato Etelä-Euroopassa on ihan muuta kuin täällä kylmässä Pohjolassa. Ja koska EU tukee etelän valtioita runsaammin kuin pohjoisen, ja olemme tämän rahansiirron maksajia. Suomessa kaikki on niin kirotun kallista - me emme mitenkään pysty kilpailemaan halpatuonnin kanssa.


Kolmenlaisia torikauppiaita

Torikauppiaat ovat ihmisistä parhaimpia. Vuodet kuluvat ja Kaija on muuttumaton positiivari.

Torin kauppiaat voisi jakaa kolmeen pääryhmään. Monille torikauppa on työ, ammatti ja elinkeino. Jotkut hankkivat kausiluontoisesti lisätuloja itsensä ja perheensä elättämiseksi. Ja sitten ovat kiertävät kauppiaat. Mikkelissä jokaisen kuukauden ensimmäisenä lauantaina on kuukausimarkkinat, jonne kauppiaat tulevat kaikkialta Suomesta ollakseen seuraavana päivänä jo jossain muualla ja kaukana Mikkelistä. Kaikilla heistä on usko itseensä ja halu elättää omalla työllään perheensä. Juuri tällaisia ihmisiä Suomi tarvitsee. Kymmeniä ja satoja tuhansia lisää.


Hyvinvointivaltio tuhoaa yrittelijäisyyden


Jokaisen ministerin ja sosiaaliturvan varassa elävän ihmisen tulisi tehdä joulukuussa käynti lähimmälle torille. Siellä näkee ja kokee vielä sen ajan, jolloin ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään. Näkee, mitä on tehdä työtä ilman sosiaaliturvaa. Nähdä kuinka kaikki on luonnon armoilla. Kun ilmat ovat huonot, sateiset tai pakkasen kourimat, menevät asiakkaat markettien ja kauppakeskusten lämpimään kuluttamaan aikaansa ja rahaansa.


Ministereille olisi hyvä nähdä, kuinka pienistä puroista kerätään nekin miljardit, jotka hövelisti Suomi jakaa Italialle, Kreikalle ja Espanjalle. Ehkä omatunto alkaisi kolkuttamaan ja päätökset olisivat jatkossa erilaiset.


Kaupunki rahastaa


Kun elokapina pysäyttää kaupungin liikenteen, ei se joudu maksamaan mitään korvausta kaupungille, ei edes siivouksesta.


Kun joku hyvää tarkoittava yhdistys pitää tilaisuuden kaupungin tiloissa, ei se joudu maksamaan euroakaan tilasta eikä siivouksesta. Joskus ehkä sähköstä hiluja. Sähköt, tarjoilut ja muut kulut maksetaan kaupungin ja valtion antamilla suurilla tukirahoilla.


Mutta kun takuueläkeläinen haluaa tuoda iloa kaupungin asukkaille ja elämän sykettä kaupunkiin, tulee paikalle virkamies hattu kourassa. Maksa tai laitamme ulosottoon.


Mikkelissä toripaikat vuokraa Mikke ry. Näin työllistetään virkamiehiä ja virkamiehen kaltaisia yhdistyshenkilöitä. Kahden viikon ajalta pieni myyntipaikka maksaa 300 euroa, päiväksi voi tulla 50 eurolla. Jotkut kauppiaat ovat paikalla ympäri vuoden ja maksavat tuhansien eurojen vuokran, vaikka olisivat rospuuttoaikana paikalla vain lauantaisin, jos silloinkaan.


Mikkelin torilla on ns. maalaisten pöydät, joihin voi mennä myymään tuotteitaan vuokraa maksamatta. Nämä paikat on tarkoitettu pienimuotoiseen kaupankäyntiin. Jotkut kauppiaat tuovat tavaransa polkupyöriin kiinnitetyillä kantolaukuilla. Helppoa se ei ole etenkään nyt kun kadut ovat jäisiä pakkasen takia.


Luulenpa, että Mikkelin keskustan elävöittäminen kaikenlaisten rahaa käyttävien hankkeiden sijasta ilmaisilla toripaikoilla olisi todellinen teko koko Etelä-Savolle. Myyjiä riittäisi etenkin kesä- ja jouluaikoina. Tori on kautta historian ollut ihmisten kokoontumispaikka ja välttämättömyys ruoan tuottajille ja ruoan ostajille.


… ja valvoo


Kahvilat ja ruoanmyyntipisteet valvovat terveysviranomaiset, eli terveystarkastajat. He täyttävät raportin ja yritykset saavat merkinnän näkyvälle paikalle. Hygieniapassi pitää olla, jos myyntipisteessä valmistetaan ruokaa tms. Valmiiksi pakattuja ja valmistettuja tuotteita saa myydä ilman hygieniapassia. Luulenpa, että hygieniapassi on kaikilla torikauppiailla, jotka käsittelevät elintarvikkeita.


Torilla käytettävät vaa´at ja mittalaitteet tarkistetaan virallisen valvojan toimesta 3 vuoden välein. Jokaisesta laitteesta maksetaan 50-100 euron valvontamaksu.


Voimassa oleva Y-tunnus pitää jokaisella torikauppiaalla olla.


Ilman maksupäätettä ei enää totikauppiaat pärjää. Monella 'kotileipurilla" on käytössä iZettle-systeemi, jonka kulut peritään käytön mukaan.


Eläkeläisen yritystulon verotus


Suomalaisen takuueläke on vuodessa 10.014 euroa (2020). Siitä ei makseta veroa.


Jos eläkeläinen haluaa vähentää elämisen niukkuutta, hänelle 10.000 euron torimyynnistä jää käteen ehkä 2000-2500 euroa. Tästä lisätulosta maksetaan Mikkelissä veroa 146 euroa. Arvonlisäveroa ei 10.000 euron myynnistä makseta, minkä vuoksi yrittäjä lopettaa torimyynnin rajan lähestyessä.


10.000 euron myynti edellyttää tuhannen kymmenen euroa maksavan kakun tekemistä. Tuhat kakkua. Ympäri vuoden tehtävä 20 kakkua joka lauantai myytäväksi. Moni meistä tekee yhden kakun perheen viikonloppukahvitarjoilua varten. Mutta harva yhtä joka viikko. Eikä kukaan 20 kakkua. Torilla tekemiään kakkuja myyvät ansaitsevat joulurahaa muutaman sata euroa. Sossusta sai enemmän ja helpommalla.


10.100 euron myynnistä maksetaan arvonlisävero koko määrästä, mutta huojennusrajan takia maksetun veron saa takaisin, mutta kirjanpito- ja veroilmoitusvelvollisuus työllistävät, eikä niitä palveluja saa ilmaiseksi. Hallinnolliset kulut (tilitoimiston maksu) voidaan katsoa veroksi ja niiden määrä on arviolta 300-500 euroa näin pienestä yritystulosta.


Verottaja on tuomassa lisää byrokratiaa pienille yrittäjille. Jos torikauppiaan myynti ylittää vuodessa 10.000 euroa, joudutaan jatkossa lähettämään verohallintoon sähköiset tiedot jokaisesta myynti- ja ostolaskusta, korttimyyntitulosta ja korttiostosta. Mitenkähän käteismyynnit ilmoitetaan, koska verohallinto tulee tekemään arvonlisäveroilmoitukset itse ja yrittäjä maksaa hyväksymänsä verottajan veroehdotuksen.

Muistin kirjoitukseni puuhayrittämisestä 10 vuotta sitten. Iltalehti on poistanut vanhat blogit netistä, mutta sen aavistaen otin kaikki talteen. Nämä lisätuloja hankkivat eläkeläiset voitaisiin kaikki katsoa puuhayrittäjiksi ja jättää kokonaan kirjanpito- ja verovelvollisuuden ulkopuolelle.


Tärkeintä on, että ihmiset yrittävät ja ovat poissa sosiaalitoimiston luukuilta, eikä se, että valtio saa jokaisen eurosentin kerättyä omiin tarkoituksiinsa. Maksavathan nämä puuhayrittäjät hankinnoissaan arvonlisäveroa ja käyttäessään rahat elämänsä laadun hyväksi, saa valtio jälleen tuloja monessa muodossa.


Olen aina ihmetellyt sitä, kuinka tarkkaan yhteiskunta valvoo jokaista yrittäjän euroa, mutta samaan aikaan jakaa huolettomasti rahaa miljardeja euroja kaikenlaisiin hyviksi väitettäviin tarkoituksiin. Erityisen vastenmielistä seurattavaa ovat nuoret onnenonkijamiehet, jotka tulevat kaukaisista maista Suomeen elämään näistä torikauppiaiden pennosista edes haluamatta koskaan tehdä työtä elantonsa eteen. Kun vertaa toimeentuloluukulle menevää nuorta miestä ja pienellä eläkkeellä elävää kakkuja myyntiin tekevää rouvaa, ei voi kuin ihmetellä, mikä hinku suomalaisilla päättäjillä on elättää noita Mikkelin kauppahallin seiniä pystyssä pitäviä miehiä.


Poliitikkojen rahan huoleton käyttö on rikos yhteiskuntaa ja tulevia sukupolvia kohtaan, mutta leivotun yksittäisen karjalan piirakan myynti torilla ilman kuittia on mitätön pyöristysero.


Tämän takia on suhtautumiseni verotukseen muuttunut. Jokainen veroeuro, joka jää hyvän verosuunnittelun ansiosta maksamatta, on hyvä euro, koska se vähentää ministerien mahdollisuuksia tuhlailuun. Jokainen meistä joutuu silloin tällöin maksamaan erilaisista avuista muutaman kympin (esimerkiksi auton jättäessä tien poskeen). En pyydä koskaan kuittia, koska minun tehtäväni ei ole valvoa auttavien ihmisten verotusta. He ilmoittavat nämä tulot, tai sitten eivät, minulle asia ei kuulu.


___

Kansalaisaloite


Jokaisen mikroyrittäjän ja hänen aikuisen perheenjäsenensä tulee allekirjoittaa kansalaisaloite arvonlisäverorajan korottamiseksi 60.000 euroon. Näin estetään mikroyritysten joutuminen jokaisen kuitin tietojen lähettäjäksi verohallintoon, mikä on edessä parin vuoden kuluttua.