Näin lama-ajan leikkauksia vastustavien lakkojen aikana on hyvä pohtia, mitä on köyhyys. Tämän kirjoituksen voi tänään julkaista sanaakaan muuttamatta.
Köyhyyden määrää arvioidaan dollari päivässä-mittarilla, jonka mukaan kaikki alle dollarin päivässä saavat elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Tällaisia ihmisiä on 1,3 miljardia (2010, tänään sama määrä). Mittari ei huomioi elinympäristöjen merkitystä, eikä ajallista perspektiiviä. Maaseudulla dollari tarkoittaa aivan eri asiaa kuin kaupungissa. Suomessa elettiin yleisesti 1950-luvulla dollarilla päivässä, eikä kenenkään mieleen tullut lähteä kerjäämään maailmalle, eikä edes kunnantoimistoon rahaa hakemaan. Jos olisimme vaatineet Euroopan Teräs- ja hiiliunionilta Brysselistä rahaa, olisi meille naurettu.
Köyhyys ei ole surkeutta
50-luvun köyhällä suomalaisella perheellä ei ollut paljoa rahaa, eikä tämän päivän kulutustasosta voitu edes nähdä unta. Kuitenkin suomalaiset kokivat elämänsä kohtuullisen turvalliseksi, eikä valittajia juurikaan ollut. Lapset ottavat elämän uteliaana vastaan kaikkialla kaikissa olosuhteissa ja aikuiset olivat tulevaisuudenuskoisia kun sota-aika oli jäänyt taakse.
Olen ihmetellyt tv-dokumentteja Keski-Euroopan romanialueilta, joissa eletään kuin sikolätissä ikkunat ja ovet särkyneinä. Sellaisia koteja Suomessa näki autiotaloja lukuunottamatta todella harvoin. Jotenkin tulee mieleen, että itse ovat ikkunansa rikkoneet ja jättäneet kotinsa siivoamatta. Köyhyys ja likaisuus eivät todellakaan kulje käsi kädessä.
Olen saanut käyttööni Valtion Rautateiden työkirjoja 1950-luvulta ja selvittänyt oman kotikyläni perheiden tuloja. Niiden avulla olen laskenut, että perheellinen työmies ansaitsi ennen veroja 10.000-12.000 vanhaa markkaa (100-120 mk) kuukaudessa, mikä elinkustannusindeksillä korjattuna tarkoittaisi noin 10-12 euroa päivässä. Talvisin oli työttömyyttä, eikä korvausjärjestelmiä ollut lukuunottamatta kuntien järjestämiä hätäaputöitä. Perheiden lapsimäärä oli suuri. Jos perheessä oli 4 lasta, oli käytössä 1,50 euroa päivää kohden. Kun tätä vertaa esimerkiksi Afrikassa dollariin päivässä, on huomattava, että Suomessa kylmät vuodenajat edellyttävät korkeampia asuin- ja vaatetuskustannuksia kuin Afrikassa.
Olen kiertänyt reppumatkailijana Afrikassa ja huomannut, että siellä meidän mittapuumme mukaan köyhät ihmiset ovat kohtuullisen onnellisia, kunnes valkoinen avustustyöntekijä tuleeja näyttää kuinka Euroopassa eletään. Ja valitettavan usein näyttävät kuinka rikkaat täällä elävät.
Hyvä ystäväni oli Namibiassa tavallisessa kehitysaputyössä ja ansaitsi sinne 1300 euroa kuukaudessa käteen. Palkka oli Suomen palkka sopeutettuna Namibian hintatasoon, millä Namibiassa ylsi ministereiden ansioihin. Lisäksi hänellä oli yksin maksutta käytössään 7 huoneen omakotitalo kaikilla mukavuuksilla, sauna ja katettu uima-allas, maasturiauto ja kolme palvelijaa sekä puutarhuri. Pihapiirissä oli ympärivuorokautinen vartiointi.
Tavalliset työläiset Namibiassa saavat työstään 40-100 euroa kuukaudessa, ja rahalla elätetään 5-10 lapsisia perheitä.
Miten suomalainen lapsi 1950-luvulla ja afrikkalainen lapsi 2010-luvulla elivät? Suomessa ruoan perusaineena päivittäin oli peruna, eteläisessä Afrikassa se on maissista tai hirssistä tehty puuro, jota syödään päivittäin.
Suomessa lapset kävelivät alle 5 km koulumatkat, Afrikassa käveltävät koulumatkat voivat olla pitemmät. Ilmankos suomalaiset olivat kauan sitten maailman juoksu-urheilun huipulla ja afrikkalaiset ovat tänään. Suomalaislapset pelasivat pesäpalloa, afrikkalaiset pelaavat jalkapalloa.
Kaikki afrikkalaislapset eivät pääse kouluun, vaikka nykyiset kehitysapumiljardit varmasti siihen riittäisivät, jos välistävetoa ei olisi niin paljon. Suomalaislapset lukivat paljon ja kirjasto oli ahkerassa käytössä. Afrikassa luetaan vähemmän, mitä osoittaa mm se kuinka paljon tänne tulee luku- ja kirjoitustaidottomia turvapaikan hakijoita. Radiota kuunneltiin paljon, televisiotahan ei ollut. Myös Afrikassa radiolla on iso merkitys.
Puolitoista euroa päivässä ei riittänyt elantoon silloinkaan. Lisää särvintä saatiin kalastamalla ja sieni- ja marjametsistä. Maalla kasvatettiin sikoja ja kanoja. Sambiassa pikkupojat kiipesivät mangopuuhun ja heittivät sieltä syömistä. Äidit olivat Suomessa kotona ja tekivät työtä maatalojen emäntinä tai erilaisissa piikatöissä. Myös Afrikassa äidit ovat kotona lapsikatraansa kanssa ja tekevät työtä pelloilla. Monen perheen pihalla näin kanoja ja vuohia tepastelemassa. Suomessa lapset tekivät pienestä alkaen aputöitä kuten Afrikassakin. Tosin Afrikan pelloilla näkee vähemmän miehiä ja poikia (ei lainkaan myöhempien matkojeni havaintona).
Avustuksia ei Suomessa saatu, tosin ilmainen kouluruokailu oli monen köyhän perheen turva. Kaikkein köyhimmät perheet saattoivat saada kerran saapasparin, joka siirtyi nuoremmille kun lapsi kasvoi saappaista ulos.
Jos halusi mennä 15 km matkan Saloon, piti ensin ansaita sokerijuurikaspellolta polkupyörä, jolla ajoi kaupungin ihmeitä katsomaan. Tänään kerjäläiset ajavat tuhansien kilometrien matkan autoilla Euroopan toiseen ääreen kerjäämään. 50-luvulla romanit kulkivat Suomessa hevoskärryillä ja kerjäsivät silloinkin elantoaan. Jotenkin tämä ei nyt täsmää mielessäni.
Afrikassa olen iloinnut leppoisasta elämänmenosta, jossa suvut pitävät yhtä. Köyhimmänkin perheen hääjuhlaan tulee juhla-ateria kun jokainen tuo jotain mukanaan. Ehkä eurooppalaisten kannattaisi ottaa oppia Afrikasta omaan elämäänsä, eikä tuputtaa tätä kulutusyhteiskuntaansa sinne pilaamaan ihmisten elämää.
Ennen oli ennen, mutta nyt on nyt
Tämän päivän suomalaisnuoren on vaikeaa ymmärtää elämistä puolellatoista eurolla päivässä. Sehän ei kaikille riitä edes kännykkämaksuihin. Monilta nuorilta on kadonnut työn ja rahan välinen yhteys, ja jokainen voi saada "sossusta” 26 (2010) euron (2024 37,21 euroa) peruspäivärahan mitään tekemättä. Ymmärrän hyvin, että nuori alkaa kuvitella rahan tulevan taikaseinästä, joka on ehtymätön. Siksi siitä riittää myös maailman kaikille miljardeille köyhille jaettavaksi.
Poliittiset päättäjät ovat edesvastuuttomia ottaessaan velkaa miljarditolkulla ja käyttämällä rahan kaikenlaisiin hyviin tarkoituksiin. He ovat suvaitsevaisia kaikille nykyisille ihmisille, mutta samalla he ovat tuhoamassa omien lastensa ja lastenlastensa ja tulevien sukupolvien elämän. Sillä velat on aina maksettava korkoineen.
Rahan vastikkeeton jakaminen on yhteiskuntien tuhoksi. Afrikkalainen tuttavani lähettää rahaa säännöllisesti kotiinsa. Hän elää itse työllään niukasti Roomassa. Hän pahoitteli sitä, että kotimaassaan perhe lopetti kaiken omatoimisuuden, koska rahaa tulee Roomasta riittävästi. Samalla tavalla Addis-Abebassa monet somaliperheet elävät Suomesta tulevan rahan avulla odottaen itsekin pääsevänsä perheenyhdistämisen avulla taikamaahan, jossa voi elää ilmaiseksi hyvin.
Tapasin Tansaniassa masai-perheen, jossa isä oli 50-vuotiaan juopon miehen kanssa vaihtanut vuohiin 13-vuotiaan tyttärensä miehen kuudenneksi vaimoksi. Saimme järjestettyä tytölle, hänen pikkuveljelleen ja äidilleen asunnon vuodeksi Arushasta, jonne he pääsivät turvaan. Sen jälkeen alkoi rahan vaatiminen kaikenlaiseen tarpeeseen. Ennen he olivat pärjänneet omillaan. Oli pakko lopettaa auttaminen. Hyvä ihminen olisi auttamisellaan tuhonnut perheen omatoimisuuden. Nyt he sen sijaan pärjäävät taas omillaan.
Vastikkeettoman rahan saaja ei saa koskaan tarpeeksi. Jos rahan ja hyödykkeiden saanti monisatakertaistuu hetkellä, jona hän ylittää Suomen rajan, hänen maailmankuvansa muuttuu pysyvästi. Kotimaassaan piti sinnitellä saadakseen päivän elannon, mutta Suomessa saa kaiken mitään tekemättä, sellaisenkin, jota ei tiennyt edes olevan olemassa. Elämän hyviä asioita on saada omin voimin elämäänsä parannusta vähitellen. Kun saa kaiken heti, ei osaa olla edes kiitollinen ja alkaa vaatimaan lisää.
Toki internetin aikana sana liikkuu nopeasti. Kiintiöpakolaisia leiriltä noutanut suomalainen kertoi, että tulijoilla oli valmiit listat, mitä he haluavat itselleen Suomessa. Parhaat listat alkoivat omakotitaloista. Hämmennys oli suuri, kun omaa taloa ei sitten saatukaan.
Näin me pilaamme tänne tulevien ihmisten elämän. Elämän ei ole tarkoitus olla helppoa ja vaikeudet ovat hyvän elämän suola. Kun on välillä vaikeaa, osaa arvostaa hyviä hetkiä. Ihminen kuitenkin tottuu nopeasti toimettomuuteen. Kahden vuoden olemisen jälkeen on erittäin vaikeaa päästä omatoimiseen elämään kiinni. Myös suomalaisille.
Meille onkin jo muodostunut elämäntapatoimettomien joukko, jotka saavat asunnon lisäksi sosiaaliturvana 25-30 euroa päivässä. Sillä hankkii peruselämän tarpeet kun oppii hyödyntämään kirpputoreja ja valmistamaan perusruokaa itse. Elämän sisältö saadaan kavereista ja netistä. Vanhempien rahoilla tai jotain keikkaa heittämällä voidaan päästä ulkomaillekin käymään. Ulkomaalaisten elämäntapatoimettomien ei tarvitse käyttää kirpputoreja, koska sosiaalitoimisto ja muut viranomaiset yrittävät kotouttamisen nimissä antaa rahaa riittävästi.
Missä köyhyysongelma?
”Ihmisiä on kuin muurahaisia, ne loputonta polkuansa taivaltaa. On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia, niin ettei heitä toisistaan voi eroittaa.” (Veikko Lavi).
Maailma ei ole reilu. Eikä oikeudenmukainen. Jos katsomme ihmisten elämää juuri nyt, tällä sekunnilla. Mutta maailma näyttää paljon paremmalta kun otamme siihen erilaisia perspektiivejä. Lapsuus, vanhuus. Tänään, eilen 50 vuotta sitten. Suomi, Afganistan. Talvi, kesä. Kulutus, tarpeet. Tuska, onnellisuus.
Suomi ja koko maailma voi selviytyä, jos lisäämme ihmisten omaa vastuuta elämästään ja jos tyydymme vähempään. Jos suurten ikäluokkien perheet pärjäsivät 1,5 nykyeurolla päivässä, niin vaikka nykyinen kulutuksemme puolittuisi, eläisimme vielä yltäkylläisesti 1950-lukuun verrattuna.
Valtion on kovalla kädellä vähennettävä menoja ja se tarkoittaa sitä, että satojen tuhansien Suomessa asuvien oman maan kansalaisten ja vieraittemme on luovuttava osasta kulutuksestaan. Kun valtiosihteeri Sailas otti esimerkiksi Suomen avustukset Venäjälle, olisi luullut että lähialueyhteistyöhön jo käytetyt 300 miljoonaa euroa riittäisivät rikkaan supervallan köyhäinavustukseksi. Vaan heti alkoi urputus rahojen puolesta. Eniten tämän tuhlauksen jatkumisen puolesta puhuvat ne suomalaiset, jotka saavat yhteistyöstä tulonsa. No parempi niin, sillä eettisesti olisi arveluttavaa, jos kyseessä olisikin sotakorvausten maksaminen täältä ikuisuuteen. Venäläiset ovat taitavia saamaan muut maksamaan omat menonsa, ja varmaan naureskelevat partaansa länsimaita, jotka kylvävät rahaa heidän hyväkseen.
Mutta tämä on vasta alkua. Tukittavia rahareikiä Suomen julkisessa taloudessa on tuhansittain. Valtiovarainministerin toiveet kansantalouden käänteestä ovat vain fantastista toiveunta vaalien edellä niin kauan kuin yhteiskuntamme velkaantuminen jatkuu.
***
1950-luvun "köyhyydestä" voi lukea kyläkirjastani. Sopii luettavaksi etenkin ay-johtajien kabineteissa.
Teimme lapiolla kaivon ja Jannu rakensi laudoista kaivonrenkaan. Lapset kuvattu ennen renkaan paikalleen laittoa.
Afrikassa odotetaan, että valkoinen mies tulee tekemään kaivot.
***
Tue blogin toimintaa https://www.vahtera.blog/tilaus
Blogisivuston ylläpito maksaa ja lisäksi joudun maksamaan eräistä tietopyynnöistä. Samaan aikaan Suomen asioita sekoittavat henkilöt saavat hulppeita palkkoja ja bonuksia.
Siksi pienikin tuki on paljon, jos useampi taho osallistuu vapaaehtoisen tilausmaksun maksamiseen.
Yritykset saavat vähentää tilausmaksun omassa kirjanpidossaan sekä arvonlisävero (10%)- että tuloverotuksessa, koska sivustolla käsitellään paljon yrittämiseen ja verotukseen liittyviä asioita.
Comments